Maahanmuuttaneille eväitä työhön ja opiskeluun maksuttomasta koulutuksesta
26.9.2023 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Koulutuksen tavoitteena on edistää korkeakoulutaustaisten ja -kelpoisten maahanmuuttaneiden tutkinto-opiskelijaksi hakemista tai omalle alalleen työllistymistä Suomessa. Vuoden pituinen maksuton koulutus yhdistää suomen kielen, akateemisten taitojen sekä oman alan sisältöjen opiskelun samaan pakettiin, samalla integroiden opiskelijaa suomalaiseen koulutusmaailmaan ja yhteiskuntaan.

JYU.INTEGRA-koulutus on ainutlaatuinen suomenkielinen opintokokonaisuus, jonka avulla opiskelija voi kehittää niin suomen kielen osaamistaan, akateemisia taitojaan kuin täydentää oman alan aikaisempaa osaamistaan. Vuoden kestävä kokopäiväinen koulutus on maksuton ja järjestetään lähiopetuksena Jyväskylän yliopistossa. Koulutuksen järjestää Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi.
Suunnattu korkeakoulutetuille maahanmuuttaneille
Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttaneille korkeakoulutaustaisille tai -kelpoisille henkilöille. Koulutukseen hakeutuvilla tulee siis olla joko aikaisempi korkeakoulututkinto tai ylioppilastutkintoa vastaava tutkinto.
- Koulutus sopii hyvin niille henkilöille, joiden tavoitteena on päästä jatkamaan tai täydentämään oman alansa opintoja tai työllistyä omalle alalleen, mutta suomen kielen taito ei ole vielä riittävä. Koulutuksessa kiinnitetään erityisen paljon huomiota siihen, että kaikki opittavat taidot tukevat niin työllistymistä kuin akateemisia opintoja, kertoo koulutuksen koordinaattori Tuija Lehtonen.
Haku seuraavaan koulutukseen alkamassa
JYU.INTEGRAssa tuetaan maahanmuuttaneita heidän aikeissaan hakeutua yliiopisto-opintoihin tai koulutustasoaan vastaaviin oman alan työtehtäviin Suomessa. Lisäksi koulutus voi toimia niin sanottuna omaehtoisena kotoutumiskoulutuksena, jolloin opiskelija voi saada työttömyysetuutta.
- Koulutuksessa lähdetään opiskelijan tavoitteista ja aiemmasta osaamisesta liikkeelle. Tätä hyödynnetään sekä suomen että englannin opiskelussa. Esimerkiksi osattujen kielten kirjo on usein valtaisa, ja kaikki tämä valjastetaan kielenopetukseen mukaan. Erityisen tärkeää on opiskelijoiden mahdollisuus suorittaa myös oman alansa kursseja, joiden sisältöjä ja opiskelutapoja integroidaan kielenopetukseen, painottaa Lehtonen.
Koulutus järjestetään nyt viidettä kertaa, ja mukana on tähän mennessä ollut noin 100 opiskelijaa. Koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden etenemistä seurataan systemaattisesta pari vuotta koulutuksen päättymisestä, ja suurin osa koulutuksen käyneistä on koulutuksen jälkeisenä vuonna päässyt haluamalleen alalle opiskelemaan tai töihin. Palaute opiskelijoilta itseltään on ollut hyvin positiivista.
Haku seuraavaan JYU.INTEGRA -koulutukseen aukeaa maanantaina 9.10. ja sulkeutuu sunnuntaina 29.10. Lisätietoja koulutuksesta ja hausta: https://movi.jyu.fi/fi/kehittamistyo/integra
Yhteyshenkilöt
Iida KällroosTekninen avustajaViestintä ja yhteisöllisyys
Puh:0505957781iida.i.kallroos@jyu.fiTuija LehtonenJYU.INTEGRAn koordinaattori
tuija.lehtonen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Kriittiset mineraalit, kiertotalous ja vihreä siirtymä – osallistu mukaan FinnMateria 2026 -tapahtumaan28.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on näkyvästi mukana FinnMateria 2026 -tapahtumassa, jossa keskustellaan materiaalien kestävästä käytöstä, kriittisistä raaka-aineista ja kiertotalouden tulevaisuudesta. Tapahtumassa yliopiston koordinoima Kiertotalouden osaamiskeskittymä tuo esiin ajankohtaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Myös kansainvälinen seminaari kokoaa yhteen kriittisten mineraalien kierrätyksen ja talteenoton asiantuntijoita.
Kirjajulkaisu: Suomi voi nousta tekoälyn edelläkävijäksi terveydenhuollossa, arvioi uusi kirja28.10.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Tekoäly voi auttaa tunnistamaan terveysriskejä aiempaa varhemmin, tehostaa ammattilaisten työtä ja parantaa palvelujen vaikuttavuutta, sanovat Martti Lehto ja Pekka Neittaanmäki uudessa kirjassaan. Teos tarkastelee laajasti digitalisaation, tekoälyn ja uusien teknologioiden vaikutuksia suomalaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme