Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Marttinen: Jättääkö Keskusta välikysymyksen itselleen?
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen ihmettelee Keskustan päätöstä jättää hallitukselle välikysymys sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta ja tilasta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen ihmettelee Keskustan päätöstä jättää hallitukselle välikysymys sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta ja tilasta. Edellisellä hallituskaudella luotu sosiaali- ja terveyspalveluiden malli on nykyisellään täysin vasemmistohallituksen ja keskustan luoma.
”Orpon hallitus ei ole ehtinyt tekemään sosiaali- ja terveyspalveluihin vielä yhtäkään muutosta. Keskustan välikysymys koskee siis täysin heidän itse viime kaudella luomaansa mallia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun oppositio jättää välikysymyksen itselleen”, Marttinen sanoo.
Marttisen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen tavoitteena on pitkään ollut parantaa ihmisten terveyspalveluihin pääsemistä ja hillitä sote-kustannusten vääjäämätöntä kasvua. Saarikon ja Kiurun viime kaudella maaliin viemä malli keskittyi tämän sijaan uuden hallintotason rakentamiseen.
”Nyt voimassa oleva edellisen hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden malli ei ole vielä säästänyt kasvavista kustannuksista eikä parantanut kenenkään palveluita. On irvokasta, että Keskusta syyttää itse luomansa mallin ongelmista hallitusta”, Marttinen sanoo.
Marttisen mukaan hallitus on ohjelmassaan esittänyt laajasti keinoja niin kustannusten kasvun hillitsemiseen kuin ihmisten hoitoon pääsyn helpottamiseen. Orpon hallituksen tehtäväksi on jätetty se, että palvelut saadaan kuntoon ja jonot lyhenemään.
”Hallituksella on edessään mittava työ korjata keskustan luomaa sosiaali- ja terveyspalveluiden mallia. Tähän työhön hallitus on sitoutunut. Myös hyvinvointialueilla tehdään päivittäin paljon töitä toimivien sosiaali- ja terveyspalveluiden eteen. Välikysymyksen jättäminen herättää kysymyksen, onko keskustassa itsekään viime kaudella hahmotettu, mitkä uudistusten vaikutukset ovat”, Marttinen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MarttinenEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:044 269 3113matias.marttinen@eduskunta.fiKokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Heinonen: Salaako demarit katastrofaaliset työllisyyslukunsa?2.12.2023 10:39:51 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen on pöyristynyt SDP:n linjasta salata vaihtoehtobudjettinsa vaikutusarviot. Eduskuntaryhmät on tavallisesti pyytäneet eduskunnan tietopalvelulta laskelmat vaihtoehtobudjettiensa vaikutuksista muun muassa työllisyyteen, mutta SDP on kieltäytynyt toimittamasta laskelmiaan julkisuuteen.
Kokoomuksen Kauma: Etyjiä tarvitaan kriisien ratkaisuun ja vuoropuheluun1.12.2023 12:20:36 EET | Tiedote
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Pia Kauma (kok.) korostaa Etyjin merkitystä alustana rauhaa edistävälle vuoropuhelulle. Kauma mainitsi eilen torstaina Etyjin ministerineuvoston avajaisissa Skopjessa pitämässään puheessa vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjan ja sen periaatteiden tuomisen nykypäivään. Ministerineuvosto koostuu Etyjin 57 osallistujavaltion ulkoministereistä.
Kokoomuksen Valkonen: Sdp johtaa räikeästi harhaan velkapuheillaan30.11.2023 11:04:34 EET | Tiedote
SDP on kertonut toissa päivänä julkaisemansa vaihtoehtobudjetin vähentävän valtion velanottoa. Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää SDP:n talouslinjaa epäuskottavana ja peräänkuuluttaa työllisyystoimia myös oppositiolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Marttinen: Lindtmanin SDP tarjoaa suomalaisille veronkiristyksiä ja velkaantuvan tulevaisuuden29.11.2023 12:39:02 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen ihmettelee SDP:n vaihtoehtobudjetin mittavia veronkiristyksiä ja vastuutonta velkapolitiikkaa. Marttisen mukaan Lindtmanin esittelemä SDP:n vaihtoehtobudjetti ei tarjoa uskottavaa vaihtoehtoa hallituksen politiikalle.
Kokoomuksen Noora Fagerström: Yksityishenkilöiden ulosoton korkotasoa on laskettava29.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerströmin mielestä ulosoton korkotasoa yksityishenkilöille on laskettava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme