Tulli

Suomen parhaat virkahuumekoirat kohtaavat SM-kisoissa Torniossa

Jaa

Koko maan etevimmät virkahuumekoirat kilpailevat Suomen mestaruudesta Torniossa 3.-5.10. Vuosittain käytävien kisojen järjestelyistä vastaa tänä vuonna Tulli. Virkahuumekoirat ovat korvaamaton apu yhteiskunnan turvaamisessa. Katsojat pääsevät seuraamaan koirien taidonnäytteitä yleisörasteille tiistaina ja torstaina.

Tullikoira työskentelee
Tullikoira työskentelee

Virkahuumekoirien SM-tittelistä kisaavat Tullin lisäksi poliisin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen sekä Rikosseuraamuslaitoksen kilpailijat. Jokainen virkakunta valitsee kisoihin kaksi edustajaa, lisäksi mukana on vuoden 2022 Suomen mestari.

Tarkka nenä on hyödyksi kilpailutilanteessa, mutta erityisen merkittävä rooli sillä on arjen työssä. Virkahuumekoirat ovat tärkeä apu kansalaisten ja yhteiskunnan turvaamisessa. Esimerkiksi Tullin koirat tekivät viime vuonna kaikkiaan 36 800 tarkastusta.

Tullissa huumekoirat työskentelevät osana laajaa valvontatyötä ja ovat apuna paljastamassa matkustaja- ja tavaraliikenteeseen kytkeytyviä huumausainerikoksia. Koiran ylivertainen hajuaisti on tässä työssä arvokas. Huumekoirien koulutus on kuitenkin pitkäjänteistä ja asiantuntemusta vaativaa työtä.

– Koiran hajuerottelukyky on huikea verrattuna ihmiseen. Sen hajumuistin hyödyntäminen vaatii tarkkuutta kouluttajaltaan. Esimerkkinä: kun koiraa koulutetaan etsimään vaikkapa huumausaineita, on tärkeää, että hajumuistiin tallentuu juuri etsittävä haju, eikä esimerkiksi jokin hajuyhdistelmä, selittää Tullin koirakoulun rehtori Ari Nieminen.

Kisoissa kuonot vastakkain, arjessa yhteistyössä

Yhteispeli eri viranomaisten kesken on koiratoiminnassakin avainasemassa. Pohjoisen alueella sen merkitys korostuu jo pelkästään maantieteen puolesta.

– Yhteistyö on merkittävää. Etenkin pohjoisessa toimitaan usein hyvin laajalla alueella melko niukoin resurssein, joten on oleellista, että pystymme viranomaisina tukemaan toisiamme tarpeen mukaan, toteaa tullipäällikkö Kari Hannu Torniosta.

Vaikka kisarasteilla ollaan kuonot vastakkain, tarjoaa kisatapahtuma mahdollisuuden jakaa tietoa ja kokemuksia kollegoiden kesken. Kilpaileminen on myös hyödyllinen tapa testata ja kehittää koiratoiminnan osaamista. Kilpailutilanne haastaa sekä koiran että ohjaajan taitoja eri tavalla kuin tavallinen harjoitus.

Yleisörasteilla nuuskitaan tiistaina ja torstaina

Useimmilla kisarasteilla on pyritty mahdollisimman todenmukaiseen ympäristöön, joka muistuttaa koirien arkista työskentelyä. Rasteilla testataan koiran ja ohjaajan osaamista tottelevaisuudessa, alue-etsinnässä, varastoetsinnässä, huoneistoetsinnässä, matkalaukkuetsinnässä ja ajoneuvoetsinnässä.

Katsojilla on mahdollisuus päästä mukaan seuraamaan koirakkojen taidonnäytteitä kätköjen paljastamisessa kahdella yleisörastilla. Yleisölle avoimet rastit järjestetään seuraavasti:

  • Tottelevaisuus, tiistaina 3.10. klo 11.00 alkaen, Tornion kennelkerhon koirahalli (Matkailijantie 2, 95420 Tornio)
  • Matkalaukkuetsintä, torstaina 5.10. klo 10.00 alkaen, Rajalla på Gränsen -kauppakeskus (Länsiranta 10, 95400 Tornio)

Tiedotteen kuvat: Tullikoirien työskentelyä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Tullin yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy euroina, luottamuksena ja lisääntyneenä turvallisuutena7.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote

Tulli toimii 11 ministeriön lukuun, joten monipuolisten tehtäviemme toteuttaminen vastuullisesti vaikuttaa laajasti yhteiskuntaamme. Tulostemme vaikuttavuus on laskettavissa euroina, mutta myös turvallisuuden tunteen lisääntymisenä. Vuonna 2024 Tulli ansaitsi jälleen kansalaisten ja päättäjien luottamuksen, jota vahvistamme vastuullisilla teoilla arjessa ja avoimella viestinnällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye