Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin kabinettiin uusia jäseniä
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin toimistossa on kesän ja syksyn aikana aloittanut uusina erityisavustajina Johannes Mikkonen sekä Gary Klaukka, ja kotimaan avustajaksi palaa Anu Rajajärvi. Tiimiä täydentävät harjoittelijat Miku Kuuskorpi ja Minea Laalo.

Ajatushautomo Demos Helsingin vanhemman asiantuntijan tehtävistä erityisavustajaksi siirtynyt Johannes Mikkonen vastaa kabinetissa digitalisaatioon ja tekoälyyn liittyvistä tehtävistä. Mikkosella on useiden vuosien kokemus teknologian yhteiskunnallisten vaikutusten tutkimuksesta sekä reilun datatalouden, syrjimättömän tekoälyn ja ihmiskeskeisen digitaalisen hallinnon edistämisestä ja tukemisesta Suomessa sekä kansainvälisesti.
”On mahtavaa päästä mukaan Kumpula-Natrin tiimiin edistämään kestävän ja reilun digitaalisen yhteiskunnan rakentamista eurooppalaisella tasolla. Miapetra on tehnyt pitkäjänteistä, vaikuttavaa ja laajasti tunnustettua työtä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän digitaalisen talouden eteen”, kertoo Mikkonen.
Lisäksi tiimissä aloittaa lokakuussa entinen Demo Finlandin toiminnanjohtaja Gary Klaukka, joka vastaa kansainvälisen kauppapolitiikan ja energia- ja ilmastopolitiikan tehtävistä. Hän on työskennellyt aiemmin kansainvälisesti demokratian edistämisen parissa muun muassa eri puolueiden sekä järjestöjen strategia- ja ohjelmatyössä sekä toiminut esimerkiksi ulkopoliittisena neuvonantajana Iso-Britannian Labour -puolueelle.
“Tuntuu hienolta palata poliittisiin tehtäviin monen vuoden jälkeen. Euroopan unionilla on nykyisessä maailmantilanteessa isoja haasteita, joihin se pystyy vastaamaan. On upeaa päästä avustamaan Miapetraa hänen pitkäjänteisessä työssään”, iloitsee Klaukka.
Erityisavustajien lisäksi kotimaan avustajaksi palasi elokuussa vihtiläinen Anu Rajajärvi. Hän siirtyy tiimiin Demarinaisten toiminnanjohtajan tehtävistä. Anun vankka kokemus politiikan eri sektoreilta ja tapahtumien organisoinnista tukevat hyvin mepin työtä ja yhteydenpitoa kotimaahan.
“Huipputiimiin on hyvä palata vuoden tauon jälkeen. On mukavaa päästä toteuttamaan kaikkia niitä suunnitelmia, jotka jäivät koronan takia järjestämättä. Samalla haluan vahvistaa mepin yhteydenpitoa Uudellemaalle, Miapetran omaan vaalipiiriin, kun hän palaa eduskuntaan kesällä 2024.”
Kabinetin nuorina vahvistuksina aloittavat harjoittelijat Miku Kuuskorpi ja Minea Laalo. He työskentelevät erityisesti viestinnän, hallinnon ja poliittisen työn parissa. Kuuskorpi on biotekniikan diplomi-insinööriksi opiskeleva SDP:n puoluevaltuutettu ja Demarinuorten liitohallituksen jäsen. Laalo taas on Pariisista valmistunut kansainvälisten politiikan kandi, joka on aiemmin toiminut aktiivisesti esimerkiksi Euroopan nuorisoparlamentissa.
Kabinetissa jatkavat kabinettipäällikkö Jesse Jääskeläinen sekä erityisavustaja Sara Mattson.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-Natri
Puh:+358 50 511 3004miapetra.kumpula-natri@ep.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri
Kumpula-Natri EU:n pakkausasetuksesta: ”Muovin lisääminen ei ole kestävä ratkaisu”23.11.2023 14:49:32 EET | Tiedote
Euroopan parlamentti käsitteli ja äänesti pakkaus- ja pakkausjäteasetuksesta täysistuntoviikollaan Strasbourgissa. Täysistunto hyväksyi Kumpula-Natrin muutosehdotuksen, jossa määritellään komposiitti: kartonki ei ole muovia, jos siinä on muovipinnoite (alle 10% muovia). Kuitupakkauksia ei kielletä ravintoloissa.
Kumpula-Natri: Parlamentin kannanmuodostus rekka-autojen ja kaupunkibussien päästöihin etenee12.10.2023 14:09:00 EEST | Tiedote
Teollisuusvaliokunta sai tänään valmiiksi kannan asetukseen, joka asettaa uudet raja-arvot uusien raskaiden ajoneuvojen, kuten rekkojen, bussien ja perävaunujen, hiilidioksidipäästöille. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (S&D) toimi kyseisen lausunnon raportöörinä.
Kumpula-Natri Japaniin YK:n internetin hallintaa käsittelevään kansainväliseen foorumiin5.10.2023 10:38:37 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) osallistuu ensi viikolla internetin hallintaa käsittelevään foorumiin (Internet Governance Forum IGF2023) Kiotossa.
Euroopan ja Yhdysvaltojen parlamentaarista yhteistyötä19.7.2023 17:47:20 EEST | Tiedote
null
Järki voitti ja jatkamme työtä luontokadon pysäyttämiseksi12.7.2023 15:41:11 EEST | Tiedote
Järki voitti ja jatkamme työtä luontokadon pysäyttämiseksi. Tätä työtä ei voi lykätä pois päiväjärjestyksestä. Euroopan parlamentti hyväksyi pohjaksi neuvoston kannan ennallistamisasetuksesta ja siihen muutoksia äänin 336 puolesta, 300 vastaan ja 13 tyhjää. Tuen parlamentin kantaa ja näen että Suomenkin huolet on parlamentin kannassa hyvin huomioitu! Parlamentin kanta ennallistamisasetukseen tuo merkittäviä joustoja komission pohjaesitykseen, ottaen esimerkiksi huomioon ruokaturvallisuuden ja eri jäsenmaiden luontotyyppien ominaispiirteet. Turvemaille kohdistetut tavoitteet ovat parlamentin kannasta poistettu kokonaan, itse asiassa parlamentissa meni läpi koko artikla 9 poistaminen, joka koski siis maataloutta. Metsien kohdalla meille on ollut haasteellista käsitellä heikentymättömyysvelvoitetta. Se poistettiin, koska se on myös ollut hankalasti määriteltävissä. Parlamentin uudesta kannasta ei ole saatavilla vielä arviota asetuksen kustannuksista, mutta perustuen sisällytettyihin joust
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme