Merihaan ja Kalasataman Sompasaaren väliseen veneliikenteeseen korkeusrajoitus 1.10.2023 alkaen
27.9.2023 10:30:13 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Merihaan ja Kalasataman Sompasaaren välinen laivaväylä lakkautettiin 1.8.2023, mutta läpikulku suuremmilla aluksilla (ilman korkeusrajoitusta) on mahdollista vielä syyskuun loppuun saakka.
1.10.2023 jälkeen työsillan rakentaminen etenee nopeasti ja korkeusrajoitus tulee voimaan minä päivänä tahansa. Tällöin väliaikaiseen työsiltaan jätetään Nihdin puoleiseen reunaan kulkuaukko, joka on noin 7 metriä leveä ja vähintään 2,3 metriä korkea. Kulkuaukon sijainti muuttuu työn edetessä.
Valmiissa sillassa, arviolta vuodesta 2026 alkaen, on 2,5 metrin alikulkukorkeus. Sillassa on myös erikoistapauksissa ajoneuvonosturien avulla avattava osuus.
Muutama fakta Merihaansillasta
Muiden Kruunusiltojen tavoin Merihaansilta on tarkoitettu raitiovaunuliikenteen lisäksi jalankululle ja pyöräilylle.
Sillan suunnittelussa ja rakentamisessa varaudutaan lisäksi Hiilisatamansillan rakentamiseen. Hiilisatamansilta on Hanasaareen menevä haara, joka lähtee Merihaansillan kupeesta.
Hiilisatamansillan rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä. Se on kytköksissä Hanasaaren alueen muuhun kehitykseen.
Merihaansillan ollessa osa Kruunusillat-raitiotieyhteyttä sen katsotaan valmistuvan samaan aikaan kuin koko Kruunusillat-raitiotien: tavoite on, että matkustajaliikenne alkaa kaikilla silloilla vuonna 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eetu HahtonenKruunusillat-allianssin osaprojektipäällikkö, sillat ja vesirakentaminen
Puh:050 494 4410eetu.hahtonen@yit.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemen ja keskustan välisen osuuden rakentamisaikataulua ei ole vielä päätetty. Lisäksi Laajasalossa ns. Yliskylän lenkin toteuttamista tutkitaan.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta.
Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.10.20268.10.2026 17:03:09 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.10.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.10.2026
Sommargatorna i Berghäll får en fortsättning – planeringen går vidare mot permanenta förbättringar8.10.2026 12:59:35 EEST | Pressmeddelande
Sommargatorna i Berghäll fortsätter åtminstone sommaren 2027. En del av de mest lyckade lösningarna på sommargatorna görs permanenta. De permanenta lösningarna kommer dock inte att vara klara till nästa sommar.
Kallion kesäkadut saavat jatkoa – suunnittelu etenee kohti pysyviä parannuksia8.10.2026 12:59:35 EEST | Tiedote
Kallion kesäkatuja jatketaan ainakin kesällä 2027. Osa kesäkatujen onnistuneimmista ratkaisuista muutetaan pysyviksi. Pysyvät ratkaisut eivät kuitenkaan ehdi valmistua vielä ensi kesäksi.
Malmin Tilketori ja Puimuripuisto suunnitellaan vehreiksi oleskelupaikoiksi7.10.2026 14:21:04 EEST | Tiedote
Ylä-Malmilla sijaitseville Tilketorille ja Puimuripuistolle suunnitellaan peruskorjausta. Asukkaat voivat esittää ideoita ja toiveita Kerro kantasi -kyselyssä 20. lokakuuta asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme