Lapin työllisyyskehitys jatkui hyvänä elokuussa
Työllisyyskehitys jatkui elokuussa Lapissa koko maata myönteisempänä. Lapissa työttömyys väheni, kun koko maassa työttömiä oli enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Lomautusten kasvu vuodentakaiseen on ollut selvästi koko maata maltillisempaa. Palvelualan työvoiman kysynnän myötä työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi Lapissa enemmän kuin viime elokuussa.

Lapissa oli elokuun lopussa alle 7 600 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 480. Työttömiä oli 1 220 vähemmän kuin heinäkuussa ja 400 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Lapissa 9,5 %.
Työttömien osuus työvoimasta alitti elokuussa 10 % joka toisessa Lapin kunnassa. Alimmat osuudet olivat Sodankylän 5,7 % ja Keminmaan 6,6 %. Korkeimmat osuudet olivat Kemin 13,8 %, Kemijärven 12,6 % ja Muonion 12,3 %.
Matkailun työvoimatarpeet näkyvät työvoiman kysynnässä
Elokuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa yli 5 370 avointa työpaikkaa, mikä on 18 % enemmän kuin viime vuonna. TunturiLapissa, PohjoisLapissa ja Rovaniemen seutukunnassa työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Sen sijaan Kemi-Tornion, Itä-Lapin ja Torniolaakson seutukunnissa työpaikat vähenivät.
Palvelu ja myyntityöntekijöille työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Matkailun työvoimatarpeet näkyivät selvästi työvoiman kysynnässä. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten tarjoilijoille, ravintola ja suurtaloustyöntekijöille, siivoojille, avustaville keittiötyöntekijöille, vartijoille, oppaille ja lähihoitajille.
Rakennusalan tilanteen kehittymistä seurataan tiiviisti
Lapissa rakennusalan tilanteessa ei ole vielä näkynyt suuria muutoksia. Kemin biotuotetehtaan valmistuminen vaikuttaa osaltaan rakennustöiden vähenemiseen alueella. Pientä hiipumista on nähtävissä asuntorakentamisessa erityisesti Rovaniemellä. Matkailurakentaminen ja julkiset rakennuskohteet pitävät yllä työvoiman kysyntää. Osa rakennusalan yrityksistä on reagoinut markkinoiden hiljenemiseen ja epävarmoihin näkymiin varautumalla esimerkiksi lomautuksiin.
- Rakennusalalla työttömien määrä ei ole lisääntynyt viime vuoteen verrattuna. Alalla on edelleen rekrytointiongelmia erityisesti pienillä paikkakunnilla ja joissakin rakentamisen työtehtävissä, kertoo TE-toimiston johtaja Tiina Keränen.
Seuraava työllisyyskatsaus (syyskuu 2023) julkaistaan 24.10.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636
Kuvat

Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme