Työttömiä Kaakkois-Suomessa viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun 2023 lopussa 13448 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä kasvoi vuodentakaisesta reilusti. Myös nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrät kasvoivat. Ulkomaalaisia työttömiä oli vuodentakaiseen verrattuna 10 prosenttia enemmän. Uusia avoimia työpaikkoja oli elokuun aikana avoinna 1879, mikä on 26 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Vaikka työttömyyden kehitys vuodentakaiseen verrattuna on monilta osin heikompi, ovat kokonaistyöttömyysluvut elokuisen mittaushistorian toiseksi matalimmat.

Kaakkois-Suomessa oli elokuun lopussa 13448 työtöntä työnhakijaa. Luku on elokuisen mittaushistorian toiseksi matalin. Työttömiä oli 641 (+5 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kymenlaaksossa työttömiä oli 7650 (+253 henkilöä, +3 %). Etelä-Karjalassa työttömiä oli 5798 (+388 henkilöä, +7 %).
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli elokuussa Kaakkois-Suomessa 9,8 prosenttia. Työttömyysaste oli korkein Imatralla (12,8 %) ja matalin Lemillä (7,6 %). Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 8,5 prosenttia.
Työttömistä työnhakijoista Kaakkois-Suomessa oli kokoaikaisesti lomautettuja 1057. Lomautettujen määrä kasvoi edellisvuoden elokuuhun verrattuna peräti 132 prosentilla. Myös heinäkuuhun verrattuna lomautettujen määrä nousi (+7 %).
Kaakkois-Suomen työttömistä työnhakijoista oli elokuun lopussa ulkomaiden kansalaisia 1558 (+143, +10 %). Ulkomaalaisten osuus kaikista työttömistä oli Kaakkois-Suomessa 12 prosenttia. Alueen ulkomaalaisista työnhakijoista oli EU-maiden kansalaisia 221. Ukrainalaisia oli työttömänä 226. Moni ukrainalainen työnhakija on koulutuksessa (elokuussa 295 henkilöä).
Työttömien määrä kasvoi kaikissa seutukunnissa
Työttömien määrä kasvoi kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa, eniten Lappeenrannan seudulla (+288 henkilöä, +8 %). Suhteellisesti vähiten työttömien määrä kasvoi Kouvolan seudulla (+3 %), määrällisesti vähiten Kouvolan ja Imatran seuduilla (+ 100 henkilöä). Kotka-Haminan seutukunnassa työttömiä oli 153 enemmän kuin vuotta aiemmin (+4 %).
Työttömien määrä laski Kaakkois-Suomessa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kuudessa kunnassa ja nousi yhdeksässä kunnassa. Työttömiä väheni määrällisesti eniten Luumäellä (-13 henkilöä) ja suhteellisesti eniten Miehikkälässä (-11 %). Heikointa muutos vuodentakaiseen verrattuna oli määrällisesti Lappeenrannassa, jossa työttömien määrä kasvoi 264 henkilön verran. Suhteellisesti eniten työttömien määrä kasvoi Savitaipaleella (+20 %).
Nuoria työttömiä vuodentakaista enemmän
Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa Kaakkois-Suomessa 1346, mikä on kahdeksan prosenttia (+101 henkilöä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömien määrä kasvoi kaikissa alueen seutukunnissa, eniten Lappeenrannan (+19 %) ja vähiten Kouvolan (+1 %) seudulla.
Yli 50-vuotiaita oli Kaakkois-Suomessa työttömänä 5783 henkilöä (+1 %).
Työttömien määrä kasvoi eniten prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ammattiryhmässä
Työttömien määrä kasvoi edellisvuodesta eniten prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ryhmässä ja toiseksi eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä. Työttömien määrä väheni eniten erityisasiantuntijoiden sekä muiden työntekijöiden ryhmissä.
Koulutusasteista työttömien määrä laski edellisvuoteen verrattuna perusasteella ja nousi kaikilla muilla koulutusasteilla. Pelkän perusasteen (sis. alempi ja ylempi perusaste) tutkinnon suorittaneiden työttömien määrä laski kuudella prosentilla. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työttömien määrä kasvoi määrällisesti eniten (+628 henkilöä). Tutkijakoulutettuja oli työttömänä 46 prosenttia vuodentakaista enemmän.
Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi
Kaakkois-Suomessa oli elokuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 4227, mikä on kahdeksan prosentin ja 311 henkilön verran enemmän kuin vuoden 2022 elokuussa. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kotka-Haminan seutukunnassa (1504 henkilöä).
Kaikista alueen työttömistä pitkäaikaistyöttömiä oli 31 prosenttia. Koko maassa osuus oli 36 prosenttia.
Koko maassa pitkäaikaistyöttömien määrä laski kahdella prosentilla vuodentakaisesta.
Uusia avoimia työpaikkoja reilusti vähemmän kuin vuosi sitten
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun aikana avoinna 1879 uutta työpaikkaa. Uusia paikkoja oli 26 prosenttia vähemmän (-675 kpl) kuin vuosi sitten. Työpaikkojen määrä väheni vuodentakaisesta kaikissa seutukunnissa – määrällisesti eniten Lappeenrannan seudulla ja suhteellisesti eniten Imatran seudulla.
Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille ilmoitetut työpaikat vähenivät eniten. Myös palvelu- ja myyntityöntekijöille ja asiantuntijoille ilmoitetut uudet avoimet työpaikat vähenivät. Ainoastaan johtajien ryhmään kuuluville ilmoitettiin vuodentakaista hieman enemmän työpaikkoja.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten toimisto- ja laitossiivoojille, myyjille, lähihoitajille, sairaanhoitajille ja kodinhoitajille.
Uusista avoimista työpaikoista 82 prosenttia oli yrityksissä.
Palveluiden piirissä vähemmän henkilöitä kuin vuosi sitten
Elokuun lopussa Kaakkois-Suomessa oli aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 5627 henkilöä (-5 %). Aktivointiaste oli 29,5 prosenttia. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli elokuussa vajaat 19100. Määrä on noin 350 henkilöä suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Palkkatuella työllistettyjä oli elokuun lopussa 1491 henkilöä. Määrä laski vuodentakaisesta (-9 %, -140 henkilöä). Enemmistö työllistetyistä (68 %) oli yksityisen sektorin töissä.
Työvoimakoulutuksessa tai omaehtoisessa koulutuksessa oli yhteensä 2153 henkilöä. Palveluista työvoimakoulutuksen, vuorotteluvapaasijaisten ja kuntouttavan työtoiminnan osallistujamäärät nousivat. Muiden palvelujen osallistujamärät laskivat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Jari Saarinen, puh. 0295 042 200, jari.saarinen@te-toimisto.fi
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomessa oli syyskuun lopussa 16184 työtöntä työnhakijaa21.10.2025 08:15:48 EEST | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi syyskuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli vähemmän kuin vuosi sitten, mutta elokuusta määrä kasvoi. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi huomattavasti − eniten Kouvolan seudulla. Työpaikkailmoitusten määrä väheni Kotka-Haminan seutukunnassa, mutta lisääntyi muualla Kaakkois-Suomessa. Vain kahdeksan prosenttia työpaikoista oli kestoltaan yli vuoden pituisia. Kaikkien palveluiden osallistujamäärät laskivat.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:19:35 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kasvumahdollisuuksia aurinkomaataloudesta ja ruukkien vetovoimasta9.10.2025 13:46:22 EEST | Tiedote
Heinä-syyskuussa 32 eri yritystä ja 21 kehittämishanketta saivat EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeihin ja kehittämistoimiin suunnattiin yhteensä hieman yli 200 000 euroa, kehittämishankkeisiin lähes 1,5 miljoonaa euroa.
ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon haussa loka–marraskuussa9.10.2025 09:24:07 EEST | Tiedote
Nyt on hyvä aika valmistautua tekemään avustushakemuksia. Avustukset ovat haussa 17.10.−1.12.2025. Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää perinnekorjauksiin ja sellaisten perinteisten korjaustoimenpiteiden suunnitteluun, joilla edistetään rakennuksen ja sen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä. Saaristo-osakuntien saaristoalueiden perinnerakennusten ja kulttuurimaisemien hoitoon voidaan myöntää saariston ympäristön hoitoavustusta.
Järvilohen ja taimenen kutu lähestyy Hiitolanjoella – Vedenalainen kamera kerää havaintoja6.10.2025 11:47:07 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöyksikkö ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut ovat asennuttaneet Hiitolanjokeen vedenalaisen kameran, joka tallentaa livekuvaa läpi syksyisen järvilohien ja taimenten kutuajan. Tämä tarkkailu on osa Hiitolanjoen ennallistamisen tuloksellisuuden seurantaa. Tietoa saadaan muun muassa lohen ja taimenen kudun tarkasta ajoittumisesta, kutupaikan valinnasta, kuin myös joen kalojen lajistosta, jopa lajisuhteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme