Suomen Punaisen Ristin hätäapua on tarvittu viikko viikon perään – Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofien varalle
Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy torstaina 28.9. ja jatkuu lauantaihin 30.9. asti. Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon, jonka avulla apua on voitu lähettää viime viikkojen tuhoisiin katastrofeihin Marokossa ja Libyassa sekä humanitaarisen kriisin keskelle Afganistaniin. Äkillistä apua annetaan joka viikko myös Suomessa.

Torstaina käynnistyvässä Nälkäpäivän lipaskeräyksessä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka turvin pystytään auttamaan katastrofeista ja konflikteista kärsiviä ympäri maailman.
Nopeaa hätäapua on viime viikkoina tarvittu moneen kertaan äkillisten katastrofien vuoksi. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei ole sidottu ennalta tiettyyn kohteeseen, ja siksi niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä apua kulloinkin tarvitaan.
– Paikalliset yhteisöt ovat varautuneet kriiseihin, mutta pahimman tapahtuessa ulkopuolista apua tarvitaan. Libyan tulvien tuhot ovat olleet valtavat, ja Marokon maanjäristys yllätti ihmiset, kun he olivat nukkumassa. Tuhannet perheet ovat jääneet ilman kotia, ja esimerkiksi Marokon vuoristoalueilla perheet tarvitsevat säiden viilentyessä kiireisesti suojaa ja lämpöä, kertoo kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.
Suomen Punainen Risti on lähettänyt apua Marokon maanjäristyksistä ja Libyan tulvista kärsiville. Katastrofirahastosta on tuettu hätäaputyötä Marokossa 100 000 eurolla ja Libyassa 150 000 eurolla. Lisäksi katastrofirahaston varoilla on lähetetty Marokon avustusoperaatioon avustustyöntekijöitä. Suomesta lähetettävä apu ohjataan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioihin, joilla tuetaan paikallisten Punaisten Puolikuiden työtä.
Afganistaniin lisätukea 200 000 euroa naisten ja lasten auttamiseen
Afganistanin pitkäaikainen humanitaarinen kriisi on syventynyt merkittävästi kahden vuoden aikana. Arviolta jopa kaksi kolmasosaa maan väestöstä tarvitsee humanitaarista apua. Punainen Risti jatkaa työtään Afganistanissa maan vaikeasta sisäisestä tilanteesta huolimatta.
Suomen Punainen Risti ohjaa katastrofirahastostaan 200 000 euroa lisätukea haavoittuvassa asemassa olevien naisten ja heidän lastensa auttamiseksi. Tuki kohdennetaan Afganistanin Punaisen Puolikuun sosiaalihuollon keskuksiin eli marastooneihin, joissa autetaan leskeksi jääneitä naisia ja heidän perheitään.
– Afganistanin Punainen Puolikuu pystyy sosiaali- ja terveystyöllään tavoittamaan merkittävän määrän haavoittuvassa asemassa eläviä ihmisiä. Eri puolilla maata toimii marastoonien lisäksi myös 70 liikkuvaa terveystiimiä, joiden henkilökuntaan kuuluu sekä miehiä että naisia. Punaisen Puolikuun naistyöntekijöiden ja -vapaaehtoisten työ on tässä tilanteessa erityisen tärkeää naisten ja lasten auttamiseksi, Saarikoski toteaa.
Suomen Punainen Risti tukee Afganistanissa myös humanitaarista hätäapua sekä terveystiimien työtä Nälkäpäivä-lahjoitusten avulla.
Jokainen meistä voi auttaa kriiseissä nyt ja huomenna
Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla autetaan niin maailmalla kuin Suomessa. Suomessa apua annetaan äkillisissä onnettomuustilanteissa, kuten tulipaloissa. Myös täällä tarvitaan apua viikoittain: viime vuosien aikana Punaisen Ristin paikallisosastot ovat auttaneet äkillisen onnettomuuden tai kriisin kohdanneita katastrofirahaston avulla useammin kuin kolmesti viikossa.
Jokainen voi auttaa osallistumalla Nälkäpäivään lipaskerääjänä, digikerääjänä tai lahjoittamalla. Ohjeet lipaskeräyksestä ja oman nettikeräyksen perustamisesta löytyvät osoitteesta punainenristi.fi.
Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään 28.–30.9. Netissä voi kerätä ja lahjoittaa lokakuun loppuun saakka.
Nälkäpäivään voi lahjoittaa:
- Lähettämällä tekstiviestin SPR20 numeroon 16499 (20 €/viesti)
- MobilePay:lla numeroon 10900
- Verkossa osoitteessa punainenristi.fi
- Soittamalla numeroon 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm)
- Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5186.
Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2022/8376
Lisätietoja
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, 040 189 4885
Varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, 050 567 6629
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korsets hjälpverksamhet vid östgränsen avslutas – organisationen är beredd att erbjuda stöd även i fortsättningen30.11.2023 11:15:05 EET | Tiedote
Finlands Röda Kors hjälpverksamhet vid gränsstationen Raja-Jooseppi avslutas 30.11.2023. Röda Korset är även i fortsättningen redo att hjälpa vid östgränsen med att tillgodose basbehov för människor som anländer till Finland. Att bereda sig för olika exceptionella situationer är en del av Röda Korsets grundläggande beredskap.
Punaisen Ristin avustustoiminta itärajalla päättyy – Järjestö on valmiina tarjoamaan tukea myös jatkossa30.11.2023 11:15:05 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin avustustoiminta Raja-Joosepin asemalla päättyy 30.11.2023. Punainen Risti on kuitenkin valmiina auttamaan itärajalla Suomeen saapuvien ihmisten perustarpeisiin vastaamisessa myös vastaisuudessa. Erilaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin valmistautuminen on osa Punaisen Ristin perusvalmiutta.
Nu är det halt före – det är dags att ta på sig skor med bra grepp och se till att alla gångvägar är trygga28.11.2023 06:24:00 EET | Tiedote
När det är halt före måste man satsa mer än vanligt på underhåll av gårdar och gångvägar. Alla kan också med sin egen verksamhet påverka sin risk för halkolyckor.
Liukkaat kelit ovat täällä – on aika pukea pitävät jalkineet ja huolehtia kulkuväylät turvallisiksi28.11.2023 06:24:00 EET | Tiedote
Liukkailla keleillä pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on panostettava tavallista enemmän. Jokainen voi myös vaikuttaa toiminnallaan omaan liukastumisriskiinsä.
Finlands Röda Kors hjälper på jordbävningsområdet i Nepal15.11.2023 06:20:00 EET | Tiedote
Finlands Röda Kors beviljar 150 000 euro ur sin katastroffond till internationella Röda Korsets biståndsoperation, som hjälper människor som skadats och förlorat sina hem i jordbävningen i Nepal.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme