SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle
22.9.2023 16:31:05 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.

- Sosiaaliturvaan liittyvien leikkausten tekeminen ilman minkäänlaisia vaikutusarviointeja ja puhtaasti pelkin arvovalinnoin on nousemassa Orpon hallituksen tavaramerkiksi. Puutteellinen ja kiireellä tehty lainvalmistelu murentaa oikeusvaltiomme toimintaa. Tällainen toistuva toimintatapa kertoo Orpon hallituksen täydellisestä piittaamattomuudesta ja ylimielisyydestä suomalaisia kohtaan, toteaaKrista Kiuru.
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Kiurun mukaan oikeusvaltiossa tulee pitää kiinni hyvän hallinnon mukaisesta lainvalmistelusta varsinkin, kun punnittavaksi tulevat hallituksen päätökset perusoikeuksien heikennyksistä.
- Olemme vaatineet hallitukselta kurssinmuutosta, mutta sellaista ei ole ollut näköpiirissä. Orpon hallitus on pyynnöistä ja huomautuksista huolimatta jatkanut perusoikeuksia heikentävien leikkauspäätöksien valmistelua muina miehinä ilman riittäviä ja kunnollisia vaikutustenarviointeja. Oikeuskanslerin kannanoton myötä toimintatapojen tulee nyt muuttua. Hallituksen esitysten vaikutusten arviointi on välttämättömyys näin merkittäviä ihmisten perusturvaan kohdistuvia päätöksiä tehtäessä, Kiuru vaatii.
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on tuoreessa lausunnossaan perusturvan indeksijäädytyksiin liittyen katsonut, että lausuntokierroksella olevat hallituksen esitykset sosiaaliturvan heikentämisestä ovat puutteellisia. Hallituksen lakiesitysluonnoksista puuttuvat arvioinnit eri leikkausten yhteisvaikutuksista.
- Orpon hallituksen perusoikeuksien heikentämisen tahti on niin kiireellinen, että sosiaali- ja terveysministeriö ei ole edes ehtinyt valmistella riittäviä vaikutusarvioita osana hallituksen esitystä, vaan selvityksiä eri esitysten yhteisvaikutuksista on tarkoitus tehdä jälkikäteen. Tämä on käsittämätöntä, sillä lainsäädäntöä valmistelava hallintokaan ei pysy enää Orpon hallituksen matkassa mukana. On sanomattakin selvää, että näin ei voida toimia oikeusvaltiossa, Kiuru sanoo.
Oikeuskanslerinkin näkemyksen mukaan erillisen muistion valmistelu on ongelmallista. Kaikkien vaikutusten arviointi tulisi sisältyä suoraan lakiesityksiin, jotta se olisi käytettävissä jo hallituksen esitystä valtioneuvoston istunnossa annettaessa sekä sen jälkeen julkisessa keskustelussa.
Oikeuskansleri on todennut myös, että hallituksen lakiluonnosten lausuntoaika on ollut liian lyhyt. Indeksileikkauksia koskeva lausuntoaika alkoi perjantaina 15.9. ja päättyy sunnuntaina 24.9., jolloin lausunnon antamiseen on käytännössä ollut aikaa viisi arkipäivää, mikä on vähintäänkin ongelmallista lausuntojenantajien kannalta.
- Miten on mahdollista, että tällä hallituksella on aivan erilaiset säännöt hyvän lain valmistelun suhteen kuin aikaisemmin? Hyvän lainsäädäntövalmistelun näkökulmasta viiden arkipäivän mittainen lausuntoaika on täysi pohjanoteeraus. Hallitusohjelman toteuttamisella ei voi perusteella näin kiireisiä aikatauluja. Siinä vaiheessa, kun oikeuskansleri Pöystikin huomauttaa asiasta, pitäisi herätä. Lainsäädösvalmistelun normaalista 6–8 viikon lausuntoajasta tinkiminen tarkoittaa, että perusturvaleikkausten vaikutusarvioinnit jäävät todella vähäisiksi. Vaikutusarviointien riittämättömyys vaikeuttaa eduskunnassa perusturvan leikkauksien huolellista käsittelyä, Kiuru toteaa.
Hallituksen monien muidenkin esitysten osalta on jo nähty, että kiireellä kyhättyjä hallituksen esityksiä on arvosteltu nimenomaan puutteellisesta vaikutusten arvioinnista ja lausuntoaikojen poikkeuksellisesta lyhyydestä.
- Miten voimme odottaa tavallisten kansalaisten pysyvän lainvalmistelun perässä, jos valmistelusta vastaava hallintokaan ei hallituksen vaatimassa tahdissa ehdi tehdä riittäviä vaikutusarviointeja ja järjestää hyvän lainsäädäntötavan mukaisia kuulemisaikoja? Eduskunnan ja yhteiskunnan eri tahojen ei tule tehdä hallitukselle kuuluvaa hyvää lainsäädännön valmistelusta. Nyt eri järjestöt ja asiantuntijat ovat itse alkaneet kiireellä laatia vaikutusarviointeja, joita hallitus ei ole tehnyt, ihmettelee kansanedustaja Krista Kiuru.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Krista KiuruSosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja
krista.kiuru@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Kokoomuksen on syytä katsoa peiliin: hallituksen talouslinja kasvattaa velkaa ja kurittaa pienituloisia17.5.2026 19:10:23 EEST | Tiedote
Kokoomus on viime päivinä keskittynyt moittimaan SDP:n talouslinjaa. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitasen (sd.) mukaan on lähes surkuhupaisaa, että kokoomus keskittää kaikki voimansa Sdp:n haukkumiseen samaan aikaan, kun sen omat näytöt tällä kaudella ovat surkeat.
SDP:n Tuppurainen: Orpon hallitus on itse vahingoittanut julkista taloutta – ja nyt Kokoomus vaatii SDP:tä kertomaan, miten vauriot korjataan17.5.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Valkonen on kritisoinut SDP:tä siitä, ettei puolue olisi esittänyt vaihtoehtoa tulevan vaalikauden sopeutuksille. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen näkökulmasta kritiikki on laiskaa harhautusta tilanteessa, jossa juuri kokoomuksen johtama Orpon hallitus on ajanut Suomen julkisen talouden entistä syvempään ahdinkoon.
SDP:n Suhonen kysyy ministeriltä: Metsureiden työpaikat karkaamassa ulkomaisille – Suomen työ- ja verolainsäädännölle viitataan kintaalla!15.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston asianomaisen ministerin vastattavaksi metsäalan työntekijöiden, lähinnä metsureiden, käytön epäselvyyksistä ja edelleen valtiontukien käyttöä rikkoen samalla vero- ja työlainsäädäntöä.
SDP:n Saku Nikkanen: Hallitusohjelmassa luvattiin lisätä poliisien määrää, silti ympäristömme turvattomuuden lisääntyessä poliisin resursseista leikataan15.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tarve poliisin toiminnalle on kasvava ja turvallisuustilanne on muuttunut, mutta siitä huolimatta hallitus on päättänyt leikata poliisin resurssia. Näin hallitus myös jättää tämän ongelman tulevan hallituksen harteille, toteaa Saku Nikkanen.
SDP:n Perholehto ja Heinäluoma: Kotirauhaa turvataan helpottamalla puuttumista taloyhtiöiden häiriötilanteisiin14.5.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
– Liian monessa taloyhtiössä kotirauhaa rikotaan toistuvasti vakavilla häiriöillä, joihin ei ole ollut riittäviä keinoja puuttua. Asunto-osakeyhtiölain uudistus vahvistaa asukkaiden oikeutta turvalliseen ja häiriöttömään kotiin, toteavat ympäristövaliokunnan sd-ryhmän kansanedustajat Pinja Perholehto ja Eveliina Heinäluoma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme