Kokoomuksen Pauli Aalto-Setälä: Saaristomeren pelastamiselle kaivattu lisärahoitus
Hallitus päätti budjettiriihessään panostaa Saaristomeriohjelmaan, jolla vauhditetaan esimerkiksi hiilensidontaa, ravinteiden poistoa vesistöistä, sekä ravinnekierron prosesseja.

Saaristomeren tilan parantaminen on alun perinkin huomioitu vahvasti hallituksen ohjelmassa. Hallitusohjelman Saaristomeri-kirjaus on historiallinen, sillä sellaista ei aiempien hallitusten ohjelmista löydy. Tavoitteena on saada merialue pois Itämeren suojelukomission HELCOMin pahimpien kuormittajien Hot Spot -listalta.
”Saaristomeren tila on tiedossa ja Suomessa on vesiensuojelun osaamista. Etenkin sisävesien kuntoa on viime vuosikymmenien aikana onnistuttu parantamaan erilaisilla luvituskäytännöillä ja suojelulla. Saaristomeri on katastrofaalisessa tilassa ja tarvitsee pikaisia toimia, joten on välttämätöntä, että rehevöitymisen vähentämiseen panostetaan paitsi sanoja, myös euroja”, sanoo Aalto-Setälä, eduskunnan ympäristövaliokunnan, sekä Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan jäsen.
Ravinnekierron edistäminen on tärkein työkalu Saaristomeren pelastamisessa. Sillä voidaan samanaikaisesti ratkaista talouden, ilmaston ja luontokadon haasteita Itämerellä. Toimia kohdennetaan nyt vaikuttavammin ravinnekiertoon, maaperän rakenteen parantamiseen sekä ravinteiden poistoon merestä. Saaristomeren valuma-alueen maatalouden ravinnepäästöjä tulee vähentää.
”Suomalainen maanviljelys on avainasemassa. Tahtotila muutokseen löytyy. Lannoitteiden hinnat nousevat ja maatalouden ravinteiden kierrätykselle on entistä suurempi tarve. Ravinnekierron vauhdittaminen säästää rahaa ja Saaristomeren ainutlaatuista luontoa”, lisää Aalto-Setälä.
Konkreettisia keinoja Itämeren suojelussa ovat myös lumenkaadon lopettaminen vesistöihin sekä alusten jätevesien purun kieltäminen Suomen aluevesillä. Tällä hetkellä rahtialukset voivat purkaa jätevesiään herkkään Saaristomereen.
”Päätimme budjettiriihessä lisäksi 10 miljoonan euron lisäpanostuksesta vesiensuojelun tehostamisohjelmaan sekä HELMI-elinympäristöohjelmaan ja metsien suojeluohjelma METSOon. Ohjelmien toimet, kuten rantaluonnon kunnostaminen, soiden ennallistaminen ja metsien suojelu auttavat myös Itämerta”, lopettaa Aalto-Setälä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa7.5.2025 18:47:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.
Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Kokoomuksen Castrén: Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin3.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten terapiatakuun lisäksi vappupäivänä astui voimaan hallituksen merkittävät lisäpanostukset Kela-korvauksiin. Esimerkiksi yksityisten hedelmöityshoitojen, gynekologipalveluiden sekä fysioterapia- ja suuhygienistikäyntien korvauksia korotettiin tuntuvasti.
Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme