VATT: Marita Laukkanen nimitetty tutkimusprofessoriksi
Nimitysuutinen: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n pitkäaikainen johtava tutkija, tutkimusohjaaja, PhD Marita Laukkanen on nimitetty tutkimusprofessoriksi. Viranmuutoksesta päätti VATT:n johto syyskuussa 2023. Laukkasen työ ja vastuut pysyvät entisellään.

”Kyse on tietysti uudesta nimikkeestä, mutta myös askeleesta eteenpäin tutkijan uralla. Teen edelleen samoja tehtäviä, eli työkuvani ei nimityksen myötä muutu. On kuitenkin mukavaa, että työ jota olen tehnyt jo jonkin aikaa, saa osakseen arvostusta”, kommentoi Marita Laukkanen nimitystä.
VATT:n johto päätti syyskuussa 2023 nimittää energia- ja ilmastokysymyksiin erikoistuneen Marita Laukkasen tutkimuslaitoksen tutkimusprofessoriksi. Päätöksen mukaan Laukkasella on todettu professorin pätevyys. VATT:ssa työskentelee Laukkasen lisäksi kaksi muutakin tutkimusprofessoria, Tuomas Kosonen ja Tomi Kyyrä.
Mediassa Laukkanen kuuluu ilmastopolitiikan kysytyimpiin asiantuntijoihin. Hän työskentelee parhaillaan useissa tutkimusprojekteissa.
”Tällä hetkellä tutkin muun muassa hiiliverojen vaikutusta yritysten energiankäyttöön ja kilpailukykyyn. Tutkin myös sitä, missä määrin polttoaineiden hiiliverot ovat nostaneet polttoaineiden pumppuhintoja, sekä sitä, miten vaikutukset ovat näkyneet Suomen eri alueilla. Tutkimusaiheisiini kuuluu myös romutuspalkkio, miten se on vaikuttanut, millaisia uusia autoja ihmiset ovat ostaneet? Entä onko romutuspalkkio vähentänyt päästöjä?” Laukkanen kuvailee.
VATT:n uusi tutkimusprofessori Marita Laukkanen on myös taloustieteen työelämäprofessori Tampereen yliopistossa sekä dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on perehtynyt erityisesti energia- ja elinkeinopolitiikan vaikutusten arviointiin, uusien teknologioiden käyttöönottoon sekä kansainväliseen ilmastoyhteistyöhön.
Laukkanen on työskennellyt VATT:ssa vuodesta 2010. Hänellä on PhD-tutkinto Kalifornian yliopistosta (Berkeley) ja kansainvälistä työkokemusta italialaisesta Fondazione Eni Enrico Mattei -tutkimuskeskuksesta, Massachusetts Institute of Technology'sta ja Toulouse School of Economics'sta. Vuosina 2016–2019 Marita Laukkanen oli Suomen ilmastopaneelin jäsen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marita LaukkanenJohtava tutkijaVATT / Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
Puh:+358 295 519 429marita.laukkanen@vatt.fiAnne MoilanenViestintäjohtaja vs.VATT
Puh:050 502 0155anne.moilanen@vatt.fiLinkit
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
VATT: Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla ei toisi merkittävää talouskasvua2.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) selvityksen mukaan perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla ei olisi kansantalouden näkökulmasta perusteltua. ”Muutos ei kiihdyttäisi merkittävästi talouskasvua. Verotulot kuitenkin laskisivat huomattavasti”, sanoo VATT:n selvitystyöryhmää vetänyt johtava tutkija, tutkimusohjaaja Tuomas Matikka.
Väitöstutkimus: Julkisen liikenteen hintojen alentaminen vähentää autoilua, mutta on ilmastotoimena kallis21.3.2025 07:03:42 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan Helsingin seudun joukkoliikenteen lippujen hinnanalennus vähensi autoilua ja CO2-päästöjä. Jokaista vähennettyä hiilidioksiditonnia kohden toimenpide oli kuitenkin kallis verrattuna muihin ilmastotoimiin.
Tutkijaesittely: Tutkimusprofessori Teemu Lyytikäinen19.3.2025 07:00:00 EET | Blogi
Tällä kertaa tutkijaesittelyssä on Teemu Lyytikäinen, joka nimitettiin VATT:n tutkimusprofessoriksi joulukuussa 2024. Teemu on mukana useissa tutkimusprojekteissa, jotka liittyvät muun muassa kuntatalouteen ja asumiseen. Lue lisää Teemun tekemästä tutkimuksesta.
VATT: Yritysten efektiiviset veroasteet laskeneet erityisesti monikansallisilla konserneilla6.3.2025 14:01:00 EET | Tiedote
Yritysten efektiiviset veroasteet ovat laskeneet. Laskevaa trendiä havaitaan erityisesti monikansallisilla konserneilla. Kotimaisilla yrityksillä muutos selittyy pitkälti kirjanpidon ja verotuksen eroilla sekä tappioiden vähennysoikeuksilla, selvittivät tutkijat Mikko Vanhala ja Marika Viertola Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (VATT).
Mitä suomalainen tutkimus kertoo työttömyysturvan leikkausten vaikutuksista?25.2.2025 15:00:30 EET | Blogi
Työttömyysturvan leikkausten vaikutuksista on olemassa tutkimustietoa viime vuosilta. “Sekä ansioturvan lyhentäminen että päivärahan alentaminen lyhentävät työttömyysjaksoja ja nopeuttavat työllistymistä. Heikomman ansioturvan vaikutukset tulevien työsuhteiden laatuun lienevät suhteellisen pieniä”, kirjoittaa VATT:n tutkimusprofessori Tomi Kyyrä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme