SPV nousi taas takamatkalta mutta käteen jäi luu
23.9.2023 20:10:17 EEST | Fliiga | Tiedote
Eilen Westend Indiansin vieraana neljän maalin takaa yhteen sarjapisteeseen noussut SPV kiri tänään Classicia vastaan rinnalle kolmen takamatkalta, mutta lopulta käteen jäi vain luu Classicin voittaessa 8-6.
Aaro Helin laukoi kolmannen erän aluksi Classicin jo 6–3-johtoon, mutta SPV ei taipunut. Ensin iski Konsta Haukkala illan toisen ja kolmannen maalinsa, ja Eemeli Akolan istuessa kaksiminuuttista kiinnipitämisestä sivalsi konkari Sami Koski pelin tasoihin. Classicilta löytyi kuitenkin vielä yksi vaihde. Viimeisen kympin aluksi Aaro Helin pommitti voitto-osuman Otto Kilven pitkästä poikkisyötöstä, ja pelin toiseksi viimeisellä minuutilla Ville Lastikka nousi vielä kulmasta luukulle nostamaan päätösnumerot. Lastikka löi tänään tehot 2+2 ja Albert Koskinen 2+1. SPV:stä kokosi Konsta Haukkala saldon 3+2.
Jyväskylässä Happee avasi kolmannella yrittämällä voittotilinsä kaataessaan kolmannen erän rynnistyksellä FBC Turun 9-3. Vieraat johtivat peliä avauserän jälkeen 2-0 ja vielä toisen lopullakin 3-2, mutta sitten otti otteen Happee ja etenkin Jami Manninen. Hän iski erän alkuun Happeen voittomaalin, syötti ennen sen puoliväliä Markus Siprosen 5–3-maalin ja kahmi ottelun viimeisellä kympillä vielä kolme tehopistettä lisää. Saldon 2+3 kirjauttaneen Mannisen ohella olivat päivän tehokkeja Markus Sipronen (3+1) ja Markus Salmi (2+2).
Oilers voitti kauden kolmannenkin ottelunsa, kun OLS taipui Tapiolassa selvin lukemin 10-3. Markus Markkola, Riku Reunamäki ja Tuomas Iiskola laukoivat Öljymiehet jo ensimmäisessä erässä 3–0-johtoon, ja toisella tauolla tilanne oli jo 10-1 vieraiden ainokaisenkin tultua merkittyä Oilersin omaksi maaliksi. OLS onnistui maalinteossa vasta pelin viimeisellä viisiminuuttisella, kun Riku Ruonakangas ja ylivoimalla Luukas Hyvärinen hiukan lievensivät lukemia. Oilersista löytyi tänään peräti yhdeksän maalintekijää Markus Markkolan osuttua ainoana kahdesti.
Sunnuntaina sarja jatkuu ottelulla EräViikingit–OLS, jossa kumpikin joukkue hakee avauspisteitään.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SBS Wirmolle ensimmäiset liigamaalit, Classic sarjakärjessä26.9.2026 20:29:55 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarjaan noussut SBS Wirmo iski Oulussa historialliset ensimmäiset liigamaalinsa vaikka SSRA lopulta olikin parempi lukemin 8-6. Lauantain muissa otteluissa Classic löi kotonaan toisen nousijan SPV:n 8-2 ja mestari TPS vieraissa pronssijoukkue SB-Pron 8-1.
Kolme maalia minuutissa – EräViikingeille avauspisteet revanssilla Hawksista25.9.2026 21:46:02 EEST | Tiedote
EräViikingit otti kauden avauspisteensä F-liigan miesten sarjassa, kun se nappasi kotonaan revanssin Hawksista nousemalla kolmannen erän tehominuutilla kahden maalin takaa 4–3-voittoon.
Kooveelle ja EräViikingeille syksyn toiset voitot23.9.2026 21:03:04 EEST | Tiedote
Koovee ja EräViikingit ottivat kotonaan syksyn toiset voittonsa F-liigan naisten sarjassa, kun Koovee kaatoi Northern Starsin 5-3 ja ErVi PSS:n 6-3.
Eklund ja Paajanen johtivat TPS:n avauspisteille22.9.2026 21:16:17 EEST | Tiedote
Hattutempun taituroinut Veikko Paajanen ja neljä pistettä pinonnut Alex Eklund nousivat päärooliin, kun TPS otti syksyn avauspisteensä kaatamalla kotonaan Hawksin 7-2.
SPV jatkaa lakeuden herrana21.9.2026 21:17:01 EEST | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet jatkaa F-liigan miesten sarjaa puhtaalla pelillä, kun se otti jo kolmannen voittonsa kaatamalla paikallisottelussa Jymyn maalein 11-4. Jymylle tappio oli kolmas kolmessa ottelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme