Ainutlaatuinen tietoteos jatkosodassa kaatuneiden sotilaiden etsinnästä

Slava Skokov & Mikko Porvali: Kentälle jääneet – Kannaksella 1944 kadonneet sotilaat ja heidän etsintänsä
Ilmestyy 23.10.
Kun Kannaksen suurhyökkäys alkoi kesäkuussa 1944, suomalainen pääpuolustusasema murtui nopeasti. Alkoi perääntymisvaihe, jonka rajuissa taisteluissa katosi tuhansia suomalaissotilaita. Suuri osa heistä jäi kaatuneina kentälle. Etenevä puna-armeija hautasi vainajista osan, yleensä lähimpiin pommikuoppiin tai taisteluasemiin. Monia jäi myös kaatumispaikalleen niille sijoilleen.
Slava Skokovin vapaaehtoinen arkeologiaryhmä Karjalan Valli on etsinyt Kannaksen sotavainajia 1990-luvulta alkaen. Ryhmä on palauttanut kotimaan sankarihautoihin 135 suomalaista kaatunutta. Yli puolet heistä on tunnistettu DNA-tutkimuksin, osa odottaa yhä tunnistamista.
Kentälle jääneet liikkuu kahdella aikatasolla. Sotahistorioitsija ja menestyskirjailija Mikko Porvali kertoo taisteluista, joissa Karjalan Vallin löytämät sankarivainajat kaatuivat. Kuvaus sodan ratkaisuhetkistä saa historian heräämään henkiin: tapahtumat Kuuterselässä, Talissa ja Äyräpäässä asettuvat luontevasti kartalle. Slava Skokovin luvuissa liikutaan nykyvuosissa. Skokov työtovereineen etsii sotavainajia taistelupaikoilta metallinpaljastinten, sotapäiväkirjojen, peitepiirrosten ja lapioiden avulla.
Maastoon jääneitä sotilaita löydetään metsistä, saarilta, soilta, uusien kesämökki- ja asuinalueiden liepeiltä: kaikkialta, missä jatkosodan suurtaistelut riehuivat. Maanläheistä työtä kuvataan tarkasti ja kiehtovasti. Etsijät havainnoivat taistelupaikkojen hautavajoamia sekä arvioivat metallinpaljastimen merkkiäänistä, onko maaperässä hylsyjä, kranaatinsirpaleita vai roskaa myöhemmiltä vuosikymmeniltä. Arvokkain merkkiääni vihjaa suomalaisesta tuntolevystä, joiden kautta ihmisjäänteet saavat nimen: lähtökohdan sille, onko elossa sukulaisia, joilta voisi saada DNA-näytteen.
Kannaksella toimii monia etsintäryhmiä. Valtaosa ryhmistä keskittyy puna-armeijan kaatuneisiin, jotka useimmiten jäävät tunnistamatta. Karjalan Valli on erikoistunut taistelupaikkoihin, joilla suomalaiset löydöt ovat todennäköisiä. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä etsijäyhteisö jakaantui, koska osa alueen ryhmistä kannattaa Ukrainan sotaa ja Putinin hallintoa.
Syksyllä 2022 Slava Skokov, siviiliammatiltaan pietarilainen ydinfyysikko, määrättiin Ukrainaan sotaan, jota hän ei hyväksy. Skokov jätti etsintätyön ja siirtyi Suomeen:
”Uusi todellisuutemme on sota ja kymmeniä tuhansia, jopa satoja tuhansia kaatuneita keskellä Eurooppaa. Vaikka en ole kotona Karjalankannaksella, elän vieläkin helmikuun 24. päivän 2022 aamuhämärissä, jolloin otin puhelimen käteeni ja tajusin Putinin aloittaneen uuden sodan.
Kirjaa tuskin olisi syntynyt, jos historia olisi edennyt toisin. Talvella jatkaisin arkistotietojen tutkimista. Huhtikuun lopulla olisimme taas Äyräpäänharjulla. Se on nyt mahdotonta.
Uskon suomalaisia sotilaita vielä toimitettavan Suomeen. Uusi sota on vain muuttanut painotuksia, ja olemme itsekin nähneet jo työmme uudessa, vielä murheellisemmassa valossa.”
Mikko Porvali on kirjailija, tiedusteluasioihin erikoistunut historioitsija ja rikostutkija. Porvali on kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, jotka keskittyvät erityisesti toisen maailmansodan aikaiseen tiedusteluun ja vakoiluun. Hänen teoksensa Operaatio Hokki oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2011.
Painettu, e- ja äänikirja.
Äänikirjan lukija: Raiko Häyrinen
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä6.5.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme