Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ABO Wind Oy:n Purmon tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Pohjanmaa)

Jaa

ABO Wind Oy suunnittelee enintään 43 tuulivoimalasta koostuvaa tuulivoimapuistoa Pedersören kuntaan Purmon alueelle. Hankkeen pinta-ala on noin 5100 hehtaaria. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metrin tuulivoimaloita, joiden yksikköteho on 6–10 MW.

Tuulivoimapuiston sisäinen sähkönsiirto tuulivoimalaitoksilta muuntoasemille on tarkoitus toteuttaa maakaapeleilla ja muuntoasemilta edelleen 110 kV tai 400 kV ilmajohdoilla hankkeen sähköasemalle. Valtakunnanverkkoon sähkö on tarkoitus siirtää rakentamalla 400 kV voimajohto hankealueelta Uudenkaarlepyyn alueella sijaitsevalle Sandåsin sähköasemalle.

Hankkeesta vastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta toimitettiin ELY-keskukselle arviointiselostusta koskevassa kuulemisessa yhteensä 24 lausuntoa ja asiantuntijakommenttia sekä 10 mielipidettä.

Kuulemisessa saatiin kannanottoja erityisesti hankkeen potentiaalisista vaikutuksista ihmisten hyvinvointiin, maisemaan ja linnustoon. Myös hankkeen maakuntakaavan merkinnöistä poikkeava aluerajaus sai osakseen kritiikkiä. Lisäksi hankkeessa korostuvat myös yhteisvaikutukset muiden lähialueilla sijaitsevien tai suunnitteilla olevien tuulivoimaloiden kanssa. ELY-keskus edellyttääkin hankkeen jatkosuunnittelussa huomioimaan selostusvaiheen aikana saatu palaute.

Yhteysviranomaisen näkemyksen mukaan esiin nousevat vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen, maisemavaikutukset sekä yhteisvaikutukset muiden alueelle suunniteltujen tuulivoimahankkeiden kanssa. Yhteysviranomaisen mukaan hankkeen jatkosuunnittelussa tulee huomioida voimassa oleva maakuntakaava.

Arviointiselostus ja yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta.

www.ymparisto.fi/purmontuulivoimaYVA

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Virve Kustula, puh. 0295 024 017

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

De österbottniska landskapen har fått 1184 hektar nya naturskyddsområden (landskapen i Österbotten)8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Under år 2024 verkställde NTM-centralen i Södra Österbotten sammanlagt cirka 1184 hektar olika skyddsområden i landskapen Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten. Till landskapen utdelades sammanlagt cirka 2 300 000 euro i upphandlingspengar, vilket innefattar utbetalda köpesummor, mellanskillnader, fridlysningsersättningar och ersättningar för inlösningsobjekt.

Etelä-Pohjanmaalla epävarmat ja sumuiset näkymät29.4.2025 09:19:53 EEST | Tiedote

Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Useilla alueilla talouden elpyminen on alkanut, mutta Yhdysvaltojen asettamat tullit ja niiden aiheuttamat vastatoimet ovat vieneet maailmankaupan sekasortoiseen tilaan, jossa tulevaisuuden ennakointi on erittäin vaikeaa. Epävarmuutta lisää myös Venäjän käymä sota Ukrainassa. Etelä-Pohjanmaalla epävarmuus ja sumuisuus luonnehtivat maakunnan suhdanneodotuksia. Usko käänteeseen on kuitenkin hiljalleen vahvistumassa, vaikka geopoliittinen tilanne ja protektionistiset politiikkatoimet ovat tuottaneet uudenlaista hämmennystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye