HUS

Krooniset väsymysoireyhtymät: toivoa paranemisesta on

25.9.2023 09:55:00 EEST | HUS | Tiedote

Jaa

HUSin asiantuntijat ovat mukana kroonisen väsymyksen ongelmaa ratkaisevassa kansainvälisessä verkostossa, jonka näkemyksen mukaan pitkittyneet oireet selittyvät muutoksilla aivojen hermoverkostoissa ja stressijärjestelmissä. Nämä muutokset ovat palautuvia ja niihin voidaan vaikuttaa.

Jopa miljoonat ihmiset kärsivät kroonisesta väsymysoireyhtymästä. Oireita ovat väsyminen, uupumus, päänsärky, aivosumu ja lihassärky ja niitä on myös osalla potilaista koronavirusinfektion jälkeen. Tavalliset lääketieteelliset tutkimukset antavat kuitenkin normaaleja tuloksia. ”Suhtautuminen krooniseen väsymykseen vaihtelee ja sisältää vastakkainasettelun. Näitä tiloja voidaan vähätellä, kun sairauslöydökset puuttuvat tai niitä voidaan toisaalta pitää parantumattomina, elimellisen syyn aiheuttamina sairauksina”, kertoo ylilääkäri Markku Sainio HUSista. Markku Sainion lisäksi verkostossa on myös ylilääkäri Helena Liira HUSista.

Oslossa kokoontui vuonna 2022 ryhmä ilmiön hyvin tuntevia asiantuntijoita, tutkijoita, terveydenhuollon ammattilaisia ja potilaiden edustajia. Heidän tavoitteenaan on ollut koota toipumista ja kuntoutumista tukeva tietoon pohjautuva suositus. Heidän suosituksensa kroonisen väsymyksen hoidosta, niin sanottu Oslon lausunto, on julkaistu Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehdessä. Kyseessä on vertaisarvioitu tiedeartikkeli, joka kokoaa yhteen näkemyksen kroonisen väsymyksen hoidosta.

”Oslon lausunto kuvaa, kuinka oireet voivat syntyä ymmärrettävistä ja yleensä palautuvista muutoksista aivoissa. Monet erilaiset stressitekijät, mukaan lukien akuutit sairaudet, voivat laukaista näitä muutoksia”, sanoo Sainio.

Michael Sharpe, yksi kirjoittajista ja Oxfordin yliopiston emeritusprofessori toteaa, että potilaat tarvitsevat ehdottomasti parempia tapoja ymmärtää näitä vaikeita sairauksia. On tärkeää tunnistaa oireet todellisiksi ja tarjota reitti toipumiseen ja jopa paranemiseen.

Oslon lausunnon kirjoittajat korostavat myös, että on tärkeää, että lääkärit saavat lisää tietoa näistä oireyhtymistä ja menetelmistä, joita on jo saatavilla potilaiden auttamiseen. ”Toipuminen on tyypillisesti asteittainen prosessi, joka vaatii ponnistelua, joustavuutta, kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että se on mahdollista”, sanoo Sainio.

Yhteyshenkilöt

Helena Liira, ylilääkäri
050 5130448, helena.liira (at) hus.fi

Linkit

Tietoa HUSista

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS – Vaikuttavinta hoitoa

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 17 augusti 202614.8.2026 11:09:41 EEST | Pressmeddelande

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 17 augusti 2026 för att behandla bland annat verksamheten och ekonomin för januari–juni 2026 samt särskilda anslag och personalförmåner i det preliminära budgetförslaget för 2027. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 17.8.202614.8.2026 11:09:41 EEST | Tiedote

HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 17.8.2026 käsittelemään mm. tammi-kesäkuun 2026 toimintaa ja taloutta sekä vuoden 2027 alustavan talousarvioesityksen erillismäärärahoja ja henkilöstöetuuksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Föräldrarnas låga inkomstnivå och utbildning kan påverka risken för allvarliga bakterieinfektioner hos barn10.8.2026 09:34:12 EEST | Pressmeddelande

Risken för att barn ska drabbas av en allvarlig bakterieinfektion är något högre i familjer där föräldrarnas inkomstnivå och särskilt moderns utbildningsnivå är lägre. Resultatet bygger på den första finländska registerstudien som omfattar hela befolkningen, där omfattande nationella data om smittsamma sjukdomar och socioekonomiska förhållanden kombinerats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye