Lasten puuna tänä vuonna rusokirsikka – puu istutettiin jo kolmatta kertaa

Juhlavieraiksi istutustilaisuuteen saapuivat Leikkipuisto Maunulan iltapäiväkerholaiset, jotka istuttivat ja kastelivat taimen yhdessä aikuisten kanssa. Lisäksi paikalla oli joukko kaupunkilaisia, jotka olivat tulleet nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja iloisesta tunnelmasta. Istutuksen jälkeen ohjelmassa oli lasten lauluesitys, sekä mehu- ja pullatarjoilua. Apulaispormestari Anni Sinnemäki korosti puheessaan sekä kaupunkiluonnon että lasten merkitystä Helsingille.
Lapsille puu joka vuosi uuteen tai peruskorjattuun puistoon
Lasten puu istutetaan joka vuosi johonkin kaupungin uusista tai peruskorjattavista puistoista. Leikkipuisto Maunula valikoitui lasten puun istutuksen kohteeksi tänä vuonna, sillä puistossa on käynnissä ulkotilojen perusparannus, jonka arvioitu valmistuminen on kesän 2024 aikana. Ensimmäiset perusparannetut leikkialueet ovat pian käytössä. Valmistuttuaan puistossa tulee olemaan muun muassa pieni skuuttipaikka, kuntoiluvälineitä, peliareena korikselle ja sählylle sekä hiekkatekonurmi futikselle.
Puu istutetaan joka vuosi Puun päivänä, ja se on omistettu vuoden aikana syntyneille helsinkiläisille lapsille. Lasten puu merkitään omistuslaatalla ja kirjataan erityistunnuksella kaupungin puurekisteriin.
Puun päivä on teemapäivä, joka kannustaa ihmisiä ja yhteisöjä istuttamaan puita sekä muistuttaa puiden ja metsien tärkeydestä. Sen ajankohta vaihtelee eri maissa. Suomessa Puun päivää on vietetty vuodesta 2004 alkaen Vesan nimipäivänä 27. syyskuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Knuuti
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
sari.knuuti@hel.fi
puh. 050 5700 921
Kuvat


Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 5.12.20235.12.2023 19:21:27 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 5.12. 2023. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsinki julkaisi oppaan vanhojen rakennusten pelastajille5.12.2023 13:39:08 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki on julkaissut Kaupunkilaisten käsikirja Helsingin historiallisten rakennusten pelastushankkeisiin -oppaan. Opas tarjoaa käytännönläheistä tietoa ja konkreettisia työkaluja siihen, miten olla mukana ostamassa, säilyttämässä ja elävöittämässä Helsingin historiallisia rakennuksia.
Helsingin itäisten saarien rantautumispaikkojen kilpailu on ratkennut – voittajaehdotus erottuu ja kunnioittaa luontoa5.12.2023 11:04:42 EET | Tiedote
Keväällä 2023 käynnistyneessä nuorten suunnittelijoiden Europan 17 –arkkitehtuurikilpailussa haettiin saarten rantautumispaikkojen konseptia. Voittajaksi valittu saksalaisarkkitehtien Halailla luontoa -ehdotus erottuu ilmeeltään perinteisestä saaristoarkkitehtuurista.
Kompletteringsbyggnation planeras för Bilhuskvarteret – idéer sökes genom en arkitekttävling4.12.2023 13:22:28 EET | Tiedote
En utbyggnad planeras för Bilhuskvarteret i Kampen. Arkitekttävlingen för kompletteringsbyggnationen inleds måndagen den 4 december. Syftet med tävlingen är att hitta en helhetsplan som fungerar för området och som utgör grunden för en ändring i detaljplanen.
Autotalokortteliin suunnitellaan täydennysrakentamista – ideoita haetaan arkkitehtuurikilpailun kautta4.12.2023 13:22:28 EET | Tiedote
Kampissa sijaitsevaan Autotalokortteliin suunnitellaan laajennusta. Täydennysrakentamista koskeva arkkitehtuurikilpailu käynnistyy maanantaina 4. joulukuuta. Kilpailun tarkoituksena on löytää alueelle toimiva kokonaissuunnitelma, joka toimii pohjana asemakaavan muutokselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme