STUK arvioi pienen ydinvoimalaitoksen turvallisuutta yhdessä Ranskan ja Tshekin viranomaisten kanssa
Säteilyturvakeskus (STUK) on arvioinut yhdessä Ranskan ja Tshekin säteily- ja ydinturvallisuusviranomaisten (SÚJB ja ASN) kanssa pienydinreaktoriin (SMR) suunniteltuja turvallisuusratkaisuja. Arvioinnilla haettiin oppeja mahdollisia tulevia lupamenettelyjä varten eikä se liittynyt arvioidun reaktorin luvitukseen Suomessa tai muissakaan maissa.

Suomessa on parhaillaan käynnissä ydinenergialainsäädännön sekä sitä täydentävien STUKin määräysten ja ohjeiden uudistus. Työn yksi tavoite on sujuvoittaa uusien ydinvoimalaitostyyppien luvittamista. Ranskan ja Tshekin viranomaisten kanssa tehty työ antoi arvokasta tietoa nykyisen säännöstön soveltuvuudesta pienydinreaktorien turvallisuuden arviointiin. Suomen nykyinen säännöstö on laadittu lähinnä suuria sähköä tuottavia reaktoreita silmällä pitäen, ja osa vaatimuksista ei sellaisenaan sovellu pienemmille reaktoreille.
Arviointiin osallistuneiden Ranskan ja Tshekin säännöstö on hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin Suomen, ja myös heillä on tavoitteena kehittää säännöstöään ottamaan paremmin huomioon SMR:ien erityispiirteitä. Muun muassa Kansainvälisessä atomienergiajärjestössä IAEA:ssa on mietitty, kuinka eri maiden ydinturvallisuusviranomaisten tekemiä arviointeja ydinvoimalaitosten turvallisuudesta voitaisiin hyödyntää toisten maiden lupakäsittelyissä.
STUKissa arviointihankkeesta vastannut johtava asiantuntija Eero Virtanen toteaa, että työllä hankittiin kokemuksia viranomaisten yhdessä tekemästä arvioinnista ja samalla osallistujat pääsivät tutustumaan tarkemmin yhteen SMR-laitostyyppiin. Työssä ei tavoiteltu eri maissa käytettyjen vaatimusten keskinäistä harmonisointia, mutta pyrittiin kyllä tukemaan laitoksen suunnittelijaa tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka olisivat hyväksyttävissä useammassa maassa.
Kaikki arviointiin osallistuneet viranomaiset käyttivät arvioinnin lähtökohtana omaa voimassa olevaa kansallista säännöstöään. ”Tässä kaikki osallistujat saivat hyvän kuvan osallistuneiden maiden säännöstöstä, vaatimusten taustoista ja luvituksen menettelytavoista”, Eero Virtanen sanoo.
Arviointi tehtiin ranskalaisen energiayhtiön EdF:n kehittämästä NUWARD SMR -laitoksesta. EdF suunnittelee reaktorityyppiin perustuvien ydinvoimalaitosten rakentamista Ranskaan ja antoi arvioitavaksi dokumentaatiota, jota se on valmistellut Ranskassa tehtävää esilisensiointiprosessia varten. Arvioituihin aiheisiin kuuluivat muun muassa turvallisuussuunnittelun vaatimukset, suunnittelun perustana käytettävät alkutapahtumat, passiivisten järjestelmien käyttö turvallisuutta varmistavissa toiminnoissa sekä turvallisuusanalyyseissä käytettävien ohjelmistojen kehitys.
Keskustelut NUWARD SMR -laitoksen esiarvioinnin jatkamisesta uusilla aiheilla ovat käynnissä. Samalla selvitetään muiden maiden säteily- ja ydinturvallisuusviranomaisten kiinnostusta osallistua arviointiin.
Yhteyshenkilöt
Eero VirtanenJohtava asiantuntija
Puh:09 759 88 330Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää. Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda. Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Radiation monitoring vehicle for Ukraine28.11.2023 09:15:00 EET | Press release
The Finnish Radiation and Nuclear Safety Authority will equip a radiation monitoring vehicle for use by the State Nuclear Regulatory Inspectorate of Ukraine. The mobile laboratory will help the radiation and nuclear safety authorities find radioactive substances and objects in the environment. The project, funded by the Ministry for Foreign Affairs of Finland and Nordic partners, is part of broader radiation safety cooperation with Ukraine.
Strålmätningsbil till Ukraina28.11.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Strålsäkerhetscentralen kommer att utrusta en strålmätningsbil för Ukrainas strål- och kärnsäkerhetsmyndighet. Ett mobilt laboratorium hjälper myndigheter att hitta radioaktiva ämnen och föremål i miljön. Projektet, som finansieras av utrikesministeriet och nordiska partner, är en del av ett bredare samarbete med Ukraina inom strålsäkerhet.
Uusi säteilymittausauto STUKista Ukrainaan28.11.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Säteilyturvakeskus varustaa Ukrainan säteily-ja ydinturvallisuusviranomaisen käyttöön säteilymittausauton. Liikkuva laboratorio auttaa viranomaisia löytämään radioaktiiviset aineet ja esineet ympäristössä. Ulkoministeriön ja pohjoismaisten kumppanien rahoittama hanke on osa laajempaa Ukrainan kanssa tehtävää säteilyturvallisuusyhteistyötä.
Suomalaiset säteilevät vuosi vuodelta vähemmän1.11.2023 09:20:16 EET | Tiedote
Säteilyturvakeskus mittaa Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella opiskelijoiden ja henkilökunnan radioaktiivisuutta. Mittaukset alkoivat tiistaina 31.10. ja jatkuvat torstaihin. Mittaukset ovat osa STUKin jo 1960-luvulla aloittamaa väestön radioaktiivisuuden mittausohjelmaa.
STUK tarvitsee lisää aikaa ydinjätteen loppusijoituslaitoksen turvallisuuden arviointiin27.9.2023 12:22:46 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskuksen turvallisuusarvio ja lausunto käytetyn ydinpolttoaineen käyttölupahakemuksesta ei valmistu vielä tänä vuonna. Asia käy ilmi STUKin vuoden 2023 toisesta valvonnan kolmannesvuosikatsauksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme