Virtuaalitodellisuus auttaa kehittämään työturvallisuustaitoja tehokkaasti
Virtuaalitodellisuuden hyödyntäminen työturvallisuuskoulutuksessa voi parantaa työturvallisuustaitoja. Lapin yliopiston ja Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa kehitettiin simulaatio-opetukseen pohjautuva malli virtuaalitodellisuutta hyödyntävään työturvallisuuskoulutukseen. Työterveyslaitoksen Virtuario™-oppimisympäristöä hyödynnetään osana mallia.
Lapin yliopiston ja Työterveyslaitoksen mediatiedote 28.9.2023
Työturvallisuusnäkökulmat on huomioitava kaikissa työtehtävissä alasta riippumatta. Työturvallisuuskoulutuksista on mahdollista kehittää innostavampia ja vuorovaikutteisempia hyödyntämällä immersiivistä eli upottavaa virtuaalitodellisuutta (IVR).
Upottavassa virtuaalitodellisuudessa oppija pääsee tutustumaan työturvallisuutta edistäviin tekijöihin osallistumalla VR-lasit päässään oppimisskenaarioon, joka vastaa oikean työelämän tilanteita haasteineen.
Virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet työturvallisuuskoulutuksessa selviävät Lapin yliopiston ja Työterveyslaitoksen toteuttamassa hankkeessa. Tutkimukseen perustuvan mallin mukaiset koulutukset kehittivät työturvallisuusosaamista tehokkaasti.
Koulutukset tukivat oppimistilanteeseen keskittymistä. Osallistujien motivaatio työturvallisuuden edistämiseen kasvoi, ja heidän tietonsa vaaroista sekä kyky niiden havainnoimiseen vahvistuivat. Myös hallinnan tunne työturvallisuuden edistämiseen vahvistui.
– Tutkimustulokset antavat suuntaviivoja tulevien turvallisuuskoulutusten kehittämiseen. Kun oppija on vahvemmin osallinen tapahtumankuluista VR-ympäristössä, hänelle syntyy paremmat edellytykset tunnistaa omien turvallisuustekojen vaikutuksia, vanhempi asiantuntija Kristian Lukander Työterveyslaitoksesta kertoo.
Vuorovaikutteisuudella tärkeä rooli oppimisvaikutuksissa
Hankkeessa toteutettiin 22 työturvallisuuskoulutusta Fortum Power & Heat Oy:n ja Tullin toimipisteissä Suomessa. Tutkimusryhmä kehitti turvallisuusoppimista tukevan mallin, jonka avulla organisaatiot ja koulutuksen tarjoajat voivat hyödyntää immersiivistä virtuaalitodellisuutta pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Malli auttaa myös kytkemään harjoitukset ja osallistujien kokemukset työyhteisön omiin työturvallisuuskäytäntöihin.
– Työterveyslaitoksen Virtuario™ upottaa käyttäjänsä virtuaaliseen tilanteeseen hyödyntämällä tehokkaasti virtuaalitodellisuuden vahvuuksia: läsnäoloa, kehollisuutta ja oppijan omaa toimijuutta, Lukander toteaa.
Koulutuksiin osallistui kaikkiaan 76 työntekijää ja viisi kouluttajaa, jotka koulutettiin vetämään itsenäisesti läpi varsinaiset harjoitukset tutkijoiden seuratessa ja kerätessä tietoa oppimistapahtuman kulusta. Keskeisenä tutkimuksen kohteena oli käyttäjän ja IVR-ympäristön välinen vuorovaikutteisuus. Tulokset osoittavat, että oppimistulokset paranivat merkittävästi, kun vuorovaikutteisuutta upottavassa virtuaalitodellisuusympäristössä lisättiin.
Tutkimusta varten kehitettiin kolmesta erilaisesta työturvallisuusharjoituksesta sekä korkean että rajatun vuorovaikutteisuuden versiot. Harjoitteissa opeteltiin työturvallisuutta liikenteen keskellä työskenneltäessä, harjoiteltiin vaativan nosto-operaation suorittamista teollisuushallissa ja omaksuttiin matkustajaliikenteen läpivalaisutilanteeseen liittyviä työturvallisuusoppeja.
– Selvitimme, miten vuorovaikutteisuus vaikutti oppimisen kannalta tärkeisiin tekijöihin, kuten kognitiiviseen kuormitukseen ja työturvallisuusoppimiseen. Virikehaastattelut syvensivät ymmärrystä osallistujien kokemuksista, minkä lisäksi hyödynsimme analysoinnissa koulutuksen aikana kerättyä video- ja havainnointiaineistoa, sanoo professori Heli Ruokamo Lapin yliopistosta.
Oppimisvaikutukset hallinnan tunteen ja työturvallisuustietojen osalta olivat havaittavissa vielä 2,5 kuukautta koulutuksen jälkeen. Alkukyselyyn verrattuna korkean vuorovaikutteisuuden VR-ympäristöä käyttäneet raportoivat 2,5 kuukauden seurannassa etenkin enemmän oma-aloitteisuutta työturvallisuuden edistämiseen omalla työpaikallaan.
Tietoa hankkeesta
- Vuosina 2021–2023 toiminutta Työturvallisuusoppiminen immersiivisessä virtuaalitodellisuudessa – SLIVeR -hanketta toteuttivat Lapin yliopisto ja Työterveyslaitos.
- Hanke on saanut rahoitusta Työsuojelurahastosta, Fortum Power & Heatiltä ja Stereoscapelta.
- Työturvallisuuskoulutukset toteutettiin Fortum Power & Heatin ja Tullin työpaikoilla.
- Hankkeessa kehitettiin ensimmäistä kertaa tutkimukseen perustuva pedagoginen malli, jonka avulla virtuaalitodellisuuden käyttö voidaan nivoa osaksi laajempaa koulutus- tai oppimiskokonaisuutta.
- Hankkeessa toteutettuja IVR-harjoituksia ja tutkimustuloksiin nojaava koulutusta hyödynnetään Työterveyslaitoksen Virtuario™-palvelussa: Virtuario™ – Työturvallisuuskoulutukset virtuaalitodellisuudessa
- Tutustu hankesivuihin: Työturvallisuusoppiminen immersiivisessä virtuaalitodellisuudessa – SLIVeR
- Lue lisää hankkeen loppuraportista: Työturvallisuusoppiminen immersiivisessä virtuaalitodellisuudessa – SLIVeR (julkari.fi)
Lisätietoja
- Työterveyslaitos: vanhempi asiantuntija Kristian Lukander, kristian.lukander@ttl.fi, puh. 0304742531
- Lapin yliopisto: professori Heli Ruokamo, heli.ruokamo@ulapland.fi, puh. 0405879090
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja tiedotteemme.
Tilaa kohdennettu uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
![Työterveyslaitoksen logo.](/data/images/public/69819005/70028888/b09004cd-3457-4a7a-a54d-1e1c6160ea98-w_780.png)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Väestörakenteen muutosvaikutuksia tutkiva LIFECON-hanke sai jatkorahoituksen14.6.2024 11:59:53 EEST | Uutinen
Väestörakenteen muutosten elämänkaari- ja talousvaikutuksia tutkiva LIFECON-hanke sai jatkorahoituksen vuoteen 2027 asti. Jatkokaudella hankkeen tutkimuksen ja vuorovaikutustoiminnan on tarkoitus vastata erityisesti ajankohtaisiin, hallituksen ja ministeriöiden tunnistamiin tarpeisiin. LIFECON-hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) DEMOGRAPHY-ohjelma ja sitä toteuttavat Työterveyslaitos, Helsingin yliopisto ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla).
Undersökning: hantering av arbetsbelastningen måste utgöra en del av beredskapsplaneringen13.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Vid arbetsplatsernas beredskapsplanering beaktas sällan tryggandet av arbetstagarnas funktionsförmåga och arbetshälsa. Särskilt i säkerhetskritiska arbeten är det dock just människans funktionsförmåga som avgör hur man presterar på arbetsplatsen. Hantering av arbetsbelastningen måste därför utgöra en del av beredskapsplaneringen.
Tutkimus: työkuormituksen hallinta on otettava osaksi valmiussuunnittelua13.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Työpaikkojen valmiussuunnittelussa otetaan harvoin huomioon työntekijöiden toimintakyvyn ja työhyvinvoinnin turvaaminen. Etenkin turvallisuuskriittisissä töissä työpaikan suoriutuminen on kuitenkin kiinni juuri ihmisen toimintakyvystä. Työkuormituksen hallintaa onkin otettava osaksi valmiussuunnittelua.
Study: workload management needs to be incorporated into contingency planning13.6.2024 08:30:00 EEST | Press release
Workplace contingency planning rarely takes into account the safeguarding of employees’ functional capacity and well-being at work. However, especially in safety-critical work, the performance of the workplace depends on the functional capacity of people. Therefore, workload management needs to be incorporated into contingency planning.
Kutsu 11.6.2024: Maahanmuuttajien perheenyhdistäminen, lainsäädäntö ja väestön kehitys10.6.2024 22:29:29 EEST | Kutsu
DEMOGRAPHY Talks tarjoaa tuoretta tutkimustietoa aiheesta "Perheenyhdistäminen ja väestön kehitys – lainsäädännön vaikutus kotoutumiseen" 11.6. klo 14–15
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme