Tiedeilta: Oppimistulokset laskevat – muuttuuko arviointi?
25.9.2023 10:18:56 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Tiedeillassa keskustellaan siitä, miten suomalaisessa peruskoulussa arvioidaan osaamista. Kohteleeko arviointi eri tavalla tyttöjä ja poikia? Onko koulujen kesken eroja? Mikä on heikentyneiden oppimistulosten ja arvioinnin yhteys?

Opetushallitus uudisti perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerejä, jotka tulivat voimaan vuonna 2021. Nyt myös päättöarvosanat 5, 7 ja 9 saivat kriteerit, kun aiemmin kriteerit koskivat vain kouluarvosanaa 8.
Uudistus toteutettiin, sillä koululaisten arvosanat ja oppimistulokset eivät monien tutkimusten mukaan vastanneet toisiaan. Arvosanojen pitää olla oikeudenmukaisia, sillä päättötodistuksen keskiarvon perusteella oppilaat valikoidaan jatko-opintoihin.
Tiedeillassa arvioinnista keskustellaan koululaisten, opettajien ja vanhempienkin näkökulmista.
Millaisia haasteita arvioinnissa on opettajan kannalta? Miten hyvin vanhemmat ja oppilaat tuntevat arvioinnin periaatteet? Mihin suuntaan arviointi muuttui uudistuksessa? Miten sitä pitäisi kehittää edelleen?
Asiantuntijoina illassa ovat yliopistonopettaja ja tutkija Laura Ketonen Jyväskylän yliopistosta, tutkimusprofessori Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta sekä apulaisrehtori Jarmo Lyhty Mankolan yhtenäiskoulusta Jyväskylästä.
Illan juontaa tiedetoimittaja Mari Heikkilä.
Tiedeilta on 10.10. 2023 kello 18-19.30 Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä (Tietoniekka, Seminaarinkatu 15)). Voit lähettää kysymyksiä myös ennalta. Tervetuloa mukaan!
Lisää tapahtumasta ja illan asiantuntijoista: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2023/09/tiedeilta-oppimistulokset-laskevat-2013-muuttuuko-arviointi
Linkki lähetykseen: https://m3.jyu.fi/jyumv/ohjelmat/hallinto/viestinta/tiedetta-kaikille/suorat-lahetykset/suora
Lähetä kysymyksiä ennalta: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/4d18e032-f068-4f81-a3f6-b15999df140c?displayId=Fin2452261
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 472 1162tanja.s.heikkinen@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi työelämäprofessori Susanna Horn: ”Tutkin, miten kiertotaloutta toteutetaan käytännössä, jotta se tuottaa mahdollisimman suuret ympäristöhyödyt ja samalla arvoa yrityksille”22.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi työelämäprofessori Susanna Horn vahvistaa kauppakorkeakoulussa kestävän liiketoiminnan tutkimusta, erityisesti kiertotalouden tutkimusta. 1.3.2026 alkaneen nelivuotisen työelämäprofessuurin rahoittajana on Central Finland Mobility Foundation (Cefmof) ‑säätiö.
Biologiasta turvallisuusteknologiaan – Moona Huttunen rakentaa monitieteistä tekniikan osaamista21.5.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston yliopistonlehtori Moona Huttusen urapolku on kulkenut biologian opinnoista kansainvälisen virustutkimuksen kautta turvallisuusteknologian diplomi-insinöörikoulutuksen kehittämiseen. Monitieteisyys, uteliaisuus ja halu ymmärtää ilmiöitä laajemmin ovat ohjanneet hänen valintojaan koko uran ajan.
Tutkimus: Hyvät numerot voivat peittää nuoren pahan olon21.5.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Moni nuori pärjää koulussa ulkoisesti hyvin, mutta saattaa jäädä silti ilman tarvitsemaansa tukea mielialaoireiluun. Tuoreessa tutkimuksessa nuoret aikuiset kertovat kouluaikaisista kokemuksistaan: koulupolun aikana masennusoireet jäivät usein huomaamatta, eivätkä nuoret tulleet kuulluiksi. Tutkimus luo kuvaa siitä, miksi nuorten tuen tarpeet jäävät huomaamatta ja apua haetaan vasta varhaisaikuisuudessa.
Keski-Suomessa kehitetty tekoälymalli mahdollistaa nykyistä tehokkaamman suolistosyöpänäytteiden analysoinnin20.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tutkijat onnistuivat tekoälyn avulla nopeuttamaan suolistosyöpänäytteiden analysointia ja ennustamaan solujen DNA:n virheenkorjausmekanismin toimintaa. Tutkijoiden kehittämän tekoälymallin analyysi voi lyhentää diagnoosiaikoja, tuoda kustannussäästöjä ja parantaa analyysin tarkkuutta. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa ja se on Euroopan unionin osarahoittama.
Marjatta ja Eino Kollin säätiö vauhdittaa harvinaisten maametallien kestävää tutkimusta Jyväskylässä19.5.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Marjatta ja Eino Kollin säätiö ja Jyväskylän yliopiston kemian laitos käynnistävät merkittävän, nelivuotisen tutkimusyhteistyön harvinaisten maametallien parissa. Säätiön rahoittamassa, arvoltaan 400.000 euron Edistykselliset teknologiat harvinaisten maametallien tuotannossa -hankkeessa kehitetään uusia, ympäristöystävällisiä tapoja harvinaisten maametallien talteenottoon ja niiden erottamiseen toisistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme