SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Viisas hallitus pysähtyisi, pakittaisi ja aloittaisi uudella uralla neuvottelemaan työelämäkysymyksissä
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää huolestuttavana Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen tapaa sivuuttaa päätöksenteossaan aito keskustelu.

- Perinteisesti Suomessa on pyritty etenkin vaikeina aikoina puhaltamaan yhteen hiileen ja löytämään vaikeisiin kysymyksiin sellaiset ratkaisut, että kaikki voivat niihin sitoutua. Se edellyttää aitoa neuvottelua, ei sellaista toimintatapaa, jossa ainoastaan elinkeinoelämä toimii hallituksen korvakuiskaajana.
- Näin ei Suomessa ole tavattu toimia. Nyt olisi viisautta pysähtyä, pakittaa ja aloittaa uudella uralla neuvottelemaan työelämäkysymyksistä.
Malmin mukaan vaikeassa taloustilanteessa osoittaisi maan hallitukselta suurta viisautta toimia maltilla ja huolella. Yhteistyö ja sopiminen ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan supervoima.
- Hallitus kantaa vastuun niin yhteiskunnan eheydestä kuin synnyttämänsä pattitilanteen purkamisesta. Toivoin, että Pääministeri Orpo, valtiovarainministeri Purra sekä työministeri Satonen näkevät tässä kysymyksessä suuremman hyvän. Nyt ei ole aika hajottaa Suomea. Nyt on aika kuunnella, sopia ja aloittaa aidosti neuvottelut alusta yhdessä.
- Valitettavasti vaikuttaa sille, ettei hallitus ole vieläkään ymmärtänyt vastuutaan. Valtiovarainministeri Purra jatkaa yhä mustan puhumista valkoiseksi. Esimerkiksi lailla säädetty ensimmäinen palkaton sairaspäiviä on jokaisessa neuvottelupöydässä vuorollaan TES:sien umpeutuessa. Hallitus tekee päänavauksen, joka ei turvaa heikompaa, kuten lainsäädännön kuuluisi. Tässä muurataan peruskiveä kahden kerroksen työmarkkinoille.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme