Lähisuhdeväkivalta ei näytä vähenevän Suomessa – väkivaltaa käyttävien auttaminen voisi olla ratkaisu
Väkivaltaa kokeneille tarjottavien palveluiden saatavuus on lisääntynyt. Tilastojen mukaan lähisuhdeväkivalta ei silti näytä vähentyvän. Suomessa tulisi panostaa väkivallan tekijöiden auttamiseen, jotta väkivalta voidaan saada loppumaan.
Ensi- ja turvakotien liitto auttaa myös väkivaltaa käyttäviä irtautumaan väkivallasta. Ammattiapu väkivaltaisen käyttäytymisen lopettamiseksi on tehokas keino ehkäistä väkivaltaa.
– Väkivalta ei lopu ilman tekijöiden auttamista. Väkivaltatyöhön tarvitaan lisää resursseja, jotta väkivaltaa kokeneiden auttamisen lisäksi voidaan auttaa tehokkaasti myös väkivaltaa käyttäneitä. Tekijätyöstä on hyviä tuloksia, mutta tarvitaan myös lisää tutkimusta, sanoo väkivaltatyön asiantuntija Jaana Autto.
Varhainen puuttuminen väkivallan käyttämiseen on ensisijaisen tärkeää. Mitä aiemmin väkivalta saadaan katkaistua, sen parempi se on kaikille osapuolille. Tekijän auttamisella on suuri merkitys myös ylisukupolvisten ketjujen katkaisemisessa. Väkivaltaiset käytösmallit periytyvät helposti, jos apua ei ole saatavilla kaikille väkivallan osapuolille.
– Tämänhetkinen epävarma ja vaikea taloustilanne lisää väkivaltaa perheissä. Tarvitaan lisää resursseja sekä ennaltaehkäisevään työhön että väkivallan katkaisemiseen. Nyt ongelmana on, ettei saatava apu ole tarpeeksi pitkäkestoista. Apuun täytyy myös usein hakeutua itse, mikä tarkoittaa, että oman käytöksen ongelmallisuus tulisi ensin havaita ja hyväksyä. Tarvittaisiin lisää yhteistyötä, jotta väkivalta otettaisiin matalalla kynnyksellä puheeksi esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Tällä hetkellä esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa apua hakenut väkivallan tekijä on nykyisellä rahoituksella oikeutettu vain viiteen tapaamiskertaan. Apua tulisi saada pitkäkestoisemmin, jotta pysyvä muutos on mahdollinen.
Kehitetty ja testattu Turvallisille raiteille-ohjelma on jo olemassa ja sen käyttämiseen kannattaa suunnata resursseja, jotta väkivalta saadaan vähenemään tai kokonaan loppumaan.
Suomi on Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan EU:n toiseksi turvattomin maa naisille. Lähes joka toinen nainen Suomessa on kokenut parisuhdeväkivaltaa eikä merkkejä väkivallan vähenemisestä näy. Ensi- ja turvakotien liitossa autettiin viime vuonna entistä suurempaa määrää väkivaltaa kokeneita. Yli 11 000 autetusta suurin osa oli naisia.
Matkalla väkivallattomuuteen: Turvallisilla raiteilla –hankkeen päätösseminaari 27.9.
Turvallisille raiteille-hankkeessa (2020-2023) edistetään lähisuhdeväkivallan tekijöiden kanssa tehtävää työtä. Hankkeessa kehitetty väkivallan katkaisuohjelma on suunnattu lähisuhteessaan väkivaltaa käyttäneille tai väkivaltarikokseen syyllistyneille sekä omasta käyttäytymisestään huolestuneille henkilöille. Ohjelmassa kiinnitetään erityistä huomiota väkivallan uhrin, lasten ja läheisten palveluohjauksen sekä riskien arviointiin. Turvallisille raiteille-hankkeen on rahoittanut Oikeusministeriö.
Hankkeen päätösseminaari 27.9. tarjoaa ajankohtaista tietoa väkivaltaa käyttävien auttamisesta sekä Turvallisille raiteille -lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelman menetelmistä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta.
Lisätiedot:
Jaana Autto, väkivaltatyön asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
050 303 5132
jaana.autto@etkl.fi
Senni Puustinen, viestinnän asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
050 5568516
senni.puustinen@etkl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Ensi- ja turvakotien liittokokous: Vauvaperheiden avuntarpeeseen on vastattava viipymättä28.4.2025 14:32:01 EEST | Tiedote
Apua hakevat vauvaperheet ovat merkittävästi huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ensi- ja turvakotien liiton ensikotien asiakkaat kokevat palveluun tullessaan yleisesti stressiä, ahdistuneisuutta sekä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa. Moni asiakas on kokenut lähisuhteissaan väkivaltaa ja muita pitkäaikaisesti vaikuttavia traumaattisia kokemuksia.
Vieraannuttava vanhempi voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä seurauksia25.4.2025 08:29:23 EEST | Tiedote
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on kielteiset seuraukset lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Vieraannuttaminen rikkoo lapsen oikeutta ylläpitää suhdetta vanhempiinsa ja hänelle merkityksellisiin läheisiin. Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään tänään 25.4.
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme