Nokian KrP miehissä ja EräViikingit naisissa keskiviikon voittajat
Nokian KrP haki Lounais-Suomesta kauden kolmannen voittonsa kaatamalla FBC Turun maalein 5-3. Turkulaiset jatkavat kolmen pelaamansa ottelun jälkeen edelleen nollakerhossa.
Ottelun ensimmäisen maalin iski heti alkuun FBC:n Atte Kurkikangas, mutta avauserän toisella puolikkaalla Miska Mäkinen, Konsta Aro ja Mikko Laakso siirsivät vieraat jo 3–1-johtoon. Toisessa erässä isännät kirivät eron kahdesti yhteen maaliin, mutta välissä oli Mikko Laakso ehtinyt laukoa illan voittomaaliksi jääneen KrP:n 4–2-osuman. Päätösjakson ainoan merkkautti kolme ja puoli minuuttia ennen loppusummeria Valtteri Viitakoski.
Mikko Laakso (2+0) ja Miska Mäkinen (1+1) olivat voittajien ja Atte Kurkikangas (2+0) kotijoukkueen kahden tehopisteen pelaajat.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla Oilers–Westend Indians, Nurmon Jymy–SPV, Happee–TPS ja EräViikingit–Classic.
Naisten illan ottelussa EräViikingit kesti FBC Loiston kaksi väkevää kiriä ja otti kotonaan kauden kolmannen voittonsa loppunumeroin 7-6. EräViikingit oli johtanut peliä kolme eri kertaa kolmella maalilla.
Tiia Kosonen aloitti kotijoukkueen maalinteon uransa ensimmäisellä liigaosumalla, ja kahdentoista peliminuutin jälkeen EräViikingit johti 3-0, mutta toisen erän puoliväliin tultaessa oli Loisto noussut jo rinnalle. Sitten helsinkiläiset repäisivät uudelleen karkuun, ja toiselle tauolle lähdettiin EräViikinkien 7–4-johdossa. Kotiyleisö sai kuitenkin pureskella kynsiään loppusummeriin saakka, kun Milla Granlund ja Ella Virtanen ehtivät jo ennen päätöserän puoliväliä nostaa turkulaiset maalin päähän. Viimeiset 12 minuuttia EräViikingit kuitenkin piti Saskia Ormakin vartioiman maalin koskemattomana, ja kaikki kolme pistettä jäivät Helsinkiin.
Eveliina Hana (2+1), Pinja Suhonen (2+0), Matilda Rytkönen (1+1) ja Taru Nordman (0+2) olivat kotijoukkueen pisterohmut. Ella Virtanen laukoi Loiston maaleista kaksi.
Sarja jatkuu perjantaina Turussa ottelulla TPS–SB-Pro.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic nousi voittoon Pirkanmaan derbyssä13.9.2025 20:44:12 EEST | Tiedote
F-liigan miesten sarjan lauantain trilleriksi nousi Pirkanmaan derby, jossa Classic nousi päätöserässä kahden maalin takaa 8–7-voittoon Nokian KrP:stä. Illan muut voittajat olivat SPV, OLS ja Westend Indians.
Iita Viitanen ja Miia Maaranen torjuivat Kooveen ja SaiPan voittoihin rangaistuslaukauksilla13.9.2025 18:29:17 EEST | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin lauantaina viisi ottelua, joista kaksi ratkesi vasta rangaistuslaukauksilla. Koovee löi kotonaan SB-Pron 3-2 ja SaiPa vieraissa SSRA:n 5-4. Ratkaisurooleihin nousivat Iita Viitanen Kooveen ja Miia Maaranen SaiPan tolppien välissä.
TPS:lle revanssi Classicista – avauspisteet ja Super Cupin pokaali Turkuun12.9.2025 21:22:01 EEST | Tiedote
Classic katkaisi keväällä TPS:n naisten mestaruusputken, mutta tänään oli revanssin vuoro, kun joukkueet avasivat F-liigan naisten kauden Lempäälässä. Sekä kolme sarjapistettä että perinteinen liigamestarin ja cupvoittajan kohtaamisen Super Cupin pokaali matkasivat Turkuun 4–3-vierasvoitolla.
F-liiga alkoi mestarin näytöksellä – Oilers tyrmäsi heti avauserässä10.9.2025 20:58:29 EEST | Tiedote
F-liigan miesten sarja alkoi tänään perinteisellä liiga- ja cupmestarien kohtaamisella, jossa panoksena oli liigapisteiden lisäksi Super Cupin pokaali. F-liigan mestari Oilers tyrmäsi cupvoittaja Nokian KrP:n maalein 9-3 vietyään heti avauserän 4-0.
Uusi joukkue liigakartalle: Northern Stars nousee F-liigaan20.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
F-liigassa pelaa myös kaudella 2025-26 yhteensä 12 joukkuetta naisten sarjassa. Asia varmistui tiistai-iltana, kun Salibandyliiton hallitus vahvisti Northern Starsille paikan liigaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme