Kemianteollisuus ry

Kemianteollisuus: Poliittisissa työtaisteluissa maksumieheksi joutuvat yritykset

Jaa

Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro aloittavat tiistaina työtaistelutoimet eri puolella Suomea.

SAK:n torstaisen tiedotustilaisuuden perusteella on odotettavissa, että erityyppiset työtaistelutoimet jatkuvat ainakin seuraavat kolme viikkoa. Vaikka työt seisahtuisivat vain hetkeksi, keskeytyksestä voi aiheutua yritykselle mittavia taloudellisia menetyksiä. Kemianteollisuuden osalta tiistain työtaistelutoimet kohdistuvat yhteen pk-yritykseen.

On hyvin ristiriitaista, että työtaistelutoimenpiteillä pyritään vaikuttamaan maan hallitukseen ja sen kaavailemiin työlainsäädännön uudistuksiin. Tosiasiallisesti työtaisteluiden vaikutukset kohdistuvat kuitenkin lakkoilevien henkilöiden työnantajiin, jotka kärsivät työtaisteluista aiheutuvat vahingot.

Näillä näkymin pitkäkestoiseenkin poliittiseen lakkoiluun turvautuminen osoittaa osaltaan työrauhalainsäädännön uudistamisen tarpeen. Nyt kritiikkiä ammattiliitojen suunnalta on herättänyt hallitusohjelman kirjaus siitä, että poliittisen työtaisteluoikeuden käyttöä rajoitettaisiin lain uudistuksessa enintään yhden vuorokauden mittaisiin mielenilmaisuihin. Todettakoon, että esimerkiksi Saksassa ja Britanniassa poliittiset lakot ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä; perusteena nimenomaan se, että työnantaja ei voi vastata lakoilla esitettyihin vaatimuksiin.

Kaikkien tiedossa on, että Suomen taloustilanne on edelleen heikko ja myös kemianteollisuuden yrityksissä on lomautuksia käynnissä.  Lisäksi Venäjän hyökkäyssota luo maailmantalouteen jännitteitä, jotka voivat purkaantua hyvin nopeasti. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että yritykset saisivat toimia ilman lisähäiriöitä näinä jo valmiiksi vaikeina aikoina. Tämä on myös työpaikkojen säilyttämisen kannalta olennaista.

Yhteyshenkilöt

Kemianteollisuus ry

Twitter
LinkedIn
Tilaa uutiskirje

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Trumpin tullit iskevät kipeästi teollisuuteen ja alleviivaavat vahvojen teollisuuspoliittisten toimien merkitystä kehysriihessä3.4.2025 12:12:08 EEST | Tiedote

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus 20 prosentin tulleista iskee kipeästi suomalaiseen teollisuuteen. Suomen toiseksi suurimpaan vientialaan kemianteollisuuteen isku on jopa satoja miljoonia euroja. Pidemmällä aikavälillä vaikutus voi olla tätäkin suurempi. Trumpin tullit alleviivaavat vahvojen teollisuuspoliittisten toimien merkitystä kehysriihessä, jotta suomalainen teollisuus pitää pintansa jatkuvassa geopoliittisessa murroksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye