Tutkijoiden yö tuo tieteen ihmeet kaikkien nähtäville - ohjelmaa kuudella paikkakunnalla
25.9.2023 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Perjantaina 29.9. tapahtuu, kun Suomen suurin tiedetapahtuma Tutkijoiden yö valtaa yliopistojen kampukset. Tutkijoiden yössä tieteentekijät saavat oivan tilaisuuden päästä kertomaan työstään suurelle yleisölle. Yleisö pääsee myös itse erilaisissa työpajoissa kokeilemaan, miten tiedettä tehdään.

Tutkijoiden yötä vietetään samanaikaisesti 26 muussa Euroopan maassa. Tapahtumassa on monipuolista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Vierailijoilla on mahdollisuus tutustua moniin eri tieteenaloihin luonnontieteistä kieli- ja liikuntatieteisiin ja kosmologiaan.
Tutkijoiden yö järjestetään perjantaina 29.9.2023 yhtä aikaa Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa, Sodankylässä, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Tutustu tapahtumaan ja oman paikkakuntasi ohjelmatarjontaan osoitteessa: www.tutkijoidenyo.fi
Jyväskylässä on ohjelmaa kaikille luonnontieteistä, psykologiasta, liikunnasta tai vaikkapa musiikista kiinnostuneille! Pääset mm. tutustumaan MEG- ja kiihdytinlaboratorioihin, tekemään suunnistusmatkan liikunta- ja terveystieteisiin, tutkimaan ihmismieltä sekä sukeltamaan historian syövereihin musiikin ja kirjojen mukana. Samaan aikaan Jyväskylässä järjestetään Valon kaupunki -tapahtuma! Tutustu ohjelmaan: https://www.jyu.fi/tutkijoiden-yo
Tampereella on tarjolla striimattua ohjelmaa Tieteen areena Paidiasta. Tällä kertaan mukaan Paidiaan otetaan myös studioyleisöä. Nuorille suunnattua Tiedekahvila-ohjelmaa voit seurata Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-66668129 Nuorten päivänä järjestetään kampuskierroksia Tampereen yliopiston keskustan ja Hervannan kampuksilla. Kierroksia johdattavat eri alojen opiskelijat. Kaupin kampuksella vierailijat pääsevät testaamaan lääkärintaitojaan Taitokeskuksessa. Kierroksille tulee ilmoittautua erikseen ryhmäkohtaisesti. Illalla kilpaillaan jälleen Science Slam -kisassa, jossa tutkijat irrottelevat tiedettä ja stand up -komiikkaa yhdistelevissä puheenvuoroissa. Lauantaina on vuorossa ohjelmaa lapsille, kun Lasten akatemian lukuvuosi avautuu Kulttuuritalo Laikussa.
Tutustu ohjelmaan: www.tuni.fi/tutkijoidenyo
Helsingin yliopisto tarjoaa monipuolista ohjelmaa niin päivällä työpajoissa yliopiston kaikilla neljällä kampuksella kuin illalla Tiedemuseo Liekin Observatoriossa, jossa on avoimet ovet klo 17–20. Metsien hyönteiset, tulivuoret, hiukkasfysiikka, voimaannuttava ympäristö, kaupunkikartat – tutustu tieteen ihmeelliseen maailmaan viidessä tutkijoiden esittelemässä pisteessä tai sukella maailmankaikkeuden saloihin Observatorion pysyvässä näyttelyssä. Lue lisää: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/ilmastonmuutos/tutkijoiden-yo-perjantaina-299-2023-tervetuloa-mukaan
Tutkijoiden yöstä päästään lumoutumaan myös Oulussa ja Sodankylässä!
Mukana ohjelmassa monet suositut työpajat, kuten Ötökkäakatemia, Matikka Pysäkki ja Fab Lab. Tapahtumassa nähdään myös Ortotopologian lopulliset alkeet -näytelmä, joka kertoo edesmenneestä oululaisesta pseudotieteilijästä ja ortotopologian dosentista Aapo Heikkilästä. Illan päätteeksi esiintyy Talent Suomi -ohjelmasta tuttu multi-instrumentalisti Julius Rantala. Lisäksi monipuolista Tutkijoiden yön ohjelmaa Sodankylän Geofysiikan Observatoriossa.
Tutustu ohjelmaan: https://www.oulu.fi/fi/tapahtumat/tutkijoiden-yo
Tervetuloa Hämeenlinnaan kuulemaan ja kokemaan, millaista tutkimusta HAMKissa tehdään! Tapahtumapisteellä pääset esimerkiksi tutustumaan söpöihin robotteihin. Tutkijakeskusteluissa pohditaan, miten jokainen meistä voi pienin teoin vaikuttaa positiivisesti lähiympäristöönsä ja koko maailmaan.
Tutustu ohjelmaan: https://www.hamk.fi/tapahtuma/tutkijoiden-yo-2023/
Tule mukaan tieteen ja tutkimuksen juhlaan! Tapahtumiin on vapaa pääsy.
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Viherpesu voi jättää pitkäaikaisen jäljen kuluttajien brändimielikuviin10.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
KTM Mitra Salimi tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin väitöskirjassaan, miten kuluttajat ja verkkoyhteisöt reagoivat viherpesuun ja brändien vastuuttomuuteen. Tutkimuksen mukaan kuluttajat antoivat ympäristörikkomuksia vähemmän anteeksi kuin sosiaalisia rikkomuksia. Tutkimus korostaa yritysten läpinäkyvän ja näyttöön perustuvan vastuullisuusviestinnän merkitystä.
Tieteen historia avautuu Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa28.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun ohjelmaan sisältyy kaikille avoin yleisöluento, jonka aiheena on uuden fysiikan synnyn yhteydet Weimarin tasavallan kulttuurielämään. Luennoitsijana toimii professori Ismo Koponen Helsingin yliopistosta.
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Arvostetaanko viisautta enää? Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma etsi vastauksia median murroksesta kasvatukseen10.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän vuoden 2026 keskusteluohjelma tarkasteli yhtä vanhimmista ja samalla ajankohtaisimmista ihanteista: viisautta. Viiden päivän aikana keskusteluissa kysyttiin, miltä viisaus näyttää aikana, jolloin huomiosta kilpaillaan ennennäkemättömällä voimalla, tekoäly muuttaa ajatteluamme ja yhteiskunnallinen keskustelu hakee uusia muotojaan.
Jyväskylän yliopisto sai yli 800 000 euroa luotettavan interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen6.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on saanut Business Finlandilta 822 000 euron rahoituksen interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen. Hankkeessa luodaan luotettavampia ja paremmin ihmisten kanssa yhteistyöhön kykeneviä tekoälyjärjestelmiä sekä valmistellaan teknologiaa kaupalliseen käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme