Pasilan tornialueen keskiosan kaavaratkaisu etenee valtuustoon
25.9.2023 17:05:22 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kaavaratkaisu on osa laajempaa Pasilansillan eteläpuolelle kaavailtua tornitaloista koostuvaa, tiivistä ja urbaania asuin- ja työpaikka-aluetta. Koko tornialueen asemakaavaluonnos hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 5.6.2012 asemakaavaehdotusten pohjaksi.
Asemakaava on laadittu Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin syksyllä 2021 järjestämän suunnittelu-, toteutus- ja tontinluovutuskilpailun voittajan tekemän ehdotuksen perusteella. Tornirakennus sisältää pääosin toimistotiloja, pohjakerroksissa on myös liiketiloja. Rakennus on korkeudeltaan vähintään 130 metriä Veturitallinkujan tasosta ja kerroksia korkeimmassa osassa on 32.
Lopullisen päätöksen kaavaratkaisusta tekee kaupunginvaltuusto.
Postipuiston asemakaavaan muutoksia oikaisukehotuksen johdosta
Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan myös Pohjois-Pasilan Eteläisen Postipuiston asemakaavan muuttamisen. Eteläisen Postipuiston kaavaratkaisu on uudelleen päätettävänä meluun liittyvän oikaisukehotuksen johdosta. Oikaisukehotuksessaan ELY-keskus katsoi, että kaava-alueen vaativissa meluolosuhteissa tietyillä tonteilla sijaitsevien asuntojen tulee avautua melulta suojassa olevan sisäpihan suuntaan. Asemakaavamuutokseen on tehty tarvittavat täsmennykset.
Myös Postipuiston kaavaratkaisu etenee kaupunginvaltuustoon.
Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan suunnitelman julkisten työvoimapalveluiden järjestämisestä. Päätös on osa prosessia, jolla julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy Helsingin kaupungille vuoden 2025 alussa. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsinki tavoittelee kasvua kansainvälisestä osaamisesta27.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsinki haluaa jatkossakin olla kaupunki, joka houkuttelee kansainvälisiä osaajia, varmistaa heille sujuvan asettautumisen ja saa heidät perheineen tuntemaan Helsingin kodikseen. Helsingin uusi maahanmuuton ja kotoutumisen kehitysohjelma 2026–2029 kokoaa yhteen tavoitteet ja toimet, joilla kaupunki kehittää elinvoimaisuuttaan seuraavat vuodet.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi Seuren päivitetyn osakassopimuksen26.10.2026 18:32:37 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi 26. lokakuuta Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n päivitetyn osakassopimuksen.
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingille uudet hankintalinjaukset26.10.2026 17:50:50 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 26. lokakuuta ja päätti esittää valtuustolle kuntaveroprosentin sekä kiinteistöveroprosenttien pitämistä samalla tasolla kuin edellisvuonna. Myös Kaivokadun ensimmäisen rakentamisvaiheen hankesuunnitelma sekä pelastustoimen palvelutasopäätös vuosille 2027-2030 etenevät valtuustoon. Kaupunginhallitus hyväksyi lisäksi Helsingille uudet hankintalinjaukset.
Neuvottelutulos pormestarin talousarvioehdotuksesta 202726.10.2026 08:30:40 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksessa edustetut ryhmät ovat päässeet sopuun vuoden 2027 talousarviosta. Seuraavaksi neuvottelusovun mukainen talousarvioesitys etenee kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
MEDIAKUTSU: Helsingin kaupungin budjettineuvottelujen tulos julkistetaan 26. lokakuuta25.10.2026 14:30:00 EET | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov esittelee Helsingin kaupungin vuotta 2027 koskevan talousarvioehdotuksen neuvottelutuloksen keskeisiä kohtia yhdessä apulaispormestari Johanna Laisaaren, apulaispormestari Reetta Vanhasen, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mia Haglundin, apulaispormestari Maarit Vierusen sekä RKP:n edustajan Marcus Rantalan kanssa maanantaina 26. lokakuuta kello 8.30 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
