Valtiolla on ostettu pitkäkestoisia palveluita myös hankintalain vastaisesti suorahankinnoin
Tarkastusvirasto muistuttaa, että vähäinen kilpailu on riski valtion pitkäkestoisissa palveluhankinnoissa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tarkasti valtion palveluhankintoja, joita on tilattu pitkän aikaa samoilta palvelutuottajilta. Pitkäaikainen suhde saman toimittajan kanssa voi syntyä esimerkiksi pitkäaikaisen palvelusopimuksen kautta tai siten, että palvelu kilpailutetaan säännöllisesti ja sama toimittaja voittaa kilpailutuksen.
”Valtio käyttää merkittävästi varoja palveluiden hankintoihin ja useilla viranomaisilla on pitkiä toimittajasuhteita. Pitkissä toimittajasuhteissa esimerkiksi sopimusmuutokset voivat johtaa siihen, että hankinta ei ole enää hankintalain mukainen. Pitkäkestoisiin palveluhankintoihin on kiinnitettävä huomiota laajempana ilmiönä ja varmistettava, että ne on toteutettu lainmukaisesti ja taloudellisesti sekä hallinnoitu asianmukaisesti”, VTV:n tarkastuspäällikkö Lassi Perkinen sanoo.
VTV tarkasti kuudessa valtion hankintayksikössä yhteensä 14 pitkäkestoista hankintaa. Näihin sisältyi neljässä tapauksessa suorahankintoja, jotka VTV:n mukaan olisi pitänyt kilpailuttaa. Kolme taloudellisesti merkittävintä hankintalain vastaista tapausta löytyi Maahanmuuttovirastosta. Lisäksi yksi hankintalainvastainen suorahankinta löytyi KEHA-keskuksesta (ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus).
Maahanmuuttovirasto on toteuttanut suurta tietojärjestelmän hankintaa mittavin suorahankinnoin kilpailutettuaan sen alun perin vuonna 2006. VTV:n mukaan UMA- järjestelmähankinta olisi pitänyt kilpailuttaa uudelleen jo yli kymmenen vuotta sitten, kun hankintakokonaisuutta laajennettiin merkittävästi. Lisäksi kaksi vastaanottokeskustoiminnan hankintaa on osin toteutettu hankintalainsäädännön vastaisin suorahankinnoin.
"Hankintalaissa säädetyt edellytykset suorahankinnalle ovat tyhjentäviä. Suorahankinta on poikkeus yleiseen ja avoimeen kilpailuttamisvelvoitteeseen, joten viranomaisen on tarkasti varmistettava sen lainmukaisuus”, VTV:n johtava lainsäädäntöasiantuntija Matti Vedenkannas sanoo.
Pitkäaikaisten sopimussuhteiden riskinä on, että valtion asema palvelun ostajana heikkenee ja palvelun hinta nousee korkeaksi. VTV:n tarkastamissa kohteissa näin ei silti juurikaan ollut käynyt.
Pitkästä sopimussuhteesta voi toisaalta olla hyötyäkin. Hankinta saattaa edellyttää suuria investointeja, kun kyse on esimerkiksi tietojärjestelmähankinnoista tai jäänmurto- tai lauttaliikenteestä. Myös palveluiden konseptointi, kehittäminen ja testaus voivat edellyttää pitkää sopimussuhdetta.
VTV näkee yleisenä hankintojen riskitekijänä vähäisen kilpailun. Näin oli useimmissa tarkastetuissa pitkäkestoisissa hankinnoissa. Hankintayksikkö oli usein saanut vain yhden tai kaksi tarjousta, yksittäisiä hankintoja ei ollut kilpailutettu lainkaan ja joissain tapauksissa kilpailutetun kauden jatkoksi tehtiin lukuisia suorahankintoja.
Tutustu julkaisuun: Valtion pitkäkestoiset palveluhankinnat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lassi PerkinenTarkastuspäällikkö, revisionschef
Puh:040 735 2243etunimi.sukunimi@vtv.fiMatti VedenkannasJohtava lainsäädäntöasiantuntija, ledande lagstiftningssakkunnig
Puh:040 486 0710etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Energistödets effekter ska bedömas och stödet riktas noggrannare15.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för energiinvesteringar som är avsett att främja den gröna omställningen maximerar inte de önskade målen. Statens revisionsverk rekommenderar att resultatmålen och stödkriterierna preciseras.
Energiatuen vaikutukset arvioitava ja tuki kohdennettava tarkemmin15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreää siirtymää edistämään tarkoitettu energiainvestointien tuki ei maksimoi haluttuja tavoitteita. VTV suosittaa tulostavoitteiden ja tukikriteerien tarkentamista.
Drygt en fjärdedel av kandidaterna i välfärdsområdesvalet och en femtedel av kandidaterna i kommunalvalet har öppnat sin valfinansiering2.4.2025 09:56:24 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket har Liberalpartiet och Gröna förbundet hittills gjort flest förhandsredovisningar i välfärdsområdes- och kommunalvalet.
Reilu neljännes aluevaaliehdokkaista ja viidennes kuntavaaliehdokkaista on avannut vaalirahoitustaan2.4.2025 09:56:24 EEST | Tiedote
VTV kertoo, että tähän mennessä suhteellisesti eniten ennakkoilmoituksia alue- ja kuntavaaleissa ovat tehneet Liberaalipuolue ja Vihreä liitto.
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme