Yhä useampi vanhuspalveluyksikkö ylittää jo lakisääteisen henkilöstömitoituksen – palvelujen rakenne kuitenkin nopean muutoksen tarpeessa
Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä 89 prosenttia ylsi lakisääteiseen henkilöstömitoitukseen toukokuussa 2023, selviää THL:n seurantatiedoista. Vanhuspalvelulain mukainen henkilöstön vähimmäismitoitus 0,65 työntekijää asiakasta kohden tuli voimaan 1.4.2023.
Henkilöstömitoitus on merkittävästi noussut toimintayksiköissä kahden ja puolen vuoden aikana. Nyt moni yksikkö (40 %) ylittää jo 0,7 mitoituksen.
”Toukokuun seurannassa joka kymmenes toimintayksikkö ei saavuttanut lakisääteistä henkilöstömitoitusta. Näistä kuitenkin valtaosa on jo hyvin lähellä lakisääteistä mitoitusta ja ne ovat saavuttaneet vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohden”, sanoo THL:n johtava tutkija Hanna Alastalo.
THL seuraa lakisääteisen henkilöstömitoituksen toteutumista puolivuosittain erilliskyselyllä. Seurannassa yksiköt tallentavat itse työtuntitietonsa ja asiakasmäärän THL:n tietokantaan. Yksiköt vastaavat annettujen tietojen oikeellisuudesta. THL laskee tallennetuista työaikatiedoista mitoituksen vanhuspalvelulain edellyttämällä tavalla kaikille toimintayksiköille.

Palveluja tarvitsevien määrät kasvavat voimakkaasti
THL:n vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen seurannan mukaan iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoidossa oli toukokuussa 2023 keskimäärin 51 500 asiakasta. Tieto kerättiin erilliskyselyllä 1798 toimintayksiköstä. Seurannan perusteella asiakasmäärät ovat pysyneet samana vuodesta 2021.
Palveluja tarvitsevat ikäluokat ovat kuitenkin voimakkaasti suurenemassa. THL ennakoi väestöennusteen perusteella, että vuonna 2027 ympärivuorokautiseen hoitoon tarvitaan noin 10 000 paikkaa lisää, jos palvelurakennetta ei muuteta. Myös kotihoidon asiakasmäärät kasvavat voimakkaasti.
”Palvelutarpeet kasvavat niin nopeasti, että henkilöstön saatavuus ei riitä tarvittaviin palveluihin, mikäli palvelurakennetta ei muuteta ripeillä toimilla, esimerkiksi yhteisöllistä asumista lisäämällä ja panostamalla varhaisen vaiheen tukipalveluihin. Hyvinvointialueiden on välttämätöntä muuttaa iäkkäiden palvelujen rakennetta, jotta tarvittavat palvelut saadaan tuotettua”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Sari Kehusmaa.
”Hyvinvointialueiden on seurattava ikääntyneiden palveluiden kehittymistä erittäin tarkasti, jotta iäkkäitä ei jää palvelujen ulkopuolelle ja palvelujen saatavuus pystytään varmistamaan”, Kehusmaa toteaa.
Lisätietoa
Vanhuspalvelujen tila -seurannan tulokset
Toteutunut henkilöstömitoitus -tietokanta
Mitoituksen alittaneet yksiköt (liitetiedosto)
Vanhuspalvelujen tila -seuranta
Yhteystiedot
Hanna Alastalo
johtava tutkija
THL
puh. 029 524 8609
etunimi.sukunimi@thl.fi
Sari Kehusmaa
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 7914
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terve Suomi -tutkimus: Suomalaisten lihominen aiheuttaa jo merkittäviä ongelmia - yhteiskunnallisten toimien aika on nyt4.12.2023 01:59:00 EET | Tiedote
Noin 1,2 miljoonan aikuisen painoindeksi ylittää lihavuuden rajan (30 kg/m2). Naisista 30 prosentilla ja miehistä 27 prosentilla on lihavuutta. Lihavuus on yleisintä 40–64-vuotiailla, joista joka kolmannella on lihavuutta. Vyötärölihavuus on vieläkin yleisempää, ja sitä esiintyy lähes joka toisella aikuisella. Vyötärölihavuuden raja-arvona pidetään naisilla yli 90 sentin ja miehillä yli 100 sentin vyötärönympärystä. Lihavuus ja vyötärölihavuus ovat yleistyneet työikäisillä eli 20–64-vuotiailla. Työikäisillä miehillä lihavuus on lisääntynyt 3 prosenttiyksikköä ja naisilla 4 prosenttiyksikköä vuoteen 2017 verrattuna. Keskimittaisen miehen paino on noussut 1,6 kg ja naisen 1,8 kg.Lihavuuden kehitys Suomessa Tiedot käyvät ilmi THL:n Terve Suomi -tutkimuksesta, jossa kutsuttiin laajaan terveystarkastukseen 10 000 satunnaisesti valittua 20 vuotta täyttänyttä. Heistä 5 800 (58 % kutsutuista) osallistui terveystarkastukseen. ”Lihavuus yleistyy ja sen aiheuttamat ongelmat ovat räjähtämässä käsi
THL:n raportti: Laajat sosiaaliturvaleikkaukset lisäävät eriarvoisuutta ja muuttavat suomalaisen sosiaalipolitiikan suuntaa1.12.2023 07:30:00 EET | Tiedote
Hallituksen kaavailemat sosiaaliturvan leikkaukset ovat monelta osin poikkeuksellisen suuria ja yhdessä hallitusohjelmassa esitettyjen uudistusten kanssa ne muuttavat toteutuessaan suomalaisen sosiaalipolitiikan suuntaa, todetaan THL:n tuoreessa raportissa.
THL viikolla 49/202330.11.2023 15:34:42 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 30.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia.
THL: Koronakuolemien määrä kasvaa todennäköisesti vielä lähiviikkoina, vaikka koronaepidemian aalto on jo selvästi taittunut29.11.2023 15:55:01 EET | Tiedote
Koronaepidemian aalto alkoi Suomessa tänä vuonna alkusyksystä. Tämä näkyi koronaan liittyvien kuolemien määrässä jo syyskuussa. Kuolemien määrä kasvaa todennäköisesti vielä lähiviikkoina, vaikka epidemian aalto on jo selvästi taittunut.
Största delen av barnen får HPV-vaccin enligt rekommendationen – flickornas vaccinationstäckning är högre än pojkarnas29.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
HPV, dvs. papillomvirus, orsakar flera olika cancerformer hos både kvinnor och män. Det bästa sättet att skydda sig mot smitta är att ta HPV-vaccinet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme