Mikroskooppisen pieni, mutta jättiläismäisen tärkeä: Suomella ja Espoolla mahdollisuus siruteknologian kärkimaaksi ja alueeksi
Mitä tekisit, jos hajonneen imurin tai jääkaapin tilalle ei olisi mahdollista ostaa uutta sirupulan takia? Siruteknologia ja siruomavaraisuus on polttava kysymys paitsi suurvaltapolitiikassa ja maailmantaloudessa, mutta myös nykykuluttajan arjessa. Mikroskooppisen pienet sirut ovat suuressa roolissa nykyihmisen elämässä, koska siruja tarvitaan kaikkialla, esimerkiksi älypuhelimissa, autoissa, jääkaapeissa ja imureissa. Kun jokin osa tuotantoketjusta sakkaa, kuten koronapandemian aikana autoteollisuudessa, suomalaisten sirut, kodinkoneet ja autot saattavat jäädä jumiin tuotantoketjun varrelle. Suomella on kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet nousta eurooppalaiseksi siruosaamisen kärkimaaksi. Espoo kulkee kärjessä siruteknologian osaamisessa ja valmistuksessa.
Mistä mikrosiruissa on kyse?
Pienenpienet mikrosirut ovat tärkeitä kaikkialla arkielämässä ja kaikilla aloilla. Niitä käytetään esimerkiksi kännyköissä ja kodinkoneissa, matkapuhelinverkoissa ja autoissa, mutta myös korkean teknologian tuotteissa, esimerkiksi kvanttiteknologiassa ja terveysteollisuudessa. Alan yritysten arvioiden mukaan sirujen maailmanlaajuisen kysynnän on arvioitu tuplaantuvan nykyisestä noin 500 miljardista noin biljoonaan eli tuhanteen miljardiin dollariin vuoteen 2030 mennessä. Tekoälyn yleistyminen ja vihreän siirtymä vauhdittavat omalta osaltaan kehitystä.
Mikrosirut ovat maailmanlaajuisesti polttavan ajankohtaisia ja satojen miljardien liiketoimintaa. Yhdysvallat ja Kiina taistelevat sirujen herruudesta, ja sirupulan siivittämänä myös Euroopan unioni on luonut oman sirusäädöksensä unionin siruomavaraisuuden takaamiseksi.
Kvanttiteknologia on yksi toimiala, jossa tarvitaan puolijohdeteknologiaa. Kvanttiteknologian avulla voidaan esimerkiksi kehittää uusia, tehokkaampia lääkkeitä entistä nopeammin.
Tulevaisuuden teknologiaa valmistetaan ja kehitetään Espoon Otaniemessä
Espoossa on kehitetty mikrosiruja yhdessä yliopistojen ja yritysten kanssa 90-luvun alusta lähtien matkapuhelimista tietoliikenneverkkoihin. Otaniemen matalien punatiilisten rakennusrivien uumenissa syntyy teknologiaa, joka on avainroolissa vahvistamassa siruomavaraisuutta ja Suomen asemaa yhtenä Euroopan tärkeimmistä mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian solmukohdista. Strategisesta näkökulmasta Espoossa sijaitseva Pohjoismaiden suurin tutkimuspuhdastila, Micronova ja sen kylkeen syntyvä uusi Kvanttinova-nimellä kulkeva pilottilinja, tulevat vahvistamaan Suomen ja Euroopan mikrosirujen ja puolijohteiden huoltovarmuutta.
Suomeen on nyt mahdollisuus synnyttää Euroopan johtava erikoistuneen mikroelektroniikan ja kvanttiteknologioiden tutkimus- ja yritysklusteri.
"Me Suomessa olemme teknologian tutkimuksessa ja kehityksessä monissa asioissa edellä muuta maailmaa. Meille halutaan tulla ulkomailta töihin ja oppimaan. Otaniemessä tilat ja -laitteet toimivatkin sekä yleishyödyllisessä tutkimuskäytössä, mutta myös alkuvaiheen ponnahduslautana puolijohdealan yrityksille. Kvanttinova-hankkeessa tavoitteena on rakentaa uusi yritysten ja tutkimustoimijoiden yhteinen puhdastilaympäristö, joka kytkeytyy saumattomasti Otaniemessä sijaitsevaan Micronovan puhdastilaan. Micronova on jo nykyisellään suurin tutkimuspuhdastila Pohjoismaissa ja Kvanttinovan investointien kautta tämä kapasiteetti noin kolminkertaistuu", kertoo VTT:n mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimusalueen johtaja Tauno Vähä-Heikkilä.
Puolijohteet ja mikrosirut ovat tulevaisuuden ala. Teknologiateollisuuden mukaan Suomessa toimivat puolijohdetoimialan yritykset työllistävät tällä hetkellä 5 000 henkilöä ja alan yritykset arvioivat työpaikkojen määrän kasvavan 20 000:een vuoteen 2023 mennessä. Suomessa puolijohdealan liikevaihdon arvioidaan kasvavan noin 1,5 miljardista eurosta kuuteen miljardiin vuoteen 2032 mennessä.
Fakta: Mistä siruissa ja puolijohteissa on kyse
- Sirut eli mikrosirut, -piirit tai -prosessorit ovat pieniä elektronisia komponentteja, joiden valmistuksessa käytetään puolijohdemateriaaleja, kuten piitä, piikarbidia ja germaniumia.
- Sirut sisältävät usein myös muita elektronisia komponentteja, kuten vastuksia, kondensaattoreita ja transistoriryhmiä, jotka on integroitu erittäin pienelle piilevylle.
- Puolijohdeteollisuudessa käsitellään puolijohteiden valmistusta, suunnittelua, tutkimusta sekä soveltamista elektroniikan ja tekniikan aloilla.
- Puolijohde on materiaali, joka johtaa sähköä ja materiaali helpottaa sähkönkulun hallitsemista.
- Erilaisia materiaaleja ja uusia teknologioita hyödyntävät sekä yhdistelevät ratkaisut yleistyvät siruteollisuudessa ja sirujen valmistuksessa hyödynnetään puolijohteiden lisäksi myös esimerkiksi suprajohteita ja fotoniikkaa.
Fakta: Mistä kvanttiteknologiassa on kyse
- Kvanttiteknologia on yksi toimiala, jossa tarvitaan puolijohdeteknologiaa.
- Kvanttitietokoneiden tarvitsemat komponentit pohjautuvat mikroelektroniikkaan, joten samassa puhdastilaympäristössä kiihdytetään sekä mikroelektroniikka- että kvanttiteknologiaekosysteemin kasvua.
- Espoossa on jo vahva kvanttiteknologian osaamisen ympärille rakentunut ekosysteemi, jossa kehitetään kvanttilaskentaa ja -ohjelmistoja sekä kvanttitietokoneita.
- Kvanttiteknologioiden kehitysnopeus on valtava ja edessä oleva kvanttimurros tulee haastamaan kaikkien toimialojen kehityksen. Kvanttiteknologia nähdään jopa osana maailmanlaajuista suurvaltojen kilpailua.
- Euroopan tavoitteena on nostaa mikroelektronisten sirujen omavaraisuus nykyisestä 10 prosentista 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Kvanttinova-hanke ja toimijat lyhyesti
Kvanttinova on VTT:n, Aalto-yliopiston, Espoon kaupungin, Teknologiateollisuuden puolijohdetoimialaryhmän ja muiden alan yritysten yhteinen aloite. Tavoitteena on rakentaa uusi yritysten ja tutkimustoimijoiden yhteinen puhdastilaympäristö, joka kytkeytyy saumattomasti Otaniemessä sijaitsevaan jo olemassa olevaan Micronovan puhdastilaan. Micronova on jo nykyisellään suurin puhdastila Pohjoismaissa ja Kvanttinovan investointien kautta tämä kapasiteetti noin kolminkertaistuu.
Suomeen muodostetaan Euroopan suurimpiin ja merkittävimpiin lukeutuva erikoistuneen mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian TKI-ympäristö ja yrityskeskittymä. Alan yritykset ovat ilmaisseet tarpeen mikroelektroniikan ja kvanttiteknologian yhdistetylle puhdastilalle, jolla mahdollistetaan teollisen mittakaavan skaalaus. Kansainvälisten esimerkkien perusteella tiedetään, että ilman julkista tukea tällaiset kehitysympäristöt eivät synny. Julkisella rahoitusosuudella tuetaan tutkimuksen ja yritysten yhteiskäyttöisen TKI-laitekokonaisuuden hankintaa.
Kvanttinovan rakennushanke toteutetaan kaupallisin perustein, ja yrityksillä on mahdollisuus vuokrata omia toimitilojaan yhteisen puhdastilarakennuksen sisältä. Jaetun julkisrahoitteisen yhteiskäyttöisen puhdastilan laitteiden budjetti on tällä hetkellä 130 miljoonaa euroa ja tämän lisäksi yritysten suunnittelemat investoinnit Kvanttinovaan ovat yli 500 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tauno Vähä-HeikkiläMikroelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimusalueen johtajaTeknologian tutkimuskeskus VTT
Puh:040 758 7941Puh:040 758 7941tauno.vaha-heikkila@vtt.fiLinkit
Enter Espoo lyhyesti
Enter Espoo on Espoon kaupungin omistama markkinointiyhtiö. Enter Espoon tärkein tehtävä on houkutella yrityksiä, investointeja ja vierailijoita Espooseen sekä auttaa toimijoita menestymään innovaatioyhteisöissä. Yhtiön palvelut on kehitetty auttamaan innovaatioympäristön toimijoita löytämään kumppaneita, asiakkaita sekä kasvun mahdollisuuksia. Enter Espoon tavoitteena on saada lisää työpaikkoja, verotuloja ja kestävää kasvua Espooseen, yhtiön kumppaneille sekä koko Suomelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Enter Espoo Oy
NORDEEP Summit 2023, Espoo, Finland: Where Business Meets Tech and Science15.6.2023 09:33:48 EEST | Tiedote
ArcticStartup Events is thrilled to announce NORDEEP Summit 2023, the world's leading deep tech business summit, scheduled to take place on October 11–12 in Espoo, Finland. This groundbreaking summit will once again gather deep tech startups, investors, industry, academia and thought leaders from the New Nordics and around the globe in the “City of Deep Tech” to foster the innovations that will solve the biggest challenges of humanity
Miska Hakala nimitetty Enter Espoolle Growth-toiminnan johtajaksi13.6.2023 13:26:15 EEST | Tiedote
Miska Hakala on nimitetty Enter Espoolle kasvua ja investointeja kiihdyttämään Growth-toiminnan johtajaksi 2.5.2023 alkaen. Miska Hakala on tehnyt pitkän uran yritysten ja investointien houkuttelun sekä kaupunkimarkkinoinnin alueella. Espoo on yksi Euroopan johtavista innovaatiokeskittymistä ja Suomen nopeimmin kasvava kaupunki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme