Talentia vetoaa: hallituksen peräännyttävä sosiaaliturvan leikkauksista
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen suunnitelmia leikata sosiaaliturvasta. Leikkaukset ajaisivat yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat yhä pahempaan ahdinkoon ja sosiaalipalvelut ruuhkautuisivat entisestään.
Hallitus aikoo leikata asumistuesta ja heikentää toimeentulotukea. Lisäksi useiden etuisuuksien indeksikorotukset on tarkoitus jäädyttää. Talentia on antanut lausunnot sosiaaliturvaa koskevista lakiesityksistä.
- Jos kaikki sosiaaliturvan heikennykset menevät läpi ilman perusteellista muutosten rinnakkaisarviointia, osuvat säästöt pahimmillaan samoihin ihmisiin, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.
Esimerkiksi toimeentulotukea hakeva ohjattaisiin hankkimaan halvempi asunto, jos hänen asumismenonsa ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän. Aikaa muuttaa halvempaan asuntoon olisi kolme kuukautta, jotta toimeentulotukea ei leikattaisi. Isoissa kaupungeissa edullisemman vuokra-asunnon löytäminen voi kuitenkin osoittautua mahdottomaksi.
Asumistukea saavat monet pienituloiset työssäkäyvät ihmiset, joilla on myös lapsia. Tuen leikkaaminen ajaisi heitä hakemaan toimeentulotukea. Kelan arvion mukaan toimeentulotuen saajien määrä lisääntyisi noin 15 000 kotitaloudella.
Monen taloudelliset ongelmat syventyisivät indeksijäädytysten takia. Muun muassa opintorahan indeksijäädytys on omiaan viemään opiskelijoiden toivoa tulevaisuudesta.
Sosiaalipalveluissa jono pitenee
- Sosiaalipalveluiden tarve kasvaa, kun ihmiset joutuvat entistä suurempien taloudellisten paineiden alle. Odotettavissa on, että lapsiperheköyhyys lisääntyy, häädöt yleistyvät ja asunnottomien määrä kasvaa, Pekkarinen sanoo.
Tämä asettaa lisää painetta jo ennestään kuormittuneille hyvinvointialueiden sosiaalipalveluille. Asiakasmäärät kasvavat, mikä lisää sosiaalialan työntekijöiden työtaakkaa ja henkistä kuormitusta.
- Psykososiaalinen kuormitus on jo nyt alalla suurin työkyvyn riski. Vaarana on, että työvoimapulasta kärsivän sosiaalialan veto- ja pitovoima heikkenevät entisestään, Pekkarinen sanoo.
Sosiaaliturvaa uudistettava maltilla, ei hätiköimällä
Talentia moittii hallitusta hätiköimisestä. Aikaa sosiaaliturvaa koskevien lausuntojen antamiseen annettiin vain muutamia päiviä, vaikka kyse on ihmisten perusoikeuksiin liittyvistä lakiesityksistä.
- Jos päätetään leikata sosiaaliturvasta, on päätösten pohjauduttava perusteelliseen arviointiin siitä, miten leikkaukset vaikuttavat haavoittuvimpiin väestöryhmiin. Näin olisi toimittava myös nyt, ennen kuin yksittäisiä lakimuutoksia aletaan panna toimeen, Pekkarinen painottaa.
Sosiaaliturva on vaarassa monimutkaistua hallituksen esityksillä, vaikka sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa sosiaaliturvaa. Talentian toiveena on, että sosiaaliturvan kehittämistä jatketaan sosiaaliturvakomitean johdolla, eikä muutoksia ajeta kiireellä komitean työn ulkopuolelta.
Talentian mielestä huomiota olisi kiinnitettävä perusturvan tasoon. Suomi on saanut huomautuksia sosiaaliturvan liian alhaisesta tasosta muun muassa YK:n sosiaalisten oikeuksien komitealta.
- On huolestuttavaa, jos heikko perusturva johtaa yhteiskunnan polarisoitumiseen sekä eriarvoisuuden lisääntymiseen. Sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä on välttämätöntä linjata, mikä on ihmisarvoisen elämän edellyttämä minimitoimeentulo, joka jokaisella ihmisellä tulee olla käytettävissään, Pekkarinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi PekkarinenErityisasiantuntija
Sosiaalihuollon ammatinharjoittaminen ja vaikuttamistoiminta ammatillisissa asioissa, erityisesti työhyvinvointi, työsuojelu ja työturvallisuus.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Hyvinvointialueet lisäsivät byrokratiaa: Sosiaalityöntekijöiltä viedään päätösvalta asiakkaan ostopalveluihin27.11.2023 07:55:00 EET | Tiedote
Osa hyvinvointialueista on siirtänyt asiakkaiden ostopalveluita koskevaa päätösvaltaa sosiaalityöntekijöiltä asiakasohjausryhmille. Valvira kehottaa tekemään epäkohtailmoituksen, jos menettelyn lainmukaisuus epäilyttää.
Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden nimikkeet on yhtenäistettävä asiakasturvallisuuden vuoksi21.11.2023 06:58:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita työskentelee lukuisilla, jopa sadalla eri tehtävänimikkeellä. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vaatii, että sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tehtävänimikkeitä lähdetään yhdenmukaistamaan.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia osallistuu Kohtuus kaikessa -mielenosoitukseen 18.11. Helsingissä17.11.2023 08:25:53 EET | Tiedote
Työelämän tasa-arvo on vaarassa romuttua ja sosiaalialan työvoimapula pahentua, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia Suomen hallitusta. Sosiaaliturvan leikkaukset eivät säästä, vaan aiheuttavat lisäkustannuksia yhteiskunnalle.
Sosiaalialan Hyvinvoiva työpaikka -palkinnon sai Profiamin Tampereen-toimipiste – ”Parhaat työhyvinvoinnin keinot eivät maksa mitään”14.11.2023 09:45:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan Hyvinvoiva työpaikka -palkinnon on saanut Profiamin Tampereen-toimipiste. Palkinnon myöntää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Tutkimus osoittaa: työnantajat eivät juuri puutu seksuaaliseen häirintään sosiaalialalla – Talentia vaatii toimia häirinnän ehkäisemiseksi1.11.2023 08:06:00 EET | Tiedote
Työnantajista vain vajaa kolmasosa on puuttunut rikolliseksi katsottavaan seksuaaliseen häirintään. Tämä käy ilmi akavalaisten liittojen jäsenilleen toteuttamasta kyselystä, jolla selvitettiin työelämässä kohdattua seksuaalista häirintää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme