HSY

Tikkurilan alueen pääviemärin kapasiteetin nosto pienentää ylivuotoriskiä

22.9.2023 10:31:08 EEST | HSY | Tiedote

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY korvaa Vantaan Satomäen ja Maarinkunnaan välisen pääviemärin Keravanjoen länsipuolelle rakennettavalla toimintavarmemmalla kahdennetulla paineviemärilinjalla. Tämän lisäksi rakennetaan neljä jätevedenpumppaamoa, jotta jätevedet saadaan johdettua uuteen paineviemäriin. Lisäämällä viemärikapasiteettia pienennetään riskiä, että jätevettä ylivuotaisi viemäristä maastoon ja lähivesistöön.

Keravanjoki ja sitä ymäröivää luontoa
Keravanjoki Tikkurilan vesihuollon saneerausalueelta HSY

HSY:n hallitus päätti 22.9.23 hyväksyä Tikkurilan alueen pääviemärit, Satomäki-Maarinkunnas –hankesuunnitelman. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 17,1 miljoonaa euroa (alv 0 %) ja se on tarkoitus toteuttaa vuosina 2024–2027.  

– Hanke parantaa oleellisesti alueen viemäröinnin toimintavarmuutta ja osaltaan varmistaa lähiympäristön tilan hyvää kehitystä jatkossakin. Tarkastelimme eri vaihtoehtoja ja haastavien pohjaolosuhteiden takia päädyimme ratkaisuun, jossa käytetään mahdollisimman monessa kohtaa kaivamattomia menetelmiä, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fred. Haastavat olosuhteet nostavat toimivan viemäröinnin kustannuksia, hän jatkaa.   

Alue sijoittuu pehmeikölle, jossa savikerroksen paksuus on vähintään 5 metriä, paikoin jopa yli 15 metriä. Keravanjoen ranta-alueen heikosta vakaudesta ja pohjaveden paineesta johtuen rakentamisen riskinä on maaperän häiriintyminen, joka voi aiheuttaa siirtymiä, painaumia ja jopa maan sortumista. Näiden riskien minimoiseksi rakentamisessa käytetään pohjanvahvistusta ja kaivutyöt on tehtävä erityisellä varovaisuudella.   

Puistoalueiden kevyen liikenteen väyliä joudutaan viemäreiden rakentamistyön aikana katkaisemaan ja ohjaamaan liikennettä muualle. Lisäksi Hakkilanrataan rakennetaan väliaikainen tasoristeys, jotta työkoneet pääsevät radan ja Keravanjoen väliin. 

Vantaan Satomäen ja Maarinkunnaan välisen viemärilinjan kapasiteetti on riittämätön ja lisäksi viemärissä on tunnistettu saneerauksen tarpeessa olevia viemäriosuuksia. Alkuperäinen jätevesiviemäri on rakennettu 1960-luvulla ja sitä on paikoitellen saneerattu viimeksi 1980-luvulla. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keravanjoki ja sen luontoympäristöä
Keravanjoki Tikkurilan vesihuollon saneerausalueelta
HSY
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmis kuulutettavaksi12.6.2026 10:22:17 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vesihuollon kehittämissuunnitelman vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan 1.1.2027 alkaen ja asettaa sen kuultavaksi. Lisäksi hallitus päätti pyytää Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Hallitus hyväksyi myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman ja valitsi Helsingin Nuijamiestentie–Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijaksi VM Suomalainen Oy:n. Hallitus merkitsi tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vuoden 2025 vastuullisuusraportin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti. Lisätietoa aiemmin käsitellyistä ja muista kokouksessa käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta. Tiedot julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames. HSY tiedott

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmistuu kuulutettavaksi10.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus kokoontuu perjantaina 12.6.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Kokouksessa käsitellään muun muassa vesihuollon kehittämissuunnitelman hyväksymistä vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan hyväksymistä 1.1.2027 alkaen ja sen asettamista kuultavaksi. Lisäksi hallitus päättää lausuntojen pyytämisestä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Esityslistalla ovat myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman hyväksyminen sekä Helsingin Nuijamiestentien ja Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vastuullisuusraportin vuodelta 2025. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen erikseen Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksesta ja Nuijamiestentie-Metsälänti

Biojätteen lajittelulla vahvistetaan Suomen lannoiteomavaraisuutta9.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote

Kotitalouksien biojätteestä voidaan tuottaa kotimaista lannoitetta maatalouden käyttöön aikana, jolloin lannoitteiden saatavuus ja hinta ovat nousseet huoltovarmuuden kannalta keskeisiksi kysymyksiksi. HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biojätteen jalostuslaitos auttaa palauttamaan ravinteita kiertoon, vahvistaa Suomen lannoiteomavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye