Annika Saarikko: Mitä aiot tehdä tolkuttomille ostopalveluille, Kaisa Juuso?
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko haastaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson toimiin valtavien ostopalvelukustannusten kuriin laittamiseksi

"Keskusta on aina suhtautunut terveyspalveluissa ja sosiaalipalveluissa käytännönläheisesti siihen, kuka palvelut toteuttaa.
Oleellista ei ole, toteuttaako palveluita käytännössä julkinen puoli, yksityiset tai vaikkapa järjestöt.
Oleellista on, että ihminen pääsee saumattomasti palvelusta toiseen, palveluja tekevät osaavat ammattilaiset ja eurot käytetään järkevästi.
Erityisen oleellista on, että hyvinvointialue on riittävän vahva palvelujen tilaaja ja tietää mitä haluaa.
Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, miten kokonainen terveyskeskus on ulkoistettu yksityiselle toimijalle ja silloin syntyy myös hyvä vertailukohta palvelujen toimivuudesta yksityisen ja julkisen välillä. Meillä on myös erinomaisia esimerkkejä siitä, miten järjestöt vahvalla arvopohjallaan voivat olla hyviä palveluiden toteuttajia.
Nyt kuitenkin olemme kaukana tästä tilanteesta. Käytännössä jokaisella hyvinvointialueella eurojen vajeesta paistaa läpi kohtuuttomasti nousseet kustannukset yksityisissä palveluissa.
Kun henkilöstöä ei ole, virkoja ei saada täytettyä ja lakisääteiset velvoitteet paukkuvat, palveluita ostetaan pakkoraossa firmoilta.
Syy ei siis ole sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa itsessään. Nyt vain isompina alueina, kunnan muista tehtävästä erotettuna, me näemme tämän kaiken selkeämmin. Kehityksen, joka on jatkunut jo liian pitkään.
Vuokratyöllä hankitaan lääkäreitä ja muutakin hoitohenkilökuntaa. Hintalaput nousevat kolminkertaiseksi. Vastavalmistunut lääkäri saa keikastaan terveyskeskukseen paljon enemmän palkkaa kuin tehtävää virassa hoitanut pitkän linjan ammattilainen.
Jossain päin Suomea vakituisen viran ammattilaiset ovat irtisanoutuneet ja tarjoavat palveluitaan nyt yrityksenä - poskettomilla hinnoilla.
Rohkenen sanoa, että tämä rapauttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen moraalin. Tämä ei ole oikein veronmaksajien niukkoja varoja kohtaan.
Tämä on rusinoita pullasta, joka syystä sapettaa alalla vakinaisena virassa puurtavia ammattilaisia. Esimerkiksi lääkärin koulutus on yhteiskunnan kallein koulutus. Eikö sen pitäisi jossain määrin velvoittaa?
Me emme voi jatkaa näin. Maan hallituksen pitää toimia alueiden tukena. Yksittäinen alue ei voi ratkaista ongelmaa - jos se kieltäytyy ostamasta vuokratyötä ja pikapäätöksillä ostopalveluita, ammattilainen siirtyy naapurialueelle. Ratkaisun pitää olla valtakunnallinen.
Työhön voisi ryhtyä esimerkiksi toteuttamalla Orpon hallituksen kirjausta ammatinharjoittajamallista todeksi kokeiluna pikaisella aikataululla.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso, ryhdy ratkomaan ja rajoittamaan asiaa. Annan kaiken tukeni. Tämä on kaikkien päättäjien ja siten jokaisen suomalaisen veronmaksajan murheena.
Tehdään yhteiskunnallinen ryhtiliike. Vai onko mielestäsi moraalisesti oikein tämä, mitä nyt tapahtuu?"
Annika Saarikko, Keskustan puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puoluevaltuusto: Vakaan johtajan aika27.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
VAKAAN JOHTAJAN AIKA Suomalaiset ovat vaikeina aikoina kaivanneet tasavallan presidentistä suunnannäyttäjää ja vakaata johtajaa. Tulevan presidentin pitää kyetä yhdistämään suomalaisia, sovittamaan yhteen vastakkaisetkin näkemykset ja jatkamaan omalla tyylillään presidentti Niinistön linjaa ja työtä. Keskustan puoluevaltuusto tukee väkevästi Olli Rehnin valintaa tasavallan presidentiksi. Vankka kokemus niin kotimaan kuin kansainvälisessä politiikassa antavat vahvat valmiudet presidentin tehtävään. Rehnillä on kyky toimia vakaana yhteistyöjohtajana myös kansakuntaamme koskevissa vaikeissa kysymyksissä. Rauhallisuus, harkitsevuus ja varma ote päätöksenteossa ovat tarpeen myös tulevalle presidentille. Siksi Olli Rehn – vakaa kuin kallio.
Keskustan puoluevaltuusto: Loppu lasten ja nuorten arjen kurjistamiselle27.11.2023 07:45:00 EET | Tiedote
LOPPU LASTEN JA NUORTEN ARJEN KURJISTAMISELLE Keskusta paheksuu hallituksen arvovalintaa kohdistaa leikkauksensa erityisesti lapsiin ja perheisiin. Syntyvyys on Suomessa historiallisen alhainen. Nuorten aikuisten ja lapsiperheiden uskoa tulevaisuuteen tulee vahvistaa. Perheiltä ei tule leikata. Sote-menojen siirryttyä hyvinvointialueille kuntien budjeteista keskimäärin 70 % käytetään sivistyspalveluihin. Siksi Orpon hallituksen valtionosuusleikkaukset kohdistuvat suoraan lasten ja nuorten perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Koulutus on parasta ja kestävintä veroeurojen käyttöä ja estää osaltaan syrjäytymistä. Tiukkeneva kuntatalous valtionosuusleikkauksineen pakottaa kunnat lopettamaan päiväkoteja ja kouluja. Missään ei ole osoitettu, että suuryksiköillä saataisiin aikaan sen paremmin säästöjä kuin parempia oppimistuloksiakaan. Päinvastoin. Kasvavat häiriöt ja ongelmakäyttäytyminen jo alakoululaisten keskuudessa edellyttäisivät päinvastaista suuntaa. Hallituksen toiminta on jo alku
Keskustan puoluevaltuusto: Hallitus jättää itäisen Suomen pulaan - tarvitaan tekoja26.11.2023 11:57:42 EET | Tiedote
HALLITUS JÄTTÄÄ ITÄISEN SUOMEN PULAAN - TARVITAAN TEKOJA Itäisen Suomen ja rajaseudun maakunnat ovat kärsineet kipeimmin sodan vaikutuksista. Vienti- ja matkailutulot ovat romahtaneet. Kanssakäyminen rajan yli on loppunut. Koko Suomen pitäminen asuttuna ja elinvoimaisena on myös turvallisuuskysymys. Keskustan puoluevaltuusto vetoaa maan hallitukseen, että se ryhtyy välittömästi konkreettisiin toimiin itäisen Suomen ja rajaseudun maakuntien ahdingon helpottamiseksi ja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Konkreettisia tekoja tarvitaan niin liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien sekä elinvoiman parantamisessa kuin uusiutuvan energian hankkeiden edistämisessä. Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että kärsineitä alueita on autettava.
Keskustan puoluevaltuusto: Suomen on suljettava itäraja26.11.2023 11:55:59 EET | Tiedote
Puoluevaltuuston syyskokous, Lahti 25.-26.11.2023 Poliittinen kannanotto SUOMEN ON SULJETTAVA ITÄRAJA Venäjän toimet itärajalla osoittavat hybridivaikuttamisen kovenevan. Vaikea tilanne itärajalla jatkunee pitkään rajatarkastuspisteiden sulkemisesta huolimatta. Suomen pitää sulkea itärajansa kokonaan tilanteen niin vaatiessa. Venäjän meihin kohdistamat painostustoimet on otettava vakavasti ja tartuttava niiden torjumiseen tiukasti. Tuemme hallituksen toimia isänmaan vakauden ja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Uutiset itärajan poikkeuksellisesta liikehdinnästä herättävät huolta. Pelolle ei saa antaa valtaa. Hämmennyksen ja eripuran lietsominen on juuri sitä, mitä Venäjä toivoo saavansa aikaan. Viime vaalikaudella uudistettu rajavartiolaki on jo nyt osoittanut tarpeellisuutensa. Suomen viranomaisilla on valmius vastata Venäjän hybridioperaatioon ja päätöksentekomme toimii. Itärajan sulkemisen lisäksi hallituksen on pikaisesti tuotava eduskuntaan rajamenettelylaki, joka mahdollista
Keskusta nimesi 12 ensimmäistä ehdokasta Euroopan parlamentin vaaleihin.26.11.2023 11:17:05 EET | Tiedote
Lahdessa kokoontunut Keskustan puoluevaltuuston kokous nimesi 12 ensimmäistä ehdokastaan kesällä 2024 käytäviin Euroopan parlamentin vaaleihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme