Diakin uuden Master Schoolin vetäjäksi TtT Merja Männistö
Diak Master Schoolin koulutus- ja tutkimuspäälliköksi on valittu terveystieteiden tohtori Merja Männistö. Hän aloittaa tehtävässään lokakuun aikana.

Diak on kehittänyt kuluneen vuoden aikana ylempien ammattikorkeakoulututkintojensa (YAMK) konseptia, sisältöjä ja toimintamalleja opiskelijapalautteen sekä työelämän tarpeiden perusteella. Uuden konseptin mukainen Diak Master School lanseerataan syksyn aikana. Diak Master Schoolin koulutukset ovat sosiaali- ja terveysalan, kirkon alan sekä tulkkauksen alan kehittämiseen ja johtamiseen valmistavia ylempiä tutkintoja. Ensimmäiset koulutukset tulevat haettavaksi Diak Master School -brändin alla ensi keväänä.
Osana muutosta on tarkasteltu Diakin ylempien tutkintojen opetus- ja tutkimustoiminnan organisaatiota. Diak Master School muodostaa jatkossa oman tiiminsä, jota Männistö vetää. Hänen alaisuudessaan työskentelee lehtoreita ja yliopettajia.
Männistöllä on pitkä kokemus työskentelystä korkeakouluympäristössä. Hänellä on vahvaa osaamista sekä pedagogisesta kehittämisestä että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Männistö on työskennellyt opetus-, tutkimus- ja johtamistehtävissä Oulun ammattikorkeakoulussa Oamkissa ja Oulun yliopistossa. Hänellä on laajat kansalliset ja kansainväliset yhteistyöverkostot.
– Odotan innolla uutta tehtävääni Diakin työelämälähtöisen ja tulevaisuussuuntautuneen Master Schoolin johtajana. Diak Master Schoolille on asetettu kunnianhimoiset tavoitteet. On hienoa päästä luomaan uutta ja kehittämään Diakia sen strategian mukaisesti yhdessä osaavan henkilöstön kanssa. Ilolla aloitan osana upeaa ja arvostettua työyhteisöä, Merja Männistö sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirjo Hakalavararehtori, koulutusjohtajaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 869 6001pirjo.hakala@diak.fiAura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen8.5.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.
Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia Valkeassa 6.5.3.5.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta & Kukoista- kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta lähiössä ja verkossa -hankkeiden järjestämään lopputapahtumaan Oulun kauppakeskus Valkeaan ti 6.5. klo 13–15.
Kohti uutta ammatillisuutta – Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma käynnistivät ainutlaatuisen yhteistyön2.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tukee molempien toimintaa ja tavoitteita. Diakin opiskelijoille yhteistyö tarjoaa uudenlaisen oppimisympäristön oman ammattitaidon vahvistamiseksi. Hyvän arjen rakentajat -ohjelma saa puolestaan toimintaansa ja kehittämistyöhönsä mukaan tulevia sosiaali-, terveys- ja tulkkausalan ammattilaisia.
Kokemusosaaminen tuo merkitystä ja vahvistaa palveluiden laatua sote-alalla28.4.2025 12:30:17 EEST | Tiedote
Kokemusosaamisella tarkoitetaan oman kokemuksen tuomaa tietoa ja ymmärrystä, jota voidaan hyödyntää työssä sosiaali- ja terveysalalla. Uusi julkaisu avaa, miten sote-ammattilaiset voivat hyödyntää myös omaa kokemustaan työssään. Kokemukseen perustuva osaaminen tuo merkitystä työhön ja vahvistaa palveluiden laatua, todetaan uudessa julkaisussa.
Eriarvoisuuden torjunta edellyttää tietoa, tahtoa ja tekoja16.4.2025 13:00:35 EEST | Tiedote
Suomessa on historian saatossa onnistuttu kaventamaan eriarvoisuutta rohkeilla uudistuksilla. Viime vuosikymmenen aikana huoli eriarvoisuuden kasvusta on kuitenkin noussut. Yhdenvertaisuus vaatii jatkuvaa työtä, todetaan Dialogin uudessa teemanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme