Vihreät julkaisi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kertovat puolueen uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman korostavan kokonaisvaltaista turvallisuuskäsitystä, ilmastonmuutokseen varautumista, kestävää kehitystä ja vähemmistöjen oikeuksia. Vihreät hyväksyi uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa sunnuntaina 24.9. puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.

– Vihreät näkee turvallisuuden kokonaisvaltaisena. Ei keskitytä uhkiin vaan asioihin, joita halutaan suojella ja arvioidaan niihin kohdistuvia riskejä. Tällä tavoin voidaan varautua kohtaamaan myös tuntemattomia riskejä, kun tiedetään miten toimitaan, jos esimerkiksi ruoantuotanto vaarantuu, oli sen syy mikä hyvänsä, sanoo Harjanne, joka toimi puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän jäsenenä.
Ilmastokriisi ja luontokato muodostavat välittömimmän ja suurimman turvallisuusuhan maailmalle niin YK:n, Naton kuin useiden tutkijoiden mukaan.
– Kuusi yhdeksästä ihmisen elinolosuhteiden kannalta merkittävästä planetaarisesta rajasta on jo ylitetty. Tällä menolla tiedossa on myös ennalta-arvaamattomia muutoksia ympäristöön ja ilmastoon, Harjanne sanoo.
Yksi Vihreän ulkopolitiikan lähtökohdista on kestävän kehityksen tavoitteiden toteutus.
– Kaikkien Agenda2030 -tavoitteiden toteutumista edistää laadukkaaseen koulutukseen pääsy ympäri maailmaa. Se mahdollistaa köyhyyden poistoa sekä naisten, lasten ja haavoittuvassa asemassa olevien tilanteen parantumista kaikkialla maailmassa, sanoo Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana toimiva Inka Hopsu.
– Lukutaito, vapaa media, korruption kitkentä sekä toimiva oikeusjärjestelmä ovat oleellisia demokratiakehityksen vahvistamiseksi. Autoritaaristen maiden määrä sekä niissä asuvien ihmisten osuus maailmassa ovat viime vuosina vain kasvaneet ja onkin tärkeää, että kehitysyhteistyörahoituksellamme tuemme kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja demokratian vahvistumista, jatkaa Hopsu.
Ulkopolitiikka, joka edustaa ja edistää entistä moninaisemman ihmisryhmän näkemyksiä ja hyvinvointia, luo vakautta ja turvaa sekä globaalisti että paikallisesti. Hopsu korostaa naisten ja nuorten osallisuutta konfliktien ratkaisussa.
– Vihreät on sitoutunut feministiseen ulkopolitiikkaan, joka tarkoittaa esimerkiksi sukupuolivaikutusten arviointia sekä naisten ja vähemmistöjen ottamista mukaan kansainvälisiin neuvotteluihin ja rauhan rakentamiseen. Tutkimukset osoittavat, että naisten osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaa myönteisesti konfliktien ratkaisuun: naisten rakentama rauha on kestävämpi ja yhteiskunnalliset olot tasa-arvoisempia. Olemme sitoutuneet edistämään YK:n päätöslauselmia, joiden tavoitteena on lisätä naisten ja nuorten osallisuutta rauhanprosesseissa, Hopsu sanoo.
Harjanne korostaa Ukrainan tukemista sodassa Venäjää vastaan sekä rauhan rakentamisessa.
– Rauha Ukrainaan voidaan neuvotella vain ukrainalaisten ehdoilla, ei heidän ylitseen. Suomen tulee jatkaa sotilaallisen, humanitaarisen ja muun pyydetyn avun toimittamista Ukrainalle niin kauan kuin on tarpeen, unohtamatta tietenkään oman puolustuskyvyn kehittämistä. Venäjältä tulee vahvemmilla pakotteilla viedä taloudellinen ja tekninen kyky käydä hyökkäyssotaa, Harjanne vaatii.
Hopsu kertoo myös Vihreiden haluavan uudistaa Suomen asevelvollisuuden koskemaan kaikkia sukupuolesta riippumatta.
– Kaikkia koskeva asevelvollisuus takaisi reservin riittävän puolustuskyvyn ikäluokkien pienentymisestä huolimatta. Vihreät ehdottaa, että puolustusvoimat valikoisi kutsuttavista tarvittavan määrän asepalvelukseen, mutta lopuillakin säilyisi maanpuolustusvelvollisuus. Tehtävää riittää myös esimerkiksi pelastus-, väestönsuojelu ja kansainvälisissä tehtävissä. Samalla selvitettäisiin uudistuksen vaikutus siviilipalvelukseen sekä kieltäytymisen rangaistuksiin, Hopsu kertoo.
Ohjelma on kokonaisuudessaan luettavissa Vihreiden nettisivuilla: https://www.vihreat.fi/ohjelmat/
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiInka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiLaura LuotoViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:050 380 2848laura.luoto@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Vihreiden Tynkkynen: Vahva EU:n 2040-päästötavoite on Suomen, Euroopan ja maailman etu2.7.2025 14:18:40 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kannustaa hallitusta ajamaan voimakkaasti eteenpäin EU-komission tuoretta esitystä vuoden 2040 päästötavoitteeksi. Hän kuitenkin varoittaa riskeistä, joita sisältyy ajatukseen kattaa osa velvoitteesta ostamalla päästöoikeuksia ulkomailta.
Vihreiden Krista Mikkonen: Hallitukselta tarvitaan nyt ilmastotekoja eikä vastuunpakoilua27.6.2025 16:49:21 EEST | Tiedote
Tänään julkaistu ilmastovuosikertomus paljastaa karulla tavalla Orpon hallituksen saamattomuuden ilmastopolitiikassa. Entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen tuomitsee Orpon hallituksen toiminnan vastuunpakoiluksi, joka kumpuaa puhtaasti välinpitämättömyydestä.
Vihreiden Tynkkynen osallistuu Budapest Prideen: hyökkäys yksiä vastaan on hyökkäys meitä kaikkia vastaan26.6.2025 13:51:55 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen osallistuu lauantaina Unkarin kieltämään Budapest Prideen osana kansainvälistä vihreiden parlamentaarikkojen ryhmää. Osallistumisella vihreät osoittavat tukensa Priden järjestäjille, jotka puolustavat kaikille kuuluvaa kokoontumis- ja sananvapautta Orbánin hyökkäyksiä vastaan.
Vihreiden Krista Mikkonen: Metso-ohjelmaan esitetty tavoitetaso ei riitä luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi24.6.2025 14:37:02 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustajan ja entisen ympäristö- ja ilmastoministerin Krista Mikkosen mukaan METSO-ohjelmaluonnos on jatkumoa hallituksen surkealle luontopolitiikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme