Vihreiden Virta ja Hyrkkö esittävät opintorahan korottamista
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaativat Orpon hallitusta vastaamaan opiskelijoiden hätään. Opiskelijat ovat vallanneet oppilaitoksia eri puolella Suomea ja kritisoineet voimakkaasti Orpon hallituksen kaavailuja jäädyttää opintotuen indeksikorotukset. Vihreät osoittaa tukensa mieltään osoittaville opiskelijoille ja aikoo esittää eduskunnassa indeksijäädytysten perumista sekä parannuksia opiskelijoiden toimeentuloon.

- Orpon hallituksen tulee välittömästi perua suunnittelemansa opintotuen indeksijäädytykset. Opiskelijat elävät jo valmiiksi köyhyysrajalla ja myös asumistuen leikkaukset osuvat opiskelijoihin ankarasti, sanoo Sofia Virta.
Indeksijäädytysten lisäksi Orpon hallitus aikoo entisestään lisätä lainan osuutta opintotuesta. Vihreät esittelee myöhemmin syksyllä oman vaihtoehtobudjettinsa.
- Tulemme esittämään eduskunnassa opintorahan korottamista ja opintotuen lainapainotteisuuden vähentämistä. Opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jonka odotetaan velkaantuvan saadakseen ruokaa. On täysin kestämätöntä, että hallitus siirtää valtion velkataakkaa opiskelijoiden kannettavaksi, sanoo Saara Hyrkkö.
Virta ja Hyrkkö ovat pettyneitä kokoomukseen, joka vielä ennen vaaleja lupasi, että opiskelijoilta ei leikata.
- On tyrmistyttävää, että kokoomus aikoo jälleen pettää opiskelijat. Monella meistä on tuoreessa muistissa kokoomuksen räikeästi vuonna 2015 pettämä koulutuslupaus ja silloin tehdyt massiiviset koulutusleikkaukset, toteavat Hyrkkö ja Virta.
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköKansanedustaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme