Finanssiala pettynyt – heikentynyt talous- ja asuntomarkkinatilanne olisi puoltanut lainakaton nostoa ja lisäpääomavaatimusten myöhentämistä
Finanssivalvonta (Fiva) on päättänyt säilyttää asuntolainakaton eli enimmäisluototussuhteen aiemmalla tasollaan. Muiden kuin ensiasunnon ostajien osalta se pysyy siis 85 prosentissa eli lakisääteistä perustasoaan kireämpänä. Ensiasunnon ostajille katto on 95 prosenttia. Myös muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy ennallaan. Finanssivalvonnan aiemman päätöksen mukaisesti pankeille tulee ensi keväänä uusi lisäpääomavaatimus, ns. järjestelmäriskipuskurivaatimus. Finanssiala ry on pettynyt, että Fiva ei päätynyt nostamaan lainakattoa eikä myöhentämään järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Tämä olisi ollut perusteltua talous- ja asuntomarkkinatilanteen heikkenemisen takia.
Finanssivalvonta (Fiva) säilyttää asuntolainakaton eli enimmäisluototussuhteen aiemmalla tasollaan. Asuntolainakattoa sovelletaan jatkossa luottolaitosten lisäksi myös muihin kuluttajaluottoja myöntäviin yrityksiin, jotka tulivat Fivan valvottaviksi heinäkuun alussa. Lisäksi johtokunta päätti säilyttää pankeille asetettavan muuttuvan lisäpääomavaatimuksen perustasollaan.
Makrovakauspolitiikka on tiukentunut kesästä 2022 lähtien. Viimeisin kiristys tapahtui maaliskuussa 2023, kun Fivan johtokunta asetti pankeille rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen eli niin sanotun järjestelmäriskipuskurivaatimuksen. Se tulee voimaan huhtikuussa 2024.
”Talous- ja asuntomarkkinatilanteen selvä heikkeneminen on syytä ottaa huomioon makrovakauspolitiikan virityksessä. Pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen pitäminen 0 prosentissa on perusteltua. Myös muiden kuin ensiasunnon ostajien lainakaton nostamiselle samoin kuin kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantulon myöhentämiselle olisi ollut perusteet. Tähän Fiva ei kuitenkaan valitettavasti päätynyt”, toteaa Finanssiala ry:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.
Vahvan vakavaraisuutensa ja hyvän kannattavuutensa turvin Suomen pankkisektori on hyvissä asemissa ottamaan vastaan talouden tilan heikkenemisen vaikutuksia. Myös ongelmaluottojen taso on pysynyt matalana, ja pankkisektorin tappionsietokyky mahdollisia luottotappioita vastaan on vahva.
”Hyvä kriisinkestävyys käy ilmi myös Euroopan pankkiviranomaisen ja Finanssivalvonnan heinäkuun lopulla julkistamista pankkien stressitestien tuloksista. Niiden mukaan Suomen pankkisektori kestäisi toimintaympäristön merkittävänkin heikkenemisen”, Mattila muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti MattilaJohtaja, pääekonomisti
Puh:+358 20 793 4259veli-matti.mattila@finanssiala.fiJohannes PalmgrenMonimediatoimittaja
Puh:+358 20 793 4229johannes.palmgren@finanssiala.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla7.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt. Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.
Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.
Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr
Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.
Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote
Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme