Skanskalle menestystä kansainvälisessä WDBE Awards -kilpailussa
Kuudetta kertaa peräkkäin rakennetun ympäristön digitalisaation ammattilaiset kokoontuivat yhteen 19-20.9. järjestetyssä World of Digital built Environment WDBE Summitissa. Osana kansainvälistä konferenssia järjestettiin myös toistamiseen Awards-juhlallisuudet, joissa palkittiin rakennetun ympäristön parhaita digitekoja kuudessa kategoriassa. Ehdotuksia saapui ympäri maailmaa.

Skanska voitti Most innovative digital project delivery -kategorian, johon se osallistui esittelemällä parhaillaan käynnissä olevan Finlandia-talon perusparannustyömaan käytäntöjä. Mittavassa korjaushankkeessa kehitettiin säännöllinen digitaalinen työnkulku, jossa vanhojen rakenteiden purkujen jälkeen laserkeilattiin jäljelle jäävät rakenteet. Tämän jälkeen tuotannon suunnitelmia täsmennettiin ja yhteensovitettiin tietomallipohjaisesti. Näin tehostettiin työmaan toimintaa ja tiedonhallintaa sekä varmistettiin aikataulun mukainen eteneminen.
”Parhaat käytännöt ja innovaatiot syntyvät työmaalla monimuotoisissa ja ratkaisukeskeisissä tiimeissä. Teknologian kehitys luo meille uusia mahdollisuuksia kehittää toimintatapojamme ja siten parantaa tuottavuuttamme”, kertoo innovaatiotoiminnan johtaja Miro Ristimäki Skanskasta.
“WDBE on sen alkujuurilta asti ollut voittoa tavoittelematon rakennetun ympäristön kehittämisestä kiinnostuneille ammattilaisille suunnattu kohtaamispaikka. Haluamme tuoda toimialamme mahdollisuuksia yhteiskunnan parantamisen näkökulmasta laaja-alaisesti esiin niin, että siilottomuus toteutuu myös palkitsemisen näkökulmasta. Kuusi valittua voittajaa edustavat hyvin tämän vuoden Investing in climate through tech -teemaamme. Panostuksia kaikilla rakennetun ympäristön osa-alueilla tarvitaan, jotta voimme omalta osaltamme olla ratkaisemassa ilmastokriisiä”, KIRAHubin toimitusjohtaja Teemu Lehtinen perusteli palkintojenjaon merkitystä.
WDBE2023 Summitin järjestivät yhteistyössä KIRAHub, RIL, Estonian ministry of Climate, Estonian Digital Construction Cluster, BLOXHUB, sekä Alankomaiden suurlähetystöt Suomessa ja Virossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Oy, innovaatiotoiminnan johtaja Miro Ristimäki, puh. 040 139 3400, miro.ristimaki[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Kruunuvuorenrannan rakentaminen jatkuu12.2.2025 11:00:27 EET | Tiedote
Skanska on käynnistänyt uuden omistusasuntokohteen rakentamisen Helsingin Kruunuvuorenrannassa. Kohteen lämmityksessä ja viilennyksessä hyödynnetään ainutlaatuista energian kausivarastoa.
Skanskan vuoden 2024 tulos parani – Markkinan elpyminen hidasta positiivisista signaaleista huolimatta10.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2024 liikevaihto supistui 8 prosenttia vuoteen 2023 nähden, mutta liikevoitto kasvoi.
Tampereen Härmälänrantaan uusia asuntoja Pyhäjärven rantaraitille24.1.2025 09:03:52 EET | Tiedote
Tampereen Härmälänrannan länsiosaan on tulossa uusia omistusasuntoja. Skanska Kodit on käynnistänyt As. Oy Härmälänrannan Arthur -nimisen kohteen ennakkomarkkinoinnin.
Jyväskylän Kankaalle uusia vuokra-asuntoja21.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Skanska ja Avain Vuokra 10 Oy ovat sopineet uusien vuokra-asuntojen toteuttamisesta Jyväskylän Kankaalle. Työt ovat käynnistyneet vuoden alussa osoitteessa Paperitehtaankatu 15.
Skanska rakentaa matkustajaterminaalin Turun satamaan20.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Skanska ja Turun Satama Oy ovat sopineet matkustajaterminaalin rakentamisesta Turun satamaan laivaliikenteen käyttöön. Rakennustyöt alkavat tammikuussa 2025, ja kohteen on suunniteltu valmistuvan loppuvuonna 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme