Kotipizzan Ilmastolaskuri palkittiin kansainvälisesti innovatiivisuudesta
Kotipizzan Ilmastolaskuri palkittiin voittajana European Franchise Awards 2023 -kilpailun Innovation & Sustainability -sarjassa. Sarjassa palkittiin digitalisaatiossa ja vastuullisuudessa erityisesti onnistunut innovatiivinen ketju.

Jo toista kertaa Brysselissä järjestetyssä European Franchise Awards -kilpailussa palkittiin franchisetoimijoita eri puolilta Eurooppaa. Kotipizza sai jaetun ykkössijan innovaatioista ja vastuullisuudesta myönnettävässä Innovation & Sustainability -sarjassa. Voiton Kotipizzan kanssa jakoi gourmetruokaan ja -juomaan erikoistunut saksalainen kauppaketju vomFASS.
’’Vastuullisuuden merkitys franchisetoiminnassa on huomattu myös kansainvälisesti. Upeaa, että Kotipizzan pitkäjänteinen vastuullisuustyö tunnustetaan tällä tavalla’’, Kotipizza Groupin vastuullisuuspäällikkö Sara Anttila kommentoi.
Kotipizzan Ilmastolaskurilla asiakas voi laskea kaikkien pizzojen ja ruoka-annosten hiilijalanjäljen. Listalla olevien pizzojen lisäksi laskurilla voi kokeilla esimerkiksi sitä, miten eri täytteiden vaihtaminen vaikuttaa pizzan hiilijalanjälkeen. Dynaaminen laskuri on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Euroopassa. Ilmastolaskuri on osa Kotipizzan ilmastotyötä, jonka tavoitteena on tehdä ketjun ruokatuotteista ilmastoneutraaleja vuoteen 2030 mennessä.
’’Ilmastolaskurin voitto on myös voitto suomalaisille kuluttajille, joiden ymmärrys vastuullisen toiminnan merkityksestä on jo erinomaista. Ilmastolaskuri tekeekin meille kaikille helpoksi tehdä hyviä valintoja pizzaa syödessämme’’, Anttila jatkaa.
Suomalaiset franchisetoimijat menestyivät kilpailussa hyvin. Alina oli ehdolla Vuoden franchisingketjuksi, Sp-koti-ketjun Tanja Heinonen oli ehdolla Vuoden franchisingyrittäjäksi ja Staria oli ehdolla Special Award for Services to Franchising -sarjassa. FranCon Franchise Consultingin perustaja Henri Laakso taas nimitettiin European Franchising Hall of Famen kunniagalleriaan. Toista kertaa järjestetyssä kilpailussa jaettiin palkintoja seitsemässä sarjassa.
European Franchise Awards -kilpailu on European Franchise Federationin järjestämä ja kilpailun finaali järjestettiin 21.9.2023. Lisätietoja kilpailusta ja voittajista: https://eff-franchise.com/awards/
Lisätiedot:
Viestintäasiantuntija Nelli Sajakoski, Kotipizza Group
040 5538850, nelli.sajakoski@kotipizzagroup.com
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on yli 300 ravintolaa ympäri Suomen. Kaikki Suomen Kotipizza-ravintolat ovat franchisingperiaatteella toimivia, itsenäisten franchisingyrittäjien johtamia ravintoloita. Franchisingyrittäjä saa käyttöönsä testatun ja kannattavan liikeidean, valmiin tuotteen ja tuotemerkin, ketjun tietotaidon ja muut yhteistyön edut.
Kotipizza-ketjua hallinnoi Kotipizza Oy, joka kuuluu Kotipizza Groupiin. Konserniin kuuluvia yhtiöitä ovat myös artesaaniburgereita valmistava The Social Burger Joint Oy ja hankinta- ja logistiikkaorganisaatio Helsinki Foodstock Oy, joka toimittaa vastuulliset raaka-aineet konsernin ravintolaketjuille. Kotipizza Group on osa norjalaista Orkla-konsernia, jonka toiminnan pohjana ovat kestävät arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizza ja Pielisen Kala yhteistyöhön – kotimainen luonnonkala tuodaan pizzan päälle koko Suomeen3.6.2025 10:27:07 EEST | Tiedote
Kotipizza ja nurmeslainen Pielisen Kala aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on tuoda uusi herkullinen pizzatäyte laajasti kaikkien suomalaisten pizzanystävien saataville. Luonnonkala tulee kaikkiin Kotipizza-ravintoloihin Hangosta Rovaniemelle.
Kotipizza käynnistää brändiuudistuksen: muutoksia tuotevalikoimaan ja verkkokauppaan3.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kotipizzan brändi uudistuu tiistaina 3.6. alkaen. Uudistuksen myötä yhtiön verkkokauppa, tuotevalikoima, mainonnan sävy sekä visuaalinen ilme muuttuu.
Löydät Kotipizzan tutut pizzakuskit nyt myös Woltin kautta12.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurin pizzaketju Kotipizza tuo nyt suomalaisille tutut pizzat ja oman kotiinkuljetuspalvelunsa saataville myös Woltin mobiilisovellukseen.
Kotipizza vie suomalaista pizzakulttuuria maailman huipulle – pizzakonkari tuomariksi Las Vegasin pizzakisoihin4.4.2025 09:57:33 EEST | Tiedote
Kotipizzan pizzamestari sekä laatu ja tuoteturvallisuuspäällikkö Heikki Sikström kutsuttiin tuomariksi maailman suurimpiin pizzakilpailuihin, jotka järjestettiin maaliskuussa Las Vegasissa. Yli 800 osallistujaa keräävä Pizza International Challenge -kilpailu kokosi yhteen alan parhaimmat eri puolilta maailmaa. Sikström edusti Suomea paitsi tuomaristossa myös suomalaisen pizzakulttuurin lähettiläänä.
Ihmisläheiset johtajat löytyvät ravintola-alalta22.11.2024 15:59:44 EET | Tiedote
Ravintola-alan toimijat menestyivät gaalassa, jossa juhlittiin vaikuttavia esimerkkejä ihmisläheisestä johtajuudesta ja organisaatiokulttuurista. Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Elli Holappa, McDonald’s-yrittäjä Johanna Junkkari ja Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen palkittiin Ihmisläheinen työelämä 2024 -gaalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme