SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.

– Hallituksen budjettiriihessä pääministeri Petteri Orpo aloitti listaamalla yhteiskuntamme edessä näkyviä synkkiä pilviä: valtio velkaantuu ja väestö ikääntyy. Olennainen johtopäätös jäi kuitenkin puuttumaan, sillä pääministeri ei sanallakaan maininnut työperäistä maahanmuuttoa. Hiljaisuus soi korvissa, toteaa SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
– Arvostettu taloustieteilijä Vesa Vihriälä on laskenut, että reilu parinkymmentä tuhatta uutta työperäistä maahanmuuttajaa ja opiskelijaa lisää vuodessa vahvistaisi julkista taloutta jopa yli 2 mrd. eurolla pitkällä aikavälillä. Ilman ulkomaisia osaajia emme myöskään saa täyttä hyötyä parlamentaarisesta TKI-sovusta, kun osaajapula kuristaa yrityksiä ja tutkimusta, Razmyar sanoo.
Suomalainen elinkeinoelämä ja yritykset ovat yrittäneet puhua julkisuudessa hallitukselle järkeä siitä, ettei työperäistä maahanmuuttoa pidä entisestään vaikeuttaa.
– Heiltä kuuluu vahva viesti siitä, että tulevaisuuden näkymän tulee olla selkeä. Tarvitsisimme nyt voimakkaita panostuksia siihen, että ihmiset perheineen haluaisivat tulla Suomeen ja asettua tänne. Esimerkiksi kolmen kuukauden maastapotkimislainsäädäntö ei ole tällainen toimi, päinvastoin, kertoo Razmyar.
– Hallituksen sisällä vaikuttaa olevan syviä railoja. Kokoomus kyllä tietää, että työperäinen maahanmuutto on elinehto Suomelle, mutta hyväksyy perussuomalaisten haitallisen linjan päästäkseen toteuttamaan laajoja työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvaleikkauksia valtion talouden nimissä. Todellisuudessa Suomi-laiva tulee uppoamaan työvoiman saatavuuteen, ei pienituloisten lapsiperheiden asumistukeen, Razmyar päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Kumpula-Natri: EU:n on uudistuttava nyt8.5.2025 15:29:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on mullistanut Euroopan turvallisuusympäristön ja asettaa nyt haasteeksi EU:n kyvyn vastata turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin paineisiin. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vaatii Suomelta ja EU:lta ahkeruutta ja rohkeutta uudistaa omaa turvallisuuttaan ja puolustuskykyään. Vahva resilienssi syntyy vain vaalimalla samanaikaisesti oikeusvaltiota, demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
SDP:n Skinnari: Työsuhdepyöräily on iso terveysteko, miksi sen veroetu poistetaan?8.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari kyseenalaistaa hallituksen päätöstä poistaa pyöräedun verovähennys. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työsuhdepyöriä kuin työsuhdeautoja ja pyöräilyn vaikutus kansanterveyteen on merkittävä.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029.7.5.2025 14:33:33 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026-2029. Ed. Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:s Johan Kvarnström: Det är viktigt att vattenförsörjningen förblir i offentlig ägo – som följande måste vi ta itu med reparationsskulden7.5.2025 08:15:43 EEST | Pressmeddelande
– Vattenförsörjningen är en del av vår kritiska infrastruktur, och nu stärker vi dess ställning i offentlig ägo när privatisering förbjuds i lag. Det här är ett glädjande besked. Samtidigt måste kommunerna hitta en hållbar lösning för att ta itu med den skenande reparationsskulden i vattenledningsnäten, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme