Krooniset väsymysoireyhtymät: toivoa paranemisesta on
25.9.2023 09:55:00 EEST | HUS | Tiedote
HUSin asiantuntijat ovat mukana kroonisen väsymyksen ongelmaa ratkaisevassa kansainvälisessä verkostossa, jonka näkemyksen mukaan pitkittyneet oireet selittyvät muutoksilla aivojen hermoverkostoissa ja stressijärjestelmissä. Nämä muutokset ovat palautuvia ja niihin voidaan vaikuttaa.
Jopa miljoonat ihmiset kärsivät kroonisesta väsymysoireyhtymästä. Oireita ovat väsyminen, uupumus, päänsärky, aivosumu ja lihassärky ja niitä on myös osalla potilaista koronavirusinfektion jälkeen. Tavalliset lääketieteelliset tutkimukset antavat kuitenkin normaaleja tuloksia. ”Suhtautuminen krooniseen väsymykseen vaihtelee ja sisältää vastakkainasettelun. Näitä tiloja voidaan vähätellä, kun sairauslöydökset puuttuvat tai niitä voidaan toisaalta pitää parantumattomina, elimellisen syyn aiheuttamina sairauksina”, kertoo ylilääkäri Markku Sainio HUSista. Markku Sainion lisäksi verkostossa on myös ylilääkäri Helena Liira HUSista.
Oslossa kokoontui vuonna 2022 ryhmä ilmiön hyvin tuntevia asiantuntijoita, tutkijoita, terveydenhuollon ammattilaisia ja potilaiden edustajia. Heidän tavoitteenaan on ollut koota toipumista ja kuntoutumista tukeva tietoon pohjautuva suositus. Heidän suosituksensa kroonisen väsymyksen hoidosta, niin sanottu Oslon lausunto, on julkaistu Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehdessä. Kyseessä on vertaisarvioitu tiedeartikkeli, joka kokoaa yhteen näkemyksen kroonisen väsymyksen hoidosta.
”Oslon lausunto kuvaa, kuinka oireet voivat syntyä ymmärrettävistä ja yleensä palautuvista muutoksista aivoissa. Monet erilaiset stressitekijät, mukaan lukien akuutit sairaudet, voivat laukaista näitä muutoksia”, sanoo Sainio.
Michael Sharpe, yksi kirjoittajista ja Oxfordin yliopiston emeritusprofessori toteaa, että potilaat tarvitsevat ehdottomasti parempia tapoja ymmärtää näitä vaikeita sairauksia. On tärkeää tunnistaa oireet todellisiksi ja tarjota reitti toipumiseen ja jopa paranemiseen.
Oslon lausunnon kirjoittajat korostavat myös, että on tärkeää, että lääkärit saavat lisää tietoa näistä oireyhtymistä ja menetelmistä, joita on jo saatavilla potilaiden auttamiseen. ”Toipuminen on tyypillisesti asteittainen prosessi, joka vaatii ponnistelua, joustavuutta, kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että se on mahdollista”, sanoo Sainio.
Yhteyshenkilöt
Helena Liira, ylilääkäri
050 5130448, helena.liira (at) hus.fi
Linkit
Tietoa HUSista
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Rauhallinen suhtautuminen tukee psyykkistä kestävyyttä - epävarmuus kuormittaa mieltä27.4.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Epävarmuutta aiheuttava ja poikkeuksellinen uutisointi Suomen turvallisuustilanteesta ja lähialueiden geopoliittisesta kehityksestä voivat kuormittaa mieltä, vaikka ne eivät koskettaisikaan suoraan omaa arkea. Lisääntynyt huoliajattelu, valppauden kohoaminen ja keskittymisen vaikeus ovat tavallisia ja inhimillisiä reaktioita tilanteissa, joissa tietoa on rajallisesti tai se muuttuu nopeasti. On myös yksilöllistä vaihtelua siinä, miten yhteiskunnallisessa keskustelussa keskiössä olevaan tietotulvaan reagoi.
Barncancervårdens resultat ligger på en utmärkt nivå i hela Finland24.4.2026 08:48:31 EEST | Pressmeddelande
Behandlingsresultaten för cancer hos barn i Finland ligger på nordisk nivå och är internationell sett mycket goda. Behandlingsresultaten för många cancersjukdomar hör till de bästa i världen. Sex av sju barn under 16 år som drabbats av cancer tillfrisknar.
Lasten syöpähoidon tulokset erinomaisella tasolla koko Suomessa24.4.2026 08:48:31 EEST | Tiedote
Lasten syöpien hoitotulokset ovat Suomessa pohjoismaisella tasolla ja kansainvälisesti vertailtuna erittäin hyviä. Monien syöpäsairauksien hoidon tulokset ovat maailman kärkitasoa. Syöpään sairastuneista alle 16-vuotiasta lapsista kuusi seitsemästä paranee.
Outcomes of childhood cancer treatment at an excellent level everywhere in Finland24.4.2026 08:48:31 EEST | Press release
Finland's treatment outcomes for childhood cancer are on par with other Nordic countries and rank very high in international comparison. For many cancers, the treatment outcomes are among the best in the world. Six in seven children diagnosed with cancer before age 16 recover.
Användningen av kontaktlinser syns som ett ökat antal hornhinneinflammationer vid HUS23.4.2026 12:23:44 EEST | Pressmeddelande
Allvarliga hornhinneinflammationer orsakade av kontaktlinser syns vid HUS jour och mottagningarna för ögonsjukdomar. Hornhinneinflammation, det vill säga keratit, kan i värsta fall förstöra synförmågan. En stor del av fallen skulle helt kunna förebyggas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme