Pohjoiskorealaisen sukellusveneen karilleajon ja siitä käynnistyneen massiivisen miesjahdin tositarina on kuin vakoojatrilleri.
Vuonna 1996 Etelä-Korean rannikolla ajoi karille vakoilemassa ollut pohjoiskorealainen sukellusvene. Miehistö yritti tuhota veneen, mutta räjähdys epäonnistui, sukellusvene jäi pinnalle ja miehistön oli noustava maihin. Alkoi jahti, johon osallistui 40 000 Etelä-Korean sotilasta. Takaa-ajossa kuoli 18 eteläkorealaista sotilasta ja siviiliä, 47 haavoittui. Sukellusveneen miehistöstä vain yksi, perämies Lee, jäi henkiin.

Kun Etelä-Koreassa kirjeenvaihtajana työskennellyt hollantilainen journalisti Jeroen Visser kuuli pari vuosikymmentä myöhemmin sukellusveneen ja perämiehen tapauksesta, hän päätti selvittää Leen kohtaloa tarkemmin. Selvisi, että Lee ei joutunutkaan vankilaan vaan hän loikkasi Etelä-Korean armeijan palvelukseen. Visser halusi kuulla Leen version tarinasta.
Pohjois-Korea kohtelee loikkareita ankarasti, joten vielä vuosien jälkeenkin Lee olisi vaarassa, jos hänen olinpaikkansa paljastuisi. Pohjois-Korean tehokas vakoojatehdas tuottaa taitavia vakoojia, joille Leen eliminoiminen ei olisi ongelma eikä mikään.
Tarina heijastelee laajemmin myös Etelä- ja Pohjois-Korean välisiä suhteita, kulttuurieroja ja epäluuloja. Visser pani merkille, että molemmilla puolilla rajaa puhutaan kauniisti Koreoiden yhdistymisestä, mutta todellisuudessa vuosina 1950–1953 käyty Korean sota tuntuu yhä jatkuvan.
Journalisti Jeroen Visser asui Etelä-Koreassa viiden vuoden ajan (2016–2020) hollantilaisen sanomalehden kirjeenvaihtajana. Hän huomasi kuitenkin kirjoittavansa artikkeleita enemmän Pohjois- kuin Etelä-Koreasta. Tällä hetkellä Visser työskentelee Tukholmassa.
Jeroen Visser: Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi (Docendo 2023), sidottu, 238 sivua. Alkuperäinen alkuteos: Noord-Korea zegt nooit sorry. Kirja julkaistaan 10.10.2023.
Mediavedokset:
tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo TaussiBrand ManagerDocendo
Puh:041 511 0302timo.taussi@wsoy.fidocendo.fiKuvat
Lisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Docendon syksyn 2025 kustannusohjelma on nyt julkaistu8.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Docendon syksyn kirjat tarjoavat näkökulmia yhteiskuntaan ja tutustuttavat värikkäisiin henkilöihin, jotka eivät aiemmin ole olleet äänessä. Kaunossa tarjolla on teräksenkovia sarjan avauksia sekä tosipohjaisia romaaneja. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä.
Alpo Rusis bok visar hur Finlands utrikespolitik under 1990-talet fortfarande hanterades genom Ryssland.2.4.2025 02:00:00 EEST | Pressmeddelande
Alpo Rusis verk Venäjää emme eristä publiceras den 2 april. Ett offentlig lanseringstillfälle öppet för allmänheten anordnas på Helsingfors centralbibliotek Ode vid Saarikoski-mattan den 2 april kl. 17.30. Journalisten Pekka Virkki diskuterar boken tillsammans med Rusi.
Alpo Rusin kirja osoittaa, kuinka Suomen ulkopolitiikkaa hoidettiin 1990-luvulla edelleen Venäjän kautta2.4.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Alpo Rusin teos Venäjää emme eristä julkaistaan 2.4. Yleisölle avoin julkistustilaisuus järjestetään Helsingin pääkirjasto Oodissa Saarikoski-matolla 2.4. klo 17.30. Kirjasta keskustelemassa Rusin kanssa toimittaja Pekka Virkki.
Keir Giles jyrähtää: Käsillä on viimeiset hetket huolehtia Euroopan puolustuksesta27.3.2025 02:00:00 EET | Tiedote
Ilman vahvaa johtajaa Eurooppa ei kykene puolustautumaan Venäjän ja Kiinan uhalta, arvioi Iso-Britannian johtava Venäjä-asiantuntija kirjassaan Kuka puolustaisi Eurooppaa? – Hyökkäävä Venäjä, uinuva manner. Teoksen kaikille avoin julkistustilaisuus järjestetään Oodin Kino Reginassa torstaina 27.3 klo 10.30–11.45.
Talvisodan propagandassa oli samanlaisia aineksia kuin Venäjän nykyisessä hybridivaikuttamisessa – venäläistutkijan kirja talvisodasta julkaistaan 26.3.26.3.2025 04:00:00 EET | Tiedote
Venäläistutkija Timofei Malikovin mittava tietoteos Suomen vapauttaminen talvisodassa julkaistaan 26. maaliskuuta. Se tarjoaa ainutlaatuista, suomalaisten vähemmän tuntemaa tietoa talvisodasta: se valottaa venäläistä näkökulmaa suomalaisille tuttuun aiheeseen. ”Tämän kirjan ilmestymistä onkin syytä tervehtiä merkkitapahtumana meikäläisessä talvisotakirjallisuudessa”, toteaa emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka on laatinut teoksen esipuheen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme