Liikuntalautakunta on huolissaan liikuntahallien käyttötavoista sekä lasten harrastamisen hinnasta

Jaa

Espoo on Suomen kuuden suurimman kaupungin liikuntavertailussa kärkiluokkaa kaikilla muilla mittareilla paitsi liikuntahalleissa. Kun verrataan liikuntahallien yhteenlaskettuja pinta-aloja, Espoo on sijalla kuusi.

Tilanne helpottuu, kun Matinkylän lukion yhteyteen rakennettava Espoon suurin liikuntahalli valmistuu.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hallin käyttäjiltä uhataan viedä tärkeitä käyttöviikkoja aina ylioppilaskirjoitusten aikana keväisin ja syksyisin. Liikuntalautakunnan mielestä tämä ei ole tilan tehokasta käyttöä.

Ylioppilaskirjoituksia voisi järjestää vaihtoehtoisesti sekä Matinkylän lukion omissa että viereisen Tiistilän koulun tiloissa.

Liikuntalautakunta ilmaisee suuren huolenaiheen asiasta. Liikuntalautakunta toivoo, että Espoon poikkihallinnollisella yhteistyöllä löydetään toimivat käytännöt Matinkylän liikuntahallin käyttöön.

Liikuntalautakunta haluaa pitää lasten ja nuorten harrastamisen hinnan kohtuullisena

Espoo tukee liikuntaseuroja avustuksilla ja tila-avustuksilla. Seuroja tuetaan erityisesti siksi, että harrastajien maksut pysyvät kohtuullisina.

Liikuntalautakunta pitää tärkeänä, että tukien vaikutusta harrastusmaksuihin seurataan tulevaisuudessa selkeämmin. Kaupungilla tulisi olla nykyistä monipuolisemmat keinot varmistaa, että esimerkiksi maksuttomien ja matalan kynnyksen harrastusryhmien järjestämiseen myönnetyt avustukset käytetään seuroissa juuri tähän tarkoitukseen eikä muihin kuluihin.

Seurannan avulla voidaan varmistua siitä, että mahdolliset liikuntapaikkojen tilamaksujen muutokset eivät nosta harrastusmaksuja kohtuuttomasti.

"Kaikilla on oltava oikeus ja mahdollisuus harrastaa perheen sosioekonomisesta tausta riippumatta. Tähän päästään vain seurojen kanssa käytävällä vastuullisella vuorovaikutuksella", painottaa liikuntajohtaja Martti Merra.

Katso liikuntalautakunnan 21.9.2023 koko pöytäkirja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leo Heiskanen
Espoon kaupungin liikuntalautakunnan puheenjohtaja
040 509 6924
lexa.heiskanen@gmail.com


Martti Merra
Liikuntajohtaja
Espoon kaupunki
043 824 9586
martti.merra@espoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Städernas anpassning till och beredskap för extrema väderfenomen i huvudstadsregionen måste förbättras5.5.2025 12:30:00 EEST | Pressmeddelande

Revisionsnämnderna i städerna i huvudstadsregionen har tillsammans utvärderat anpassningen till och beredskapen för extrema väderfenomen i Esbo, Helsingfors, Vanda och Grankulla. Extrema väderfenomen är bland annat översvämningar, kraftiga regn, stormar, värmeböljor, torka och terrängbränder. Utvärderingen visar att beredskapen inte är fullständig. Inom den praktiska verksamheten är beredskapen god, men uppdateringen av riktlinjerna och planerna för anpassning och beredskap varierar i städerna.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin on vielä kehitettävä5.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun kaupunkien tarkastuslautakunnat ovat yhdessä arvioineet Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin. Sään ääri-ilmiöitä ovat muun muassa tulvat, rankkasateet ja myrskyt sekä helteet, kuivuus ja maastopalot. Arvioinnin tulosten perusteella kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Operatiivisella tasolla on varauduttu hyvin, mutta sopeutumiseen ja varautumiseen liittyvien linjausten ja suunnitelmien ajan-tasaisuus vaihtelee kaupungeissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye