Yrittäjät: Työelämäuudistukset maltillisia kansainvälisessä vertailussa
Hallituksen työelämäuudistukset ovat Suomen keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna maltillisia, osoittaa Suomen Yrittäjien vertailu. ”Hallituksen on syytä pitää ohjelmastaan kiinni ja tuoda suomalainen sääntely samalle viivalle kilpailijoiden kanssa. Vastaavia muutoksia on tehty Suomen verrokkimaissa paljon Suomea aikaisemmin”, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Hallitusohjelman mukaan poliittisia työtaisteluja rajoitettaisiin enintään yhden vuorokauden mittaisiin mielenilmaisuihin ja tukityötaistelut asetettaisiin suhteellisuusarvioinnin kohteeksi.
– Suomen kilpailijamaissa poliittiset työtaistelut ovat usein kokonaan kiellettyjä. Lyhyet mielenilmaukset on kuitenkin usein katsottu sallituksi. Hallitusohjelman tavoite on siten linjassa keskeisten kilpailijamaiden kanssa, Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.
Myötätunto- tai tukilakot ovat useimmiten sallittuja, kunhan tuettava työtaistelu on laillinen. Suhteellisuusarviota edellytetään kuitenkin muun muassa Saksassa.
Irtisanomiskynnys on Suomessa korkea
Hallitusohjelman mukaan henkilöperusteiseen irtisanomiseen riittäisi asiallinen syy. Muutosta on nimitetty esimerkiksi ”potkulaiksi”. Asian työryhmävalmistelua ei ole vielä aloitettu.
– Kyse ei olisi dramaattisesta muutoksesta, vaan se toisi Suomen lähemmäs kilpailijamaiden sääntelyä. Tosiasiassa irtisanomissuoja olisi jatkossakin tiukka erityisesti Saksaan ja Tanskaan verrattuna, asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Irtisanomiskynnyksen alentamisella tavoitellaan talouskasvua ja parempaa työllisyyttä. Samasta syystä Saksassa poistettiin irtisanomissuoja pieniltä yrityksiltä jo yli 20 vuotta sitten.
– Saksassa enintään kymmenen työntekijän yrityksissä irtisanomiseen ei tarvita lainkaan perustetta. Työntekijäraja oli aiemmin viisi työntekijää, mutta 2004 sitä nostettiin kymmeneen, Mäkelä toteaa.
Myös määräaikaisten työntekijöiden palkkaaminen on kilpailijamaissa yksinkertaisempaa. Suomessa edellytetään lähtökohtaisesti aina perusteltua syytä määräaikaiselle työsopimukselle, kun kilpailijamaissa määräaikaisen työsopimuksen voi tehdä ilman perusteltua syytä vuodeksi tai jopa pidemmäksi ajaksi.
Sunnuntain tuplapalkka on poikkeuksellinen
Suomen Yrittäjät on esittänyt, että työpaikoille on annettava mahdollisuus sopia sunnuntain tuplapalkasta laista poiketen. Asia ei ole toistaiseksi hallituksen työlistalla. Sunnuntailta maksettava 100 prosentilla korotettu palkka on kansainvälisesti harvinainen.
– Ruotsissa ja Tanskassa laissa ei säädetä erityisestä sunnuntaikorvauksesta. Saksassa sunnuntaityö korvataan vastaavalla vapaalla. Suomen lakisääteinen tuplapalkka ei ota huomioon eri toimialojen ja työpaikkojen tarpeita, Makkula sanoo
– Hallitus on toivonut uusia työllisyyttä vahvistavia toimia järjestöiltä. Esitämme, että hallitus ottaa sunnuntaityötä koskevan sääntelyn myös valmisteluun, Makkula sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Albert Mäkeläasiantuntija
Puh:040 7760 560albert.makela@yrittajat.fiJanne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme