Kempower yhteistyöhön Lahden Pelicansin kanssa – avaa maailmanluokan VIP Loungen joukkueen kotiareenalle
26.9.2023 09:30:00 EEST | Kempower Oyj | Tiedote
Kempower on aloittanut yhteistyön Lahden Pelicansin kanssa. Osana yhteistyötä Kempower ja Pelicans avaavat uuden Kempower VIP Loungen Isku Areenalle, joka on Pelicansin kotiareena. Uuden VIP Loungen avulla Kempower voi muun muassa tarjota ainutlaatuisia kokemuksia asiakkailleen ja muille sidosryhmille kotipaikkakunnallaan Lahdessa.

Kempowerin tavoin myös Pelicans työskentelee jatkuvasti kestävän kehityksen edistämiseksi sekä jääkiekkoilun että liiketoiminnan saralla. Organisaatio palkittiin vuonna 2021 maailman ensimmäisenä hiilineutraalina jääkiekkojoukkueena. Pelicans on myös näkyvä paikallinen toimija ja yksi tunnistettavimmista brändeistä Lahden alueella. Joukkue pelaa tällä kaudella kotimaisen Liigan lisäksi eurooppalaisessa Champions Hockey Leaguessa ja sijoittui viime kaudella Liigan toiseksi.
”Kempowerin juuret ovat Suomessa ja Lahdessa – perinteisessä talviurheilukaupungissa. Kempowerin ja Pelicansin välinen yhteistyö tuo yhteen kaksi asiaa, jotka ovat tärkeitä meille: joukkuehengen sekä talviurheilun. Tavoitteenamme on vähentää päästöjä liikenteen sähköistymisen kautta, jotta myös tulevat sukupolvet voivat nauttia lumesta ja talviurheilulajeista. Nyt voimme tarjota tästä kokemuksesta pienen palan uuden Kempower VIP Loungen myötä”, sanoo Paula Savonen, Kempowerin viestintäjohtaja.
”On hieno asia, että meillä on nykyisin Kempower kumppanina. Olemme molemmat omilla osa-alueillamme erittäin vahvoja toimijoita, ja meillä on yhtiöinä myös vahva halu kasvaa ja kehittyä. Omaamme samanlaisen arvomaailman ja haluammekin muuttaa liiketoimintamme kautta syntyvän vastuullisuuden kautta maailmaa positiivisella tavalla. Yhteistä meille toimijoina on myös, että molemmilla yhtiöillä on juuret vahvasti syvällä Päijät-Hämeessä”, kommentoi Lauri Pöyhönen, Pelicansin toimitusjohtaja.
Lisätietoja:
Paula Savonen, viestintäjohtaja, Kempower
paula.savonen@kempower.com
+358 400 343 851
Kempower lyhyesti:
Suunnittelemme ja valmistamme luotettavia ja käyttäjäystävällisiä DC-pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille. Visiomme on luoda maailman halutuimpia latausratkaisuja kaikille, kaikkialla. Tuotekehityksemme ja tuotantomme sijaitsevat Suomessa ja suurin osa materiaaleista ja komponenteista hankitaan paikallisesti. Keskitymme kaikkiin sähköisen liikkumisen alueisiin sähköautoista rekkoihin ja busseihin, sekä työkoneisiin ja merenkulkuun. Kempowerin modulaarinen ja skaalautuva latausjärjestelmä ja maailmanluokan ohjelmisto on suunniteltu sähköautoilijoilta sähköautoilijoille. Näin mahdollistamme parhaan käyttökokemuksen asiakkaillemme kaikkialla maailmassa. Kempower on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland – markkinapaikalla. www.kempower.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula SavonenViestintäjohtajaKempower
Puh:+358 29 0021900paula.savonen@kempower.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj
Australia’s EV boom hits a wall: 88% of Aussies say EV charging gaps are holding it back17.6.2026 10:30:00 EEST | Press release
Almost 3 in 5 Australians (59%) are more interested in purchasing an electric vehicle due to current petrol prices. Almost all Australian drivers (96%) believe they need public chargers Nearly a third (30%) of EV drivers have experienced a lack of long-distance charging infrastructure.
Kempowerin tutkimus: 88 % australialaisista sanoo latausinfran puutteiden hidastavan kehitystä17.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Lähes kolme viidestä australialaisesta (59 %) on kiinnostuneempi sähköauton ostamisesta nykyisten bensan hintojen vuoksi. Lähes kaikki australialaiset sähköauton kuljettajat (96 %) uskovat tarvitsevansa julkisia latauspisteitä. Lähes kolmannes (30 %) sähköauton kuljettajista on kokenut pitkän matkan latausinfran puutteita.
Kempower contributes to the Baltic-based charge point operator Ignitis ON’s EV race with a high-power electric truck12.6.2026 11:04:09 EEST | Press release
Kempower takes part in the Baltic-based charge point operator Ignitis ON’s EV race with the theme “Baltic Science Goes Electric”, taking place on June 12th The twelfth Ignitis ON electric car race gathers EV enthusiasts across the Baltics to raise awareness of e-mobility and the EV charging network of Ignitis ON Kempower will participate in addition to an electric car with a high-power electric truck to support the e-mobility event organized by its Lithuania based customer Ignitis
Kempower osallistuu Baltian alueella toimivan latausoperaattori Ignitis ON:n sähköautokilpailuun suuritehoisella täyssähkörekalla12.6.2026 11:03:37 EEST | Tiedote
Kempower osallistuu tänään Baltian alueella toimivan latausoperaattori Ignitis ON:n sähköautokilpailuun, jonka teemana on ”Baltic Science Goes Electric” Jo 12. kertaa järjestettävä Ignitis ON -sähköautokilpailu kokoaa yhteen alueen sähköautoharrastajia lisäämään tietoisuutta sähköisestä liikenteestä ja Ignitis ON:n sähköautojen latausverkostosta Kempower osallistuu liettualaisen asiakkaansa Ignitisin järjestämään tapahtumaan suuritehoisella täyssähkörekalla.
Kempower tuo ChargEye-alustalle kattavan analytiikkanäkymän sähköautojen latausverkoston hallinnan optimoimiseksi2.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Kempower on tuonut ChargEye-ohjelmistoalustaansa uuden analytiikkanäkymän Parannettu analytiikkanäkymä antaa sähköautojen latausoperaattoreille kattavan yleiskuvan koko latausverkostosta dataan perustuvan päätöksenteon tueksi Latausoperaattorit voivat helposti seurata latausverkostonsa suorituskykyä, tunnistaa vikoja ja optimoida latauskapasiteetin käyttöä sekä latausten toteutumista
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme