STUK arvioi pienen ydinvoimalaitoksen turvallisuutta yhdessä Ranskan ja Tshekin viranomaisten kanssa
Säteilyturvakeskus (STUK) on arvioinut yhdessä Ranskan ja Tshekin säteily- ja ydinturvallisuusviranomaisten (SÚJB ja ASN) kanssa pienydinreaktoriin (SMR) suunniteltuja turvallisuusratkaisuja. Arvioinnilla haettiin oppeja mahdollisia tulevia lupamenettelyjä varten eikä se liittynyt arvioidun reaktorin luvitukseen Suomessa tai muissakaan maissa.

Suomessa on parhaillaan käynnissä ydinenergialainsäädännön sekä sitä täydentävien STUKin määräysten ja ohjeiden uudistus. Työn yksi tavoite on sujuvoittaa uusien ydinvoimalaitostyyppien luvittamista. Ranskan ja Tshekin viranomaisten kanssa tehty työ antoi arvokasta tietoa nykyisen säännöstön soveltuvuudesta pienydinreaktorien turvallisuuden arviointiin. Suomen nykyinen säännöstö on laadittu lähinnä suuria sähköä tuottavia reaktoreita silmällä pitäen, ja osa vaatimuksista ei sellaisenaan sovellu pienemmille reaktoreille.
Arviointiin osallistuneiden Ranskan ja Tshekin säännöstö on hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin Suomen, ja myös heillä on tavoitteena kehittää säännöstöään ottamaan paremmin huomioon SMR:ien erityispiirteitä. Muun muassa Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä IAEA:ssa on mietitty, kuinka eri maiden ydinturvallisuusviranomaisten tekemiä arviointeja ydinvoimalaitosten turvallisuudesta voitaisiin hyödyntää toisten maiden lupakäsittelyissä.
STUKissa arviointihankkeesta vastannut johtava asiantuntija Eero Virtanen toteaa, että työllä hankittiin kokemuksia viranomaisten yhdessä tekemästä arvioinnista ja samalla osallistujat pääsivät tutustumaan tarkemmin yhteen SMR-laitostyyppiin. Työssä ei tavoiteltu eri maissa käytettyjen vaatimusten keskinäistä harmonisointia, mutta pyrittiin kyllä tukemaan laitoksen suunnittelijaa tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka olisivat hyväksyttävissä useammassa maassa.
Kaikki arviointiin osallistuneet viranomaiset käyttivät arvioinnin lähtökohtana omaa voimassa olevaa kansallista säännöstöään. ”Tässä kaikki osallistujat saivat hyvän kuvan osallistuneiden maiden säännöstöstä, vaatimusten taustoista ja luvituksen menettelytavoista”, Eero Virtanen sanoo.
Arviointi tehtiin ranskalaisen energiayhtiön EdF:n kehittämästä NUWARD SMR -laitoksesta. EdF suunnittelee reaktorityyppiin perustuvien ydinvoimalaitosten rakentamista Ranskaan ja antoi arvioitavaksi dokumentaatiota, jota se on valmistellut Ranskassa tehtävää esilisensiointiprosessia varten. Arvioituihin aiheisiin kuuluivat muun muassa turvallisuussuunnittelun vaatimukset, suunnittelun perustana käytettävät alkutapahtumat, passiivisten järjestelmien käyttö turvallisuutta varmistavissa toiminnoissa sekä turvallisuusanalyyseissä käytettävien ohjelmistojen kehitys.
Keskustelut NUWARD SMR -laitoksen esiarvioinnin jatkamisesta uusilla aiheilla ovat käynnissä. Samalla selvitetään muiden maiden säteily- ja ydinturvallisuusviranomaisten kiinnostusta osallistua arviointiin.
Yhteyshenkilöt
Eero VirtanenJohtava asiantuntija
Puh:09 759 88 330Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää. Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda. Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Andra länder får lära sig om hanteringen av kärnavfall i Finland23.4.2025 09:13:53 EEST | Pressmeddelande
Internationella atomenergiorganet (IAEA) var värd för det åttonde utvärderingsmötet för konventionen om säker hantering av kärnavfall och använt kärnbränsle (Joint Convention) i Wien i början av april.
Muut maat oppivat Suomen ydinjätteen käsittelystä23.4.2025 09:13:53 EEST | Tiedote
Suomen kyky ja halu kertoa kokemuksistaan avoimesti sai kiitosta huhtikuun alussa Wienissä järjestetyssä Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) isännöimässä ydinjätteen ja käytetyn ydinpolttoaineen turvallista käsittelyä koskevan yleissopimuksen (Joint Convention) arviointikokouksessa.
Other countries can learn about the processing of nuclear waste in Finland23.4.2025 09:13:53 EEST | Press release
The eighth assessment meeting of the Joint Convention on the Safety of Spent Fuel Management and on the Safety of Radioactive Waste Management hosted by the International Atomic Energy Agency (IAEA) was held in Vienna at the beginning of April.
STUK främjar strålsäkerheten inom skönhetsbranschen med ett inlärningsspel3.4.2025 14:55:21 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen har publicerat ett inlärningsspel för studerande inom skönhetsbranschen. I spelet bekantar man sig med användningen av strålning inom skönhetsvården samt med Strålsäkerhetscentralens myndighetstillsyn.
STUK edistää kauneudenhoitoalan säteilyturvallisuutta oppimispelillä3.4.2025 14:55:21 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus on julkaissut kauneudenhoitoalan opiskelijoille suunnatun oppimispelin. Pelissä tutustutaan säteilyn käyttöön kauneudenhoidossa ja Säteilyturvakeskuksen viranomaisvalvontaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme