Kokoomuksen Kaunistola ja Kilpi iloitsevat poliisien tuntuvasta lisämäärärahasta budjettiriihessä – hallitusohjelmassa sitoumus 8000 poliisista
Kokoomuksen poliisikansanedustajat Mari Kaunistola ja Marko Kilpi iloitsevat poliisien saamasta tuntuvasta määrärahalisäyksestä budjettiriihen tuloksena.

Kokoomuksen poliisikansanedustajat Mari Kaunistola ja Marko Kilpi iloitsevat poliisien saamasta tuntuvasta määrärahalisäyksestä budjettiriihen tuloksena. Orpon hallitus on päättänyt korottaa poliisitoimen määrärahoja yli 85 miljoonalla eurolla. Poliisin määrärahat nousevat siis yhteensä yli 8 % vuoden 2023 tasoon nähden. Määrärahan lisäys parantaa edustajien mukaan poliisin jokapäiväistä operatiivista toimintakykyä sekä lisää edellytyksiä rekrytoida vaativan tason uusia erityisosaajia, esimerkiksi kyber- ja talousasiantuntijoita.
”Kokoomus on jo pitkään vaatinut poliisien henkilöstöresurssin nostamista kohti 8000 henkilötyövuotta, ja tähän hallitus on nyt uskottavasti sitoutunut – niin sanoissa kuin teoissa. Jo oppositiokaudella vaatimamme määrärahalisäykset toteutuvat nyt täysimääräisesti, ” Kilpi iloitsee.
”Nyt osoitetun rahoituksen lisäksi on tärkeää huolehtia poliisikoulutuksen houkuttelevuudesta. Alan koulutusta tulee kehittää, jotta poliisikoulutukseen hakee motivoituneita ja alasta kiinnostuneita hakijoita myös jatkossa. Tämä on ensisijaisen tärkeää, jotta pääsemme tavoiteltuun 8000 poliisin määrään, ” Kaunistola jatkaa.
Edustajien mielestä erityisesti epävakaina aikoina valtion ydintoimintoihin tulee panostaa. Sisäisten ja ulkoisten uhkien nostaessa päätään hallitus on halunnut turvata toimivan yhteiskunnan kivijalat, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Erityisesti verkkorikollisuus, katujengit ja ääri-ideologioiden nousu työllistänevät edustajien mukaan poliisia jatkossa aiempaa enemmän.
”Orpon hallituksen päätökset vahvistavat kokonaisvaltaisesti Suomen sisäistä turvallisuutta. Epävakaina aikoina on panostettava perusasioihin. Olen todella tyytyväinen, että poliisin, puolustusvoimien, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja rikosseuraamuslaitoksen riittävät määrärahat viimein turvataan, ” Kaunistola tiivistää.
”Merkittävät lisäpanostukset luovat myös mahdollisuuksia toteuttaa poliisin ennaltaestävää työtä tuloksellisesti ja vaikuttavasti. Yksi poliisin merkittävimmistä tehtävistä on nimenomaan rikosten ennaltaehkäisy. Nyt siihen avautuu entistä paremmat mahdollisuudet,” Kilpi sanoo.
Orpon hallituksen ohjelmassa on lisäksi kirjaus poliisin reservistä, jonka tarkoitus on täydentää poliisin toimintaa vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Poliisin reservissä hyödynnetään mm. poliisin, rajavartijan ja sotilaspoliisikoulutuksen saaneita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari KaunistolaKansanedustaja
Satakunnan vaalipiiri
Marko KilpiKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Heinonen: Salaako demarit katastrofaaliset työllisyyslukunsa?2.12.2023 10:39:51 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen on pöyristynyt SDP:n linjasta salata vaihtoehtobudjettinsa vaikutusarviot. Eduskuntaryhmät on tavallisesti pyytäneet eduskunnan tietopalvelulta laskelmat vaihtoehtobudjettiensa vaikutuksista muun muassa työllisyyteen, mutta SDP on kieltäytynyt toimittamasta laskelmiaan julkisuuteen.
Kokoomuksen Kauma: Etyjiä tarvitaan kriisien ratkaisuun ja vuoropuheluun1.12.2023 12:20:36 EET | Tiedote
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Pia Kauma (kok.) korostaa Etyjin merkitystä alustana rauhaa edistävälle vuoropuhelulle. Kauma mainitsi eilen torstaina Etyjin ministerineuvoston avajaisissa Skopjessa pitämässään puheessa vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjan ja sen periaatteiden tuomisen nykypäivään. Ministerineuvosto koostuu Etyjin 57 osallistujavaltion ulkoministereistä.
Kokoomuksen Valkonen: Sdp johtaa räikeästi harhaan velkapuheillaan30.11.2023 11:04:34 EET | Tiedote
SDP on kertonut toissa päivänä julkaisemansa vaihtoehtobudjetin vähentävän valtion velanottoa. Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää SDP:n talouslinjaa epäuskottavana ja peräänkuuluttaa työllisyystoimia myös oppositiolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Marttinen: Lindtmanin SDP tarjoaa suomalaisille veronkiristyksiä ja velkaantuvan tulevaisuuden29.11.2023 12:39:02 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen ihmettelee SDP:n vaihtoehtobudjetin mittavia veronkiristyksiä ja vastuutonta velkapolitiikkaa. Marttisen mukaan Lindtmanin esittelemä SDP:n vaihtoehtobudjetti ei tarjoa uskottavaa vaihtoehtoa hallituksen politiikalle.
Kokoomuksen Noora Fagerström: Yksityishenkilöiden ulosoton korkotasoa on laskettava29.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerströmin mielestä ulosoton korkotasoa yksityishenkilöille on laskettava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme