UKKO.fi

UKKO.fi ja Helsinki Seagulls aloittavat yhteistyön Korisliiga kaudella 2023-2024

Jaa

Koko Stadin korisjengi Helsinki Seagulls ja yrittäjyys- ja laskutuspalvelu UKKO.fi ovat solmineet yhteistyön koskien kautta 2023-24. Yhteistyön myötä UKKO.fi tulee näkymään vahvasti joukkueen matkassa ja Kisahallin kotiotteluissa, ja lisäksi haluamme olla tukena joukkueen ympärillä olevien pienyrittäjien arjen helpottamisessa.  

“Aivan mahtavaa, että saamme tulevalle Korisliiga-kaudelle yhteistyökumppaniksemme kotimaisen yrittäjyysalan suurimman ja tunnetuimman toimijan. Uskon, että yhteistyömme tuo paljon hyötyä ja iloa molemmille osapuolille. Freelance-yrittäjyys ja keikkatyöt ovat tyypillisiä työskentelymuotoja urheiluseuroissa ja -tapahtumissa ja näin ollen yhteistyö UKKO.fi:n kanssa on meille luontevaa”, Seagullsin toimitusjohtaja Milla Valjus iloitsee yhteistyön alkamisesta.

“Olemme todella innoissamme yhteistyöstä Helsingin Seagullsin kanssa. Energisen ja ketterän joukkueen tukeminen on varsin luontevaa meille ja jaamme saman ajatusmaailman. Urheilun ja joukkueen ympärillä pyörii joukko pienyrittäjiä, sillä pelkästään joukkueen arjessa ja ottelutapahtumien parissa monet ammattilaiset työskentelevät kevyt- ja freelanceyrittäjinä. Jotta he voivat keskittyä omaan intohimoonsa, meidän intohimo puolestaan on yrittäjyys ja sen tekeminen helpoksi mahdollisimman monelle”, sanoo UKKO.fi markkinointijohtaja Miko Paassilta.

Monet urheilijat ovat aktiivivuosiensa jälkeen jatkaneet työtä rakkaan lajinsa parissa yrittäjänä. UKKO.fi haluaa madaltaa kynnystä yrittäjäksi ryhtymiseen ja mahdollistaa mahdollisimman monelle oman näköisen työn yrittäjänä. 

UKKO.fi tarjoaa työkalut pienen yrityksen pyörittämiseen

UKKO.fi on laajentanut tuotevalikoimaansa vastaamaan kaikkia itsenäisen yrittäjän laskutus- ja kirjanpitopalveluita, ja palvelu kattaa nyt ainoana toimijana Suomessa eri yritystoiminnan muodot kevytyrittäjyydestä toiminimi- ja osakeyhtiöihin. UKKO.fi on yli kymmenen vuotisen toimintansa aikana kasvanut Suomen merkittävimmäksi itsenäisten yrittäjien palveluksi ja UKKO.fi:n palveluita käyttää yli 160 000 itsenäistä yrittäjää.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:

Miko Paassilta, markkinointijohtaja UKKO.fi

puh: 044 306 1981

Email: miko.paassilta@ukko.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

UKKO.fi:n yritystili helpottaa pienyrittäjien pankkiasiointia6.5.2024 10:30:00 EEST | Tiedote

Suomalainen Fintech-yritys UKKO.fi tarjoaa asiakkailleen yritystiliä, joka sulautuu saumattomasti yrityksen taloushallintojärjestelmään ja helpottaa arjen kirjanpitoa. Pienyrittäjät ovat kokeneet pankkipalveluiden saatavuuden haastavaksi, ja myös valtiovarainministeriön selvitys osoittaa, että pien- ja mikroyrittäjien pankkipalveluiden saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat yleistyneet viime vuosina. UKKO.fi tarjoaa pienyrittäjille räätälöidyn ratkaisun pankkiongelmiin, joka on selkeä, edullinen ja turvallinen käyttää.

Kysely: Epävarmoista ajoista huolimatta pienyrittäjien luotto tulevaan korkealla tasolla3.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

UKKO.fi on toteuttaman pienyrittäjyyskyselyn mukaan yrittäjien tulevaisuuden näkymät ovat pysyneet positiivisena, ja jopa 25 % pienyrittäjän työt yrittäjänä ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana. Vaikka yleinen taloustilanne mietityttää myös pienyrittäjiä, 42,5 % pienyrittäjistä kertoo, että taloustilanne ei ole vaikuttanut omaan toimintaan yrittäjänä mitenkään.

Nyt on aihetta juhlaan, pienyrittäjät ovat laskuttaneet työstään UKKO-palvelussa miljardin euron edestä3.4.2024 13:53:07 EEST | Tiedote

UKKO.fi haluaa nostaa esiin pienyrittäjien tekemää työtä ja juhlistaa miljardin euron rajan ylittymistä pienyrittäjien laskutuksessa – pienyrittäjät ovat laskuttaneet UKKO-palvelun kautta tekemästä työstään miljardilla eurolla. Summa koostuu lähes puolestatoista miljoonasta laskusta ja yrittäjien vuosien työstä oman näköisen työn ja yrittäjyyden parissa. Miljardista eurosta on tilitetty pelkästään arvonlisäveroja 163 miljoonan euron edestä ja tuloveroja satojen miljoonien eurojen edestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye