Wolfcom

Kutsu: Billebeinon lippulaivamyymälän ennakkoesittely ja avajaiset keskiviikkona 4.10.

Jaa

Suomalainen urheilu- ja muotivaatemerkki Billebeino avaa keskiviikkona 4. lokakuuta historiansa ensimmäisen oman kivijalkaliikkeen. Helsingin keskustan Kämp Gallerian katutasoon (Mikonkatu 1) avautuvasta myymälästä tulee brändin näyttävä lippulaivamyymälä, joka esittelee tuotteiden lisäksi Billebeinon urheilusta, taiteesta ja katukulttuurista ammentavaa filosofiaa. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua myymälään ja Billebeinon syys/talvi2023 -mallistoon ennen avajaisten kutsuvieraita.

”Vaatebrändin kanssa pelaaminen muistuttaa hyvin paljon huippu-urheilua. On kiiltoa, loistoa ja mahtavia voittoja, mutta sitten on myös periksiantamatonta hiljaista puurtamista, itsensä rääkkäämistä ja etsimistä sekä taisteluita, jotka joskus hävitään. Menestyksen eteen pitää olla rohkea ja uida vastavirtaan”, perustelee Ville Leino ja lisää: ”Olemme mielestäni nyt siinä pisteessä, että voimme tuoda omaa tyyliämme, rohkeuttamme ja myös ripauksen tyylikästä vintagea Helsingin keskustan kivijalkaan. Lippulaivamyymälä antaa meille myös ensimmäistä kertaa mahdollisuuden esitellä monipuoliset mallistomme koko laajuudessaan.”
”Vaatebrändin kanssa pelaaminen muistuttaa hyvin paljon huippu-urheilua. On kiiltoa, loistoa ja mahtavia voittoja, mutta sitten on myös periksiantamatonta hiljaista puurtamista, itsensä rääkkäämistä ja etsimistä sekä taisteluita, jotka joskus hävitään. Menestyksen eteen pitää olla rohkea ja uida vastavirtaan”, perustelee Ville Leino ja lisää: ”Olemme mielestäni nyt siinä pisteessä, että voimme tuoda omaa tyyliämme, rohkeuttamme ja myös ripauksen tyylikästä vintagea Helsingin keskustan kivijalkaan. Lippulaivamyymälä antaa meille myös ensimmäistä kertaa mahdollisuuden esitellä monipuoliset mallistomme koko laajuudessaan.”

Median edustajat ovat ystävällisesti tervetulleita tutustumaan myymälään ja Billebeinon syys/talvi 2023 -mallistoon ja muihin uutuuksiin Ville Leinon ja Billebeino-tiimin esittelemänä keskiviikkona 4. lokakuuta kello 15.30 (Mikonkatu 1).

Kutsuvierasavajaiset alkavat heti yksityisesittelyn jälkeen kello 17.00. Mediavieraat ovat lämpimästi tervetulleita jäämään myös myymälän avajaisjuhliin yhdessä tunnettujen viihde- ja urheilumaailman tähtien ja muiden kutsuvieraiden kanssa.

Pyydämme median edustajia ystävällisesti ilmoittautumaan lippulaivamyymälän esittelyyn viimeistään maanantaina 2.10. sähköpostilla osoitteeseen samuel.sorainen@wolfcom.fiMukaan myös ystävällisesti tieto, mikäli jäät avajaisiin.

Billebeinon lippulaivamyymälä on suunniteltu rikkomaan perinteisen myymäläkonseptin rajoja. Helposti muokkautuvassa liiketilassa tullaan järjestämään erilaisia tapahtumia, esiintymisiä ja keikkoja ja tarjoamaan asiakkaille mahdollisuus uppoutua monipuoliseen Billebeino-maailmaan entistä syvemmin.

Billebeino lyhyesti:
Billebeino on vuonna 2014 perustettu suomalainen vaatebrändi, joka yhdistää urheilun, taiteen ja musiikin ainutlaatuisella tavalla. Brändi tunnetaan rohkeasta tyylistään ja laadukkaasta käsityöstään. BilleBeino Clothing and Accessories Oy työllistää 13 ihmistä ja sen liikevaihto vuonna 2022 oli 4,5 MEUR. Lisätietoa Billebeinosta osoitteessa billebeino.com

Yhteyshenkilöt

Jekku Berglund
jekku@billebeino.com
+358 40 577 2405

Samuel Sorainen, Wolfcom PR Boutique
samuel.sorainen@wolfcom.fi
+358 400 579 653

Kuvat

BilleBeino, Drop1, Mens, FW2023
BilleBeino, Drop1, Mens, FW2023
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Parhaat ostokset ja tunnelmallisimmat joulutorit Virossa1.12.2023 10:28:42 EET | Tiedote

Mikä nostattaisi joulumieltä paremmin kuin kuljeskelu joulumarkkinoilla kauniiden koristeiden ja käsitöiden, glögin ja paahdettujen manteleiden tuoksun keskellä? Ei juuri mikään, jos on uskomista uutismedia CNN:n listausta, jolle tänään aukeava Tallinnan joulutori on jälleen nostettu yhdeksi maailman parhaimmista joulutoreista¹. Joulunalus on myös hyvä hetki ottaa varaslähtö vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartton tarjontaan: joulun alla sadat kansantanssijat valtaavat joulukaupungin ja kansallismuseo ERMissä järjestetään myös joulumessut.

KUTSU medialle: Freestyle rapin parhaat battlaavat Red Bull Sana Sanasta -mestaruudesta 2.12.30.11.2023 11:56:40 EET | Kutsu

15 luovinta ja teknisesti taitavinta MC:tä on valittu Suomen ensimmäiseen Red Bull Sana Sanasta freestyle rap -kilpailuun. Lauantaina 2. joulukuuta Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävässä live-tapahtumassa kisaavat räppärit valittiin yli sadan Gettomasan esittämään haasteeseen vastanneen joukosta. Mukana finaalissa on sekä rapin Suomen mestareita ja jo levyttäneitä artisteja että freestylingiä vain kaveriporukassa kokeilleita sanaseppiä.

Kutsu medialle: Savusaunasisaruus ja löylyt Helsingissä 4.12.28.11.2023 11:06:37 EET | Tiedote

Suomalaisia ja virolaisia yhdistää kielen ja lähinaapuruuden lisäksi kuuma rakkaus saunomiseen. Viron suurlähetystö Helsingissä, Visit Estonia ja Elävän kuvan keskus ELKE kutsuvat median edustajia maanantaina 4. joulukuuta kello 14.00 alkavaan elämykselliseen lehdistötilaisuuteen, jonka aikana nähdään ja koetaan virolaista saunakulttuuria niin elokuvan, kuin konkreettisen saunomisen muodossa. Median ennakkonäytöksenä ensin kansainvälisesti kuumaa suosiota nauttiva Viron Oscar-ehdokas, dokumenttielokuva Savusaunasisaruus, jonka jälkeen virolainen saunalegenda esittelee löylyn taikaa lauteilla.

Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupungin teemana eloonjäämisen taiteet - tartu Tarttoon myös Helsingissä3.11.2023 09:08:42 EET | Tiedote

Baltian vanhin ja Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto aloittaa vuodenvaihteessa Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Kulttuurivuosi tuo Etelä-Viroon yli tuhat tapahtumaa ja se on Viron matkailuvuoden kohokohta. Tarton kulttuuripääkaupunkivuoden kantavana teemana ovat eloonjäämisen taiteet, eli tiedot, taidot ja arvot, jotka auttavat ihmiskuntaa elämään tulevaisuudessa hyvää elämää. Helsingissä Tartto2024 esittäytyy 16.11., jolloin Oodi-kirjastossa järjestetään kaikille avoin Tartto-tapahtuma.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme