Pirkanmaan hyvinvointialueen kumppanuus- ja yleisavustusten haut alkavat marraskuussa
Kumppanuusavustushaku vuodelle 2024 on käynnissä 1.–30.11. ja yleisavustushaku 15.11.–14.12. Kumppanuushaku on nyt ensimmäistä kertaa avoin kaikille pirkanmaalaisille järjestöille.
– Kumppanuusavustuksen haku toteutetaan avoimena hakuna, koska haluamme edistää hakuprosessin avoimuutta ja järjestöjen keskinäistä yhdenvertaisuutta, kertoo integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Päätökset sekä kumppanuus- että yleisavustusten myöntämisestä tehdään alkuvuoden 2024 aikana. Kohdeavustuksien haku alkaa ensi vuoden alkupuolella – tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Avustuksien myöntämisen yhtenä kriteerinä on, että toiminta on alueellista tai usean kunnan alueelle yltävää ja vastaa erityisesti toiminta-alueen asukkaiden palvelutarpeisiin.
Tarkemmat hakuohjeet julkaistaan Pirkanmaan hyvinvointialueen Järjestöyhteistyö-sivulla lokakuun aikana. Järjestöyhteistyö-sivulta löytyvät myös tarkemmat tiedot avustusmuodoista, avustustoiminnan yleisistä periaatteista sekä hakukriteereistä.
Yksi tälle vuodelle myönnettyjen avustuksien tavoitteista oli varmistaa, että aiemmin kunnilta yleisavustusta saaneiden järjestöjen toiminta jatkuu muutostilanteessa. Tästä eteenpäin avustuksia myönnetään avustuskriteerien mukaisesti. Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestöt voivat hakea avustuksia yhdessä ja toteuttaa toimintaa yhteisvastuullisesti. Järjestöille järjestetään Teamsissa infotilaisuus avustuksista torstaina 26.10. kello 15–16.30. Osallistumislinkki on julkaistu järjestötoiminnan sivulla.
Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää avustuksia alueellaan hyvinvointia ja terveyttä edistävään, hyvinvointialueen strategian mukaiseen toimintaan, joka täydentää hyvinvointialueen tuottamia palveluita. Pirkanmaan hyvinvointialueen avustusmuotoja ovat yleisavustukset, kohdeavustukset ja kumppanuusavustukset. Näiden lisäksi aluehallitus voi harkintansa mukaan myöntää myös muita avustuksia.
Yhteyshenkilöt
Integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho
Puh:040 806 3086tuukka.salkoaho@pirha.fiSuunnittelupäällikkö Annamari Tuominenjärjestö- ja osallisuuskoordinaatio
annamari.tuominen@pirha.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää julkiset sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalvelut yli puolelle miljoonalle pirkanmaalaiselle. Lue lisää pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Psykiatrian uuden T-rakennuksen osastot saivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen raportissa kehuja ja kehitysehdotuksia11.9.2025 13:24:04 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aikuispsykiatrian T-rakennukseen tehdyn apulaisoikeusasiamiehen määräämän tarkastuksen raportti on valmistunut. Tarkastuskäynti tehtiin maaliskuussa ennalta ilmoittamatta. Raportissa psykiatrian tilat ja toiminta saavat sekä kehuja että kehitysehdotuksia.
Pirkanmaan hyvinvointialueen Palvelut tutuiksi -teemalähetys keskiviikkona 17.9. klo 16 - aiheena omais- ja perhehoito11.9.2025 10:25:10 EEST | Tiedote
Mitä omais- ja perhehoitajat tekevät? Kuka voi ryhtyä perhehoitajaksi? Entä sopimukselliseksi omaishoitajaksi? Minkälaista tukea omais- ja perhehoitajat voivat saada? Tule kuulolle syyskuun Palvelut tutuiksi -teemalähetykseen!
OmaPirhan terveyspalvelujen ajanvaraus uudistuu – käyttökatko 11.9. alkaen10.9.2025 17:34:19 EEST | Tiedote
Käyttökatko kestää noin kaksi viikkoa. Se koskee lastenneuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon, sairaanhoitajan, diabeteshoitajan, ehkäisyneuvolan, työttömien terveystarkastusten ja seksitautien poliklinikan digitaalista aikojen varaamista ja perumista.
Aluevaltuuston kokous 15.9. – katso suoraa lähetystä verkossa10.9.2025 13:59:35 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto käsittelee muun muassa osavuosikatsausta, vammaispoliittista ohjelmaa ja arviointikertomukseen laadittua vastausta kokouksessaan 15.9.2025 klo 17 alkaen. Kokous järjestetään etäyhteydellä, ja sitä voi seurata verkossa hyvinvointialueen Youtube-kanavalla.
Hatanpään sairaalaan avattiin Pirkanmaan kolmas kampuskuntoutusyksikkö9.9.2025 14:49:23 EEST | Tiedote
Uudistuneen V3-osaston avajaisia vietetään 4. syyskuuta. Kampuskuntoutusyksikkö on yleislääketieteen kuntoutusosasto, jossa hoidetaan jatkokuntoutusta vaativia neurologisia ja ortopedisiä potilaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme