Keskuskauppakamari: Hyvä tuottavuus- ja työllisyyskehitys on palkansaajan etu
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pitää palkansaajaliittojen suunnittelemia työtaistelutoimia lyhytnäköisinä ja jopa palkansaajien etujen vastaisina.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pitää palkansaajaliittojen suunnittelemia työtaistelutoimia lyhytnäköisinä ja jopa palkansaajien etujen vastaisina.
”On lyhytnäköistä tuijottaa jakopolitiikan hengessä kuka saa ja keneltä otetaan, kun pitäisi miettiä miten suomalaista järjestelmää muutetaan siten, että työllistymisen ja työllistämisen kannusteet paranisivat kaikille. Että työmarkkinat toimisivat joustavasti, verotus olisi kannustavaa ja työnteko aina kannattavaa niin työtä tekeville kuin työmarkkinoiden ulkopuolella oleville”, sanoo Romakkaniemi.
Romakkaniemi huomauttaa tuottavuuskehityksen olleen Suomessa olematonta jo toista vuosikymmentä.
”Hallitusohjelman työmarkkinauudistuksilla tähdätään lähellä nollaa olleen tuottavuuskehityksen vauhdittamiseen. On historiallinen tosiasia, että palkkakehitys on aina seurannut tuottavuuskehitystä ja suomalaisten palkansaajien ansioiden kehitys on jäänyt muita kilpailijamaita heikommaksi, sillä tuottavuuskehityksemme on ollut käytännössä pysähtynyt. Palkat nousevat kestävästi vain paremmalla tuottavuudella”, Romakkaniemi muistuttaa.
Romakkaniemen mukaan SAK:n liittojen lakkosuunnitelmat ovat erittäin haitallisia yrityksille ja koko Suomelle, eikä niillä lopulta ajeta edes palkansaajien etua.
”Vastustaessaan tuottavuutta konkreettisesti parantavia uudistuksia palkansaajaliike vastustaa palkansaajien palkkojen kehitystä. Onkin syytä kysyä ollaanko tässä edes palkansaajien puolella?”, Romakkaniemi päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme