Ulkomaisesta nettikaupasta tilatusta alkoholista pitää yhä maksaa valmistevero – Verohallinnon ja Tullin tehovalvonta on vähentänyt nettitilauksia yli 60 prosentilla
Verohallinto ja Tulli pitävät hyvänä hallituksen suunnitelmia selkeyttää alkoholin verkkokauppaan liittyvää lainsäädäntöä. Uudistukset vaativat kuitenkin toteutuakseen lainsäädäntömuutoksia.
Verohallinto on saanut tuoreen hallitusohjelman julkaisun jälkeen useita yhteydenottoja, joissa luullaan virheellisesti, ettei netistä tilatuista alkoholijuomista tarvitse enää maksaa valmisteveroja Suomeen.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus haluaa selkiyttää alkoholin verkkokauppaan liittyviä tulkintoja siten, että suomalaisilla olisi oikeus ostaa alkoholia toisessa EU-maassa sijaitsevasta verkkokaupasta. Lisäksi hallitusohjelmassa tavoitellaan sitä, että ostajan verovelvollisuus alkoholin verkkokaupassa laajenisi.
Tällä hetkellä alkoholia saa verotuksen näkökulmasta tilata ulkomaisesta nettikaupasta, kunhan valmisteverot tulevat maksetuiksi. Verolaeissa ja alkoholilaissa on verkko-ostamisen suhteen kuitenkin ristiriitaisuuksia.
- Kuluttajan kannalta olisi ilman muuta hyvä, jos lainsäädäntö selkenee. Toistaiseksi mennään kuitenkin nykyisellä käytännöllä, eli nettikaupasta ostetuista alkoholijuomista pitää tehdä ennakkoilmoitus ja maksaa valmisteveroa vastaava vakuus OmaVerossa ennen kuin tilaus saapuu Suomeen, sanoo ohjaus- ja valvontapäällikkö Sami Peltola Verohallinnosta.
Epäselvyyttä valmisteverojen maksajasta
Nykyisin on paikoin vaikea tulkita, kenen maksettavaksi netistä ostetun alkoholin valmistevero kuuluu. Verkosta tilattujen alkoholijuomien valmistevero kuuluu myyjän maksettavaksi, jos tilauksen kuljetuksen järjestää myyjä edes välillisesti. Jos tilauksen kuljetuksen järjestää ostaja, valmistevero kuuluu hänen maksettavakseen. Osa alkoholia myyvistä nettikaupoista muuttaa tilausten kuljetuskäytäntöjä tiuhaan.
Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit pitää tärkeänä hallitusohjelman tavoitetta selkeyttää epäselvään etämyynti-tulkintaa.
- Kuluttaja-tilaajan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sekä vero- että alkoholilainsäädännön näkökulmasta on yksiselitteistä, miten alkoholia ulkomailta tilattaessa tulee toimia, jotta tilaajalla on varmuudella mahdollisuus ymmärtää tilaamisesta aiheutuvat vastuut ja velvollisuudet. Samalla varmistetaan myös viranomaisratkaisujen ja -tulkintojen yhtenäisyys ja verotuksen oikeellisuus, Rakshit sanoo.
Alkoholitilaukset nettikaupoista vähentyneet 60 prosentilla
Verohallinto ja Tulli ovat marraskuusta 2022 alkaen valvoneet tehostetusti suomalaisten alkoholitilauksia ulkomaisista verkkokaupoista. Tehovalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että valmisteverot ulkomailta tilatuista alkoholijuomista maksetaan Suomeen.
Tehovalvonnan aikana alkoholitilaukset ulkomaisista nettikaupoista ovat vähentyneet yli 60 prosentilla. Tiedot alkoholitilausten vähenemisestä perustuvat Tullin havainnoista koostettuun seurantatietoon suurimpien alkoholin verkkokauppojen tilausmäärien kehityksestä.
Verohallinto ottaa tehovalvonnan aikana haltuun alkoholilähetyksiä, joiden valmisteveron maksaminen kuuluu viranomaistietojen mukaan myyjäyritykselle ja joista ei ole tehty vaadittua ilmoitusta ja maksettu vakuutta.
- Moni on todennäköisesti jättänyt tilaamatta juomia netistä, jotta niitä ei otettaisi haltuun myyjän maksamatta jättämien valmisteverojen vuoksi. Tilaushalukkuutta on varmasti vähentänyt sekin, että Verohallinto on lähettänyt ostajille verotuspäätöksiä tilanteissa, joissa valmisteveron maksaminen on ostajan velvollisuus. Valmisteveron määrä voi hyvin kaksinkertaistaa edullisen juomatilauksen hinnan, Peltola sanoo.
Nettitilaamisen vähenemisestä huolimatta jokainen pysäytetty tavaraerä joudutaan kuitenkin tarkistamaan erikseen ja samassa erässä voi olla useamman sadan henkilön tilauksia. Näin myös tilaukset, joista valmisteverot on maksettu, voivat yhä viivästyä.

Verotuspäätöksiä maksamattomista veroista sadoille yksityishenkilöille
Tehovalvonnan aikana Tulli on tarkastanut maahantulon yhteydessä kuljetuksia, joissa on ollut verkosta ostettuja alkoholijuomia. Tulli on pidättänyt alkoholilähetykset, joista ei ole tehty tarvittavia viranomaisilmoituksia.
Kaikkiaan Tulli on pidättänyt marraskuun 2022 ja elokuun 2023 välillä 371 778 litraa nettikaupoista ostettua alkoholia. Noin 70 prosenttia pidätetyistä juomista on olutta, noin 15 prosenttia viiniä ja loput muita juomia.
Tullin havaintojen perusteella Verohallinto saa tarvittavat tiedot joko haltuunottopäätöksen tekemiseen tai asianmukaisen verotuspäätöksen laadintaan.
Verohallinto on tehovalvonnan aikana ottanut haltuun Tullin liikennevirrasta pidättämiä alkoholilähetyksiä, joiden valmisteveron maksaminen kuuluu viranomaistietojen mukaan myyjäyritykselle ja joista ei ole tehty vaadittua ilmoitusta ja maksettu vakuutta. Marraskuun 2022 ja elokuun 2023 välillä Verohallinto teki haltuunottopäätöksen yhteensä 100 000 litrasta alkoholijuomia.
Lisäksi Verohallinto lähetti marras-elokuussa verotuspäätöksen sadoille yksityishenkilölle, jotka eivät ole tehneet ennakkoilmoitusta ja maksaneet vakuutta alkoholitilauksestaan, ja jotka viranomaistietojen mukaan ovat vastuussa tilauksen valmisteveroista.
FAKTA: Alkoholin nettikaupan tehovalvonta
- Verohallinnon ja Tullin toteuttama verovalvonta alkoi marraskuussa 2022. Tehovalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että valmisteverot ulkomaisista verkkokaupoista ostetuista alkoholijuomista maksetaan Suomeen.
- Kun nettikaupoista tilatut alkoholit saapuvat Suomeen, Tulli haastattelee kuljettajan ja perehtyy kuljetusasiakirjoihin sekä selvittää Verohallinnolta, onko tilauksista maksettu vaaditut vakuudet ja tehty ennakkoilmoitukset. Jos alkoholikuljetuksen osalta on syytä epäillä säännöstenvastaista toimintaa, Tulli pidättää alkoholit ja suorittaa tavaraeräkohtaiset tarkastukset ja luetteloinnit.
- Verohallinto päättää jatkotoimista:
- Jos ilmoitus ja vakuus ovat hoitamatta ja vastuu veroista kuuluu viranomaistietojen perusteella myyjälle eli kyseessä on etämyynti, Verohallinto tekee haltuunottopäätöksen, jolloin tilaus jää odottamaan verojen maksua.
- Jos vastuu alkoholitilauksen veroista on ostajalla eli kyseessä on etäosto, tilaus kulkee Verohallinnon selvitysten jälkeen Tullista asiakkaalle ja Verohallinto lähettää asiakkaalle jälkikäteen verotuspäätöksen.
- Viranomaiset ilmoittavat tilauksen pidättämisestä ja mahdollisesta haltuun ottamisesta alkoholituotteita kuljettaneelle yhtiölle ja tuotteet myyneelle yritykselle. Asiakkaiden kannattaa osoittaa mahdolliset omiin tilauksiin liittyvät tiedustelut ensisijaisesti myyjäyritykselle.
- Alkoholia ostettiin ulkomaisista nettikaupoista viime vuonna arviolta 33 miljoonaa litraa. Verohallinto arvioi, että valmisteverot maksettiin viime vuonna oma-aloitteisesti vain noin yhdestä prosentista netistä tilatuista alkoholijuomista, ja että Suomi menettää sen vuoksi vuosittain arviolta 80–100 miljoonaa euron verotulot.
- Alkoholin nettikaupan tehovalvonta jatkuu ainakin vuoden 2023 loppuun saakka.
- Verohallinto ja Tulli ovat saaneet tehovalvontaan valtiovarainministeriöltä 3 miljoonan euron rahoituksen.
Kuvamateriaalia alkoholilähetysten käsittelystä Tullin kuvapankissa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Verohallinnon ohjaus- ja valvontapäällikkö Sami Peltola, etunimi.sukunimi@vero.fi, 0295131107
Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit, yhteydenotot Tullin mediapäivystyksen kautta: p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Lasten leluihin kätkettyjä huumeita – vuoden tullikoirana palkittava Pepi paljasti piilot27.11.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Vuoden tullikoirana palkitaan Turussa työskentelevä huumekoira Pepi, jonka tarkka kuono paljasti tänä vuonna muun muassa rahtilähetyksenä Hollannista saapuneisiin leluihin kätkettyjä huumausaineita. Palkinto luovutetaan Koiramessuilla joulukuussa.
Tuttiketjut kiinnittävät huomion Tullin valvonnassa – hajoavat ja liian pitkät ketjut riskejä lapselle16.11.2023 08:30:00 EET | Tiedote
Tulli valvoo ulkomailta Suomen markkinoille tuotavien lastentuotteiden turvallisuutta. Yleisesti pienten lasten hoitotarvikkeiden laatu on hyvä, mutta tuttiketjut ovat viime vuosina erottuneet Tullin testeissä heikon kestävyyden ja täyttymättä jääneiden vaatimusten vuoksi. Tuttiketjujen ongelmat voivat aiheuttaa lapselle tukehtumis- ja kuristumisvaaraa, minkä vuoksi Tulli on säännöllisesti estänyt eriä pääsemästä kauppoihin.
Tulli takavarikoi yksityisasunnosta 26 kg ekstaasia – katukauppa-arvo yli miljoona euroa6.11.2023 08:15:00 EET | Tiedote
Tulli takavarikoi heinäkuussa 2023 yksityisasuntoon suoritetun kotietsinnän yhteydessä noin 52 000 MDMA-tablettia ja kolme kiloa hasista. Esitutkinnan aikana paljastui myös rikosepäily kymmenien tuhansien Ksalol-tablettien ja kokaiinin levittämisestä ja myynnistä.
Venäjän pakotteiden valvonnassa havaittu yhteensä yli 27 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta – esitutkintaan päätynyt yli 66024.10.2023 12:27:29 EEST | Tiedote
Yhteneväinen pakotevalvonta EU-tasolla, tietopohjaiseen analyysiin perustuva pakotetarkastusten kohdentaminen sekä etupainotteinen toiminta pakotteiden kiertämisen estämisessä ovat pakotevalvonnan kulmakiviä. Tulli on havainnut yhteensä yli 27 000 mahdollisesti poikkeavaa tavarakuljetusta ja aloittanut yli 660 esitutkintaa EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden rikkomiseen liittyen.
Syyslomalla Ruotsiin tai Viroon? Tarkista rajoitukset etukäteen16.10.2023 08:57:58 EEST | Tiedote
Matkailijan on hyvä huomioida, että vaikka Ruotsi ja Viro kuuluvat EU:hun, ei näistäkään maista voi tuoda Suomeen mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa. Esimerkiksi villisian lihan tuontia on rajoitettu. Etenkin lemmikkien kanssa matkustavien kannattaa selvittää rajoitukset jo ennen matkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme